Kuva Lotta Kaihua.

Lehtemme uuden kolumnistin mukaan hänen ohjaajasukupolvensa ei keskustele kunnolla.

Ohjaaja Jussi Sorjanen on mies, joka on onnistunut tavoitteessaan. Hän ajoitti lähtönsä Teatteri Vanha Jukosta vaiheeseen, jossa ratkaisu alkoi harmittaa vietävästi.

Mutta juuri niin sen pitää olla. Bileistä kannattaa poistua, kun meno on hauskimmillaan”, Sorjanen sanoo.

Taiteellisen johtajan tehtävän jättävä Sorjanen aloittaa huhtikuussa Kajaanin kaupunginteatterin ohjaajana.

Kuusi ja puoli vuotta teatteriryhmän johdossa vakiintumisen ja uudistumisen välillä tasapainotellessa oli pitkä aika.

Jossakin vaiheessa eteen tulee hetki, jolloin on kysyttävä, onko minulla enää uutta annettavaa. Oikeat syyt jatkaa Jukossa alkoivat loppua samaan aikaan kun Jukosta alkoi tulla itselleni liian tärkeä.”

Nyt kolmekymmentä vuotta täyttävä Sorjanen oli 22-vuotias aloittaessaan Vanha Jukossa.

Minulla ei ollut mitään kokemusta hommasta. Aika väkivaltainen taiteellisen johtajan identiteetin kasvattaminen siitä käynnistyi.” (…)

Kajaanin kaupunginteatteri Sorjasen houkutteli teatterin uusi johtaja Helka-Maria Kinnunen.

Tein ohjaustarjouksen Helka-Marialle ja hän kysyi, kiinnostaisiko kiinnitys. Olen innoissani uuden työnkuvan edessä. Tuntuu hyvältä päästä osaksi teatteria ja ydinasian äärelle. Voin keskittyä ohjaamiseen ja kokonaisvetovastuu on jollakulla toisella.” (…)

Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden kolumnistina Sorjanen aikoo paloitella ainakin laitos- ja ryhmäteattereiden toimintalogiikkaa. Toivottavasti mieheltä lipeää turha kontrolli sanojensa asettelussa.

Oma ohjaajasukupolveni ei yhtään käy alan sisäistä polemiikkia. Kun jokainen teatteri nähdään tulevaisuuden potentiaalina työnantajana, niin kunnon keskusteluja ei synny. Teatteritaiteen henkiinjäämisen edellytys on itsereflektio. Ei kaikki ole ihan kivaa. Alan itsetunto kasvaa vain kun rohkaistutaan avaamaan suu.”

Lue koko Nina Jääskeläisen artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 1/2016