Vuoden Teatteri on Viirus – teatteri

Näyttelijä Seela Sella on valinnut Vuoden Teatteri 2014 -kilpailun voittajaksi Viiruksen. Sella kuvaa valintaperusteluitaan seuraavasti:

”Toiveeni on, että teatterit avaavat yhä enemmän oviaan ja ikkunoitaan ulospäin Suomesta Eurooppaan, ottavat kontaktia muihin taiteilijoihin ja taidesuuntauksiin, kotimaassa muihin näyttämöihin ja uusiin erilaisiin yleisöryhmiin sekä rikkovat kaikkia kielellisiä rajoja entistä uskaliaammin. Viirus edustaa pioneerihenkisesti tätä kaikkea ja tekee hyvässä yhteishengessä työtä teatterikentän monipuolisuuden ja avoimuuden eteen. Teatterissa on aito syke.”

Helsinkiläinen Teatteri Viirus on pitänyt läpi vuosien taiteellista rimaa sinnikkäästi ylhäällä. Heidän tavoitteenaan on tehdä yhteiskunnallisesti vaikuttavaa taidetta, joka on perusteltu aina ajankohtaisnäkökulmasta. Viirus tekee esityksiä suomalaisuudesta omasta näkökulmastaan. Vuonna 2013 teatteri tuotti seitsemän tuotantoa, joista viisi oli täysin uusia.

Viirus on panostanut teatterin saavutettavuuteen. Esitysten tekstitysten myötä he avaavat kontaktia suomenkieliseen yleisöön, kuulorajoitteisille henkilöille sekä muunkieliselle yleisölle. Tämä häivyttää turhia raja-aitoja kielien välillä. Teatterilla on runsasta yleisötyötä ja näyttelijät toimivat mm. tietyn koulun kummeina. Pieni teatteri työllistää huomattavan joukon näyttelijöitä, ohjaajia sekä muita taiteilijoita ja teatterialan toimijoita. Viirus on tehnyt tasa-arvosuunnitelman, jota ylläpidetään jokaisen tuotannon kohdalla.

Alueellisesti Viirus on tärkeä ruotsinkielinen toimija lapsista aikuisiin saakka. Yhteistyö ja -tuotannot muiden teattereiden kanssa ovat luonnollinen toimintatapa talolle, kuten myös vierailunäytökset muillekotimaisille ja ulkomaisille näyttämöille. Pyrkimykset ovien avaamiseksi ja kontaktien luomiseksi Eurooppaan ovat tuottaneet tulosta, mistä osoituksena on päävastuu EU-hankkeesta Meeting the Odyssey. Hankkeen aikana näyttelijät ja organisaatiot eri Euroopan maista kiertävät vuosina 2014-2016 Itämeren ja Välimeren alueilla.

Finaalissa kilpailivat lisäksi Kokkolan kaupunginteatteri, Seinäjoen kaupunginteatteri ja Jojo - Oulun Tanssin Keskus. Finalistit valinneeseen raatiin kuuluivat Teatteri Jurkan hallituksen puheenjohtaja Pasi Lampela, Tampereen Työväen Teatterin taiteellinen johtaja Maarit Pyökäri, Turun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki sekä Suomen Teatterit ry:n toimitusjohtaja Tommi Saarikivi. Voittaja julkistettiin sunnuntaina 9.3. Teatteripäivien yhteydessä järjestetyssä juhlassa Ravintola Kaisaniemessä. Suomen Teatterit ry on jakanut Vuoden Teatteri –palkintoa ansioituneelle alan toimijalle vuodesta 1997 alkaen.

Suomen Teatterit ry
Järjestösihteeri Taija Lähdetie