Näyttelijä Noora Dadun mukaan olemme luonnostamme näyttämöllä koko ajan. Jos näen kaiken esityksenä, miten näen väkivallan, kuoleman tai lapsen kivun, hän kysyy.

Iida-Maria Heinonen ja Noora Dadu esityksessä Minun Palestiinani. Kuva Mitro Härkönen.

Noora Dadu on puoleksi palestiinalainen näyttelijä Kuusankoskelta. Hänet tunnetaan Teatteri Takomon nykyteatteriteoksista, Eduskunta-esityksistä ja palkitusta runonlausunnastaan. Dadun Minun Palestiinani -sooloteos on ollut tämän kevään puhutuimpia esityksiä. Sen monikerroksisuus herättää paljon kysymyksiä – myös Dadussa itsessään.

Sooloa varten kävin läpi kaikki Palestiina-suhteeni vaiheet ja teemaan liittyvät kokemukset kronologisesti. Ne olivat vielä silloin päässäni järjestäytymättöminä palasina. Tositilanteissa kiinnosti, miten ruumiillistaa näyttämölle tunteet, joita ei ole näyttänyt ulospäin. Täytyi kääntää itsensä ylösalaisin.” - - -

Itku ja totuus. “Siitä asti, kun lavastaja Jaakko Pietiläinen keksi näyttämön keskelle muurin, oli selvää, että se täytyy myös rikkoa. Ja selvää oli, että sen takana on oltava toinen muuri – rajansa fantasioillakin. Kun pääsen tasolle, jossa uskallan toivoa ja ehdottaa jotain, ei todellisuutta saa mennä unohtamaan näyttämöllä. Dramaturgisessa mielessä muurin läpi mennäkseen täytyy mennä liian pitkälle.”

Minun Palestiinani tuntuukin menevän liian pitkälle kysymyksessä Dadun yksityisyydestä. Esitys sisältää Dadun itse kuvaaman videokohtauksen, jossa hän katsoo videota kuolleesta lapsesta ja itkee. Se herättää katsojassa kysymyksen, mihin näyttelijä vetää rajan sille, kuinka intiimisti käyttää itseään materiaalina.

Katsoin itketysvideota, näin kontekstin, ja silti samaan aikaan itkin. Se huvitti minua. Päätin kuvata tilanteen uudestaan kokeillakseni, pystynkö toistamaan reaktion, joka oli edellisellä kerralla spontaani. Sehän on näyttelemistä. Minusta se näyttää aidolta, mutta en osaa sanoa, onko se oikea hetki vai esitystä.”

Itku on teoksen kantava teema. Ihmiset kokevat usein, että itkussa on todistusvoimaa. Itku on kehoissamme olevaa viisautta. Pidän itkua parantavana ja tarpeellisena asiana, vaikka en ihan hirveän usein itke. Sehän on myös kehon keino saada itsensä läsnäolevaksi.”

Lue koko Niko Hallikaisen tekemä haastattelu Teatteri&Tanssin numerosta 4/2015.