Ranskassa asuva Jani Nuutinen on sirkustaiteilija, joka elää asuntovaunussa ja rakentaa itse telttansa.

Jani Nuutinen on kiertänyt pitkästä aikaa Suomea esityskokonaisuudellaan Trilogie Cirque d’Objets. Kuva P. Laurencon.

Kaksikymmenvuotista taiteilijuuttaan tänä vuonna juhliva Jani Nuutinen istuu sirkusteltassaan Tampereella. Teltan ilma on yön sateen jäljiltä kosteaa. Illalla on vuorossa esitys, mutta juuri nyt Nuutinen googlaa, mistä saisi peräkärryjä. Yksi hyvä on mennyt sivu suun, ja tarjolla olevat vaihtoehdot ovat kalliita. Uudelle olisi tarvetta, sillä taiteilija aikoo rakentaa peräkärryyn keittiön työn alla olevaa esitystä varten.

Sirkusteltan keskellä kököttävästä asuntovaunukodistaan aamulla ulos kömpinyt Nuutinen on luonut oman tapansa tehdä sirkusta, jossa käsintehdyllä ja itse rakennetulla on suuri rooli. Tähän maailmaan suomalainen yleisö pääsi tutustumaan ensimmäisen kerran yli kymmeneen vuoteen kuluneena kesänä. Nuutisen Trilogie Cirque d’Objets -kokonaisuutta esitettiin kesäkuussa Kittilässä Hiljaisuus-festivaalilla, heinäkuussa Joensuussa ja elokuussa Helsingin Juhlaviikoilla sekä Circus Ruskassa Tampereella, johon taiteilija haastattelun aikana valmistautui.

Esineet elävät. ”Olen aina tykännyt, että esityksessä olevilla esineillä on joku muukin aspekti kuin tempun tekeminen: niitä voi käyttää työkaluina, niillä voi valaista tai ne liittyvät muuten esityksen dramaturgiaan.”

Nuutinen kuvailee viehtymystään käyttää sirkusvälineinä muitakin kuin palloja tai keiloja. Sooloteoksissa sellaisia ovat esimerkiksi vanhat lamput tai puukepit.

Sirkuksessa käytetään paljon tiettyjä hyväksyttyjä välineitä ja aina samalla tavalla. Ne hyppäävät esitykseen vain sen takia, että niillä on harjoiteltu kymmenen vuotta. Monesti käy niin, että esiintyjät harjoittelevat ja parantavat yhtä ja samaa numeroa. Seuraavana vuonna siihen vain vaihdetaan musiikit ja vaatteet.”

Nuutisen kolme sooloteosta, Un cirque tout just (2002), Un cirque plus juste (2007) ja Un cirque juste juste (2012), esitetään sirkustaiteilijan itse rakentamissa teltoissa. Esitysten valmistaminen on sisältänyt paitsi monenlaisia kokeiluja, välineiden testaamista ja paljon lukemista myös teltan suunnittelua ja hitsaamista.

Trilogiakokonaisuuden muodostavat kolme teosta liikkuvat ruosteen, rautakuulien, gramofonien ja varjokuvien nostalgisessa maailmassa. Käytännöllisyys vaatii kuitenkin pieniä kompromisseja.

Aiemmin minulla oli periaatteena, että esityksissä on pelkkää vanhaa, mutta jossain vaiheessa kyllästyin pelkäämään, että levysoitin hajoaa kesken esityksen. Nyt vanhan matkalevysoittimen kuoren sisällä on uusi laite.”

Oma ääni. Jani Nuutinen on palkitun nykysirkusryhmä Circo Aereon toinen perustajajäsen. Yhdessä Maksim Komaron kanssa vuonna 1996 perustettu Aereo tunnetaan kokeilevasta, monitaiteellisesta ja kansainvälisestä työskentelystään. Valmistuttuaan Centre National des Arts du Cirque -koulusta vuonna 2001 Nuutinen on asunut Ranskassa, ja Aereollakin on ollut osoitteet molemmissa maissa. Nuutinen on toiminut sekä sirkustaiteilijana että lavastajana useissa suomalaisissa ja ulkomaisissa produktioissa sekä kiertänyt omilla yhden miehen sirkusesityksillään menestyksekkäästi maailmaa.

Ranskaan lähdön jälkeen en ole kertaakaan ollut yhtäjaksoisesti Suomessa näin pitkään.”

Ranska tarjoaa sirkustaiteilijalle paremmat mahdollisuudet esityksillä kiertämiseen kuin Suomi, josta kiertueverkosto puuttuu.

Suomessa sirkusalaa kehittäisi se, että syntyisi verkostoja, jotka mahdollistaisivat esitysten kiertämisen. Kaupunginteatterit voisivat tehdä enemmän vierailuyhteistyötä. Teokset muuttuvat esityskertojen myötä, ja olisi tärkeää, että ne voisivat kehittyä. On surullista, että esityksiä nähdään ensi-illan jälkeen muutama kerta ja sitten ne kuopataan.”

Myös suomalainen sirkuskoulutus kaipaisi Nuutisen mielestä vahvempaa painotusta omaäänisyyteen.

Sirkuskouluissa tulisi tukea mahdollisimman omaperäisiä juttuja. Asioiden pitää olla henkilökohtaisia. Kun itse on tyytyväinen omaan tekemiseensä, voi se miellyttää myös muita – jos siis haluaa miellyttää. Voi tietysti pyrkiä myös päinvastaiseen.”

Toisaalta opiskelijoille ei pitäisi luoda liikaa paineita esitysten luomiseen heti valmistumisen jälkeen.

Vain harva on kokonaisten teosten tekijä suoraan koulusta valmistuttuaan. Parempi olisi hankkia ensin kokemusta valmiista ryhmistä, mikäli sellaiseen pääsee, ja myöhemmin siirtyä tekemään omia esityksiä.” (…)

Lue koko Evianna Lehtipuun tekemä haastattelu Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 6/2014.

Etusivun kuva P. Laurencon.