Ohjaaja Cilla Back on työskennellyt ympäri Eurooppaa juurtumatta minnekään. Suomalaisessa teatterimaisemassa hän kokee kävelevänsä ontuen.

Kuva Petra Tiihonen.

Suomalainen teatteri perustuu paljon itsensä peilailuun. Se on tavallaan positiivista, viime vuosina on syntynyt mielenkiintoista kotimaista draamaa. Mutta joskus se menee liian pitkälle.”

On reviirit ja kuppikuntakunnat, joista ei osata irrottautua.

Taiteellinen terminologia, kieli, sisältö ja konteksti saa olla vain tietynlaista ja takuuvarmasti tunnistettavaa. Jos näin ei ole, se on melkein henkilökohtainen loukkaus.”

Oma nomadius miellyttää Backia. Siihen liittyy vapaus ja katoaminen.

Kaikessa ei voi kurottautua ulospäin. Ihmisen pitää kohdata oma yksinäisyytensä. On jotenkin helppoa, että kerron tarinan ja voin lähteä. Katoaminen on tärkeää.”

Ylläpitääkö tilanne taiteilijan salaisuuden, tavoittamattomuuden auraa?

Tämä on hirveän henkilökohtainen asia. En esimerkiksi ole Facebookissa, enkä oikein tiedä, mikä Twitter on. Minusta on kauheaa, ettei ihminen ole nykyään olemassa, jos joku ei koko ajan näe häntä.”

Facebook edustaa kuolemanpelkoa. Kaikki intimiteetti ja itsensä kanssa oleminen on menetetty. Minulle taas katoaminen muilta on olennaista”, Back sanoo.

Lue Eeva Kauppisen kirjoittama Cilla Backin haastattelu Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 3/2015.