Akse Pettersson on Kuidas voieti lääs eli ”kuinka länsi voitettiin” -esityksellään jälleen suuren aiheen ja keskeisen populaarikulttuurisen tematiikan parissa. Tallinnan von Krahl -teatterin ryhmän kanssa toteutettu metafora sivuaa kaikenlaista, muun muassa väkivaltaa, erilaisuuden sietämistä, vahvemman oikeutta, naisen roolia sekä teatterin tekemistä. Laajemmin voidaan puhua vaikkapa kapitalismin kritiikistä, ja sitähän voi löytää Petterssonin edellisestäkin ohjauksesta, Kaspar Hauserista.  

Von Krahlin mustalle laatikkonäyttämölle on rakennettu vahvasti lemuavasta OSB-vanerista (kaikille aisteille – Lännen valtauksen aikaiset kaupunkipahaset varmasti haisivat!) rapakon takainen hiekka-aavikko, jossa individualismin, maan valloittamisen, vapauden ja oman onnensa rakentamisen pioneerit kostavat, rakastuvat, tappelevat, riistävät toisiaan ja etsivät itseään. Lännenelokuvien läpeensä kierrätetty mytologia tuntuu puhuttelevan tekijöitä edelleen.

Välillä puhutaan teatterin tekemisestä ja muun muassa suomalaisten ja virolaisten näyttelijöiden eroista. Ja kaikki liittyy kaikkeen, totta kai.

Koska esitys on vironkielinen eikä näyttämön yläreunaan heijastettua tekstitystä puheliaasta esityksestä jaksa joka hetki lukea, tulee tarkastelleeksi näyttämön tapahtumia puhtaasti toimintana. Se on melko kaoottista ja varmasti ainakin osittain tarkoituksella. Jo vanhat lännenleffat opettivat, että saluunan ja kirkon välissä lähinnä juoksenneltiin pyssyt tanassa ja sitten taas ryypättiin ja lyötiin. Välillä yritettiin raiskata joku saluunakukkanen. Länkkäreiden ur-toiminnasta, ratsastamisesta sekä miehen ja hevosen symbioosista muistuttaa esityksen koominen mieshevonen.

Von Krahlin esitteessä mainitaan, että ”länsi” on peli, jota kuka tahansa voi pelata. Riippuen siitä, miten ”länsi” määritellään, pelin luonne ja vakavuus muuttuu. Pikkupojat leikkivät aikoinaan lännensankareita Suomessakin, leffafriikit ovat leikkineet sydämensä ja aivojensa kyllyydestä lännenelokuvien mytologioiden ja kliseiden parissa, Virossa ”länsi” on taas ollut jotain aika lailla muuta ja meille ”länsimaalaisille” länsi taitaa juuri nyt näyttäytyä ratkaisevasti erilaisena kuin pari vuotta sitten.

On helppo ymmärtää, että von Krahlin autiolla näyttämöllä halutaan kysyä, mikä on länsi. Mikä se on, mistä se tuli ja mihin se on menossa? Vähän harmittaa, että esitys ei astu näitä jo alkuasetelman ja nimen herättämiä assosiaatioita pitemmälle tai tuo niihin juurikaan lisää. Ohjaajan ja näyttelijöiden yhdessä lopulliseen muotoonsa työstämän esityksen punainen lanka on kaikista viitteistään ja temaattisista ilmiselvyyksistään huolimatta kovin ohut. Esitys tuntuu keskittyvän enemmän oman muotonsa toteuttamiseen kuin teemojen syventämiseen.

Petterssonin fragmentaarinen dramaturgia toimisi hienosti, mikäli katsojille olisi heittää tarpeeksi pureskeltavaa, visuaalista tai tekstuaalista monikerroksisuutta sekä tarkkoja roolihahmoja. Von Krahlissa ei päästy tähän ja kokonaisuus jäi sarjaksi kohtauksia, joita Kaspar Hauserista tuttu visuaalinen tarkkuus ja monikerroksisuus ei tällä kertaa täyttänyt.

Minna Tawast

Von Krahl -teatteri: Kuidas võideti lääs. Käsikirjoitus ja ohjaus Akse Pettersson. Lavastus Jaakko Pietiläinen. Näyttämöllä Mari Abel, Ott Kartau, Ragne Veensalu, Tonis Niinemets, Kait Kall, Jim Ashilevi ja Joonas Heikkinen. Ensi-ilta Tallinnassa 30.1.2015.