Eleillä esiin taiottuja tabuja

Aloitetaanpas rehellisesti: pelkäsin Dark side of the mimen katsomossa välillä niin, että tarrasin vierustoverin käteen melko kovaa. Onneksi hän on tuttu. Onneksi ei tullut mustelmia. Anteeksi asianosaiselle.

Akse Petterssonin ohjaama, yhdessä Circus Maximuksen kanssa toteutettu Dark side of the mime kantaesitettiin huhtikuun lopussa Teatteri Takomossa. Se on nimensä veroinen teos, ja K-18-leimakin on tarpeellinen. Näyttämöllä nähdään itse ihmisyyden pimeä puoli. Se on todella synkkä. On väkivaltaa, murhia, seksuaalisia tekoja, jotka kauhistuttavat. Toisaalta äärimmäisyys välillä naurattaa.

Harvoin teatterissa todella unohtaa toden ja teatterin rajan. Miimikkona Marc Gassot taiteilee tällä rajalla röyhkeällä, kauhealla, mutta välillä oudon sympaattisella hahmollaan. Gassot’n mimiikkahahmo on perinteisen valkonaamainen, tummiin puettu ilmestys. Siihen se perinteisyys sitten päättyykin.

Gassot loihtii kehonsa liikkein ja suullaan tekemillä äänitehosteilla kamalia tilanteita, joihin eleillään sijoittaa yleisön. Eturiviltä katkotaan päät moottorisahalla, joltakulta viedään veitsellä kasvot. Takarivikään ei ole turvassa. Gassot’n hahmo paitsi hyökkää yleisöä vastaan, myös tuo sen jäseniä näyttämölle. Näkemässäni esityksessä yleisöstä kuului yksi kauhistunut ”ei”-huutokin hahmon kehottaessa erästä nuorta naista ottamaan mielikuvituspoliisilta suihin. Se jos mikä kertoo siitä, että Marc Gassot osaa asiansa. Hetkeksi unohdamme, että näkemämme syntyy kehon kielellä.

Maailmoja luovat myös Karl Sinkkosen musiikit ja Teemu Nurmelinin valot. Tunnelma vaihtelee hempeästä kauheaan nopeasti mutta tunnistettavasti. Kevyet, parodianomaiset kukanpoimimisjaksot ynnä muut rytmittävät ja rauhoittavat esitystä, joka muuten vyöryisi yleisön päälle. Myös hieman yli tunnin pituus yllättää salin hämärästä lämpiöön astuessa: aika on sisällä pysähtynyt ja tuntunut paljon pidemmältä, kiitos esityksen intensiteetin.

Näemme kohtauksia, jotka viittaavat populaarikulttuuriin Uhrilampaat-elokuvasta suomalaiseen Nymfit-televisiosarjaan. Dark side of the mime tuntuukin kommentoivan elokuvan ja television kuvastoa riisumalla äärimmilleen viedystä seksin ja väkivallan kuvaamisesta kaiken muun kuin itse teot. Katsomossa nauretaan, ehkä siksi, että ollaan hämillään, tunnistetaan, kauhistutaan. Tabujen rikkominen naurattaa.

Esityksen äärellä voi pohtia, millaista populaarikulttuuria kuluttaa, ja mitä sen kuvamaailma kertoo ihmisyydestä. Sen estys ei varmastikaan soveltunut niille, joita pelottaa liikaa ajatus siitä, että valkoiseksi meikattu näyttelijä elehtii näyttämöllä työntyvänsä nyt pää edellä yleisön edustajan, no sanotaanko eräästä ruumiinaukosta, sisään. Puistattavaa se oli, mutta myös todella hauskaa.

Tiina Vanhanen

Teatteri Takomo ja Circus Maximus: Dark side of the mime. Ohjaus Akse Pettersson. Lavalla Marc Gassot. Valot Teemu Nurmelin. Musiikki Karl Sinkkonen. Ensi-ilta Takomossa 30.4.2014.