Windows on Johannes Ekholmin näytelmäteksti, jonka Blaue Frau -teatteriryhmä kantaesittää Diana-näyttämöllä Anna-Mari Karvosen ohjaamana. Näytelmä kuvaa yksilöidentiteettien hajoamisen ja rakentumisen neuroottista vastavuoroisuutta. Se tarkastelee kriittisesti bioetiikkaa eli ruumiillista hyvinvointia ja kehollisesti konstruoitua kauneutta hyvän elämän edellytyksinä. Kaksi ruumista makaa näyttämöllä valkoisten pressujen alla valmiina kuolemaan tai heräämään kuolleista.

Kuva Jaakko Pietiläinen

Ekholm luonnehtii teosta Radio Helsingin haastattelussa posthumaaniksi teatteriksi, jossa henkilöillä ei ole historiaa tai tarinaa. He ovat toisilleen pirstaleisia peilejä, joihin katsomalla he pyrkivät korjaamaan itsensä. Näytelmäteksti keskittyy henkilöiden voimattomuuteen, ja esitys kietoutuu tuohon teemaan heikon esittämisen kautta. Näyttelijät ovat lavalla läsnä, mutta tarkoituksellisen väärin ja vaikeasti. Hahmojen heikkoudet läpäisevät todelliset ruumiit.

Blaue Fraun esitys on omalaatuinen tulkinta ainutlaatuisesta tekstistä. Ekholmin näytelmä on itsessään satuttava huomio nykyhetkestä, jossa henki ruoskii ja kontrolloi kehoa, kun ei muuta voi. Kehosta tulee lihasmassaa muovaamalla askarreltava haarniska, jonka pullistuva pinta pitää hengen pelot loitolla. Ekholm käsittelee teemaa kauniisti havainnon sijaan kokemuksesta käsin rakentuvana mysteerinä.

Joanna Wingrenin ja Sonja Ahlforsin esittämät hahmot elävät intensiivisissä riippuvuussuhteissa, pelkäävät kuollakseen katoavansa ilman toista. Yksi hahmoista viiltää ranteensa auki toisen edessä, veren sijaan haavasta virtaa maito. Ihmisen on tuhottava itseään terveellisesti. Salaattiainekset kaivetaan oman maan mullasta, jonka sekaan oma ruumis on lähes kokonaan hautautunut. Näyttämöllä valmistetaan hartaasti salaattia kuin syöpälääkettä.

Jaakko Pietiläisen lavastus vieraannuttaa Diana-näyttämön kultapaperiin käärityksi huomispäivän kirkoksi, joka lopulta mullistuu ulkoavaruudelliseksi tilaksi – rapistuvien sielujen kiitoradaksi. Henkilöt ovat lasi-ikkunoita, jotka näkevät toisissaan arvokkaimpana piirteenä omien kasvojensa heijastuksen. Oma ruumiinkuva on vieras, toiseutunut, ja toinen ihminen enää pelkkä läpikuultava pinta.

Esitys on ruumiillisesti ainutlaatuinen. Yksi hahmoista päättää juoda ja pissata samaan aikaan, mutta tekee sen simultaanisesti kahdella ruumiilla. Näyttämötilassa on myös koira, jonka rooli on osoittaa pyyteetöntä rakkautta. Sen rinnalla ihminen on tarpeissaan kyltymätön. Masha-koira ontuu; se ei esitä heikkoa vaan on aidosti kuolemansairas, osaa esittää vain selviävänsä. Ruumiiltaan koira on yhtä rampautunut kuin ihminen suhteessa omaan ruumiin kuvaansa.

Windows edustaa perimmäistä syytä, miksi teatterissa on nykypäivänä yksinkertaisesti pakko käydä. Yhteiskunnasta uupuu sisältö ja tilat, joissa voi kokea tulevansa ymmärretyksi. Eikä teatterikaan ole automaattisesti tällainen tila. Tuntuu lähes mahdottomalta löytää sisältöä, jolla olisi väliä.

Windowsin elinvoima on siinä, että sen herkkävireisyys läpäisee teoksen jokaisen osan, jolloin teos tulee tulkinneeksi katsojaansa eikä vain päinvastoin.

Niko Hallikainen

Blaue Frau: Windows

Teksti: Johannes Ekholm. Ohjaus: Anna-Mari Karvonen. Esiintyjät: Joanna Wingren, Sonja Ahlfors, Anna-Mari Karvonen, Masha. Puvustus, tila- ja valosuunnittelu: Jaakko Pietiläinen. Musiikki: Tuomas Skopa. Ensi-ilta 4.4.2015, Diana Näyttämö. Esitykset 14.4.2015 asti.