Taiteen edistämiskeskus ja valtion näyttämötaidetoimikunta ovat myöntäneet vuodelle 2014 apurahoja ja avustuksia yhteensä 3 106 000 euroa. Myönnettävä summa nousi edellisvuodesta 40 000 euroa.

Taiteilijoiden ja työryhmien kohderapurahoista suurin osa myönnettiin esitysten valmistamiseen, johon apurahaa oli myös eniten haettu. Tällä kertaa suurimman kohdeapurahan sai kuopiolainen Janne Puustinen työryhmineen Koko kansan talo -näytelmän valmistamiseen ja näytelmään liittyvien työpajojen kuluihin. Kohdeapurahoja jaettiin tänä vuonna yhteensä 120 000 euroa.

Yhteisöille myönnettiin erityisavustuksina 72 000 euroa pääasiassa teatterifestivaalien järjestämiseen, esitysten valmisteluun ja erilaiseen koulutus- ja työpajatoimintaan. Suurin erityisavustus myönnettiin Taittuu ry:lle kuntouttavan teatteritoiminnan toteuttamiseen. Ammatillisten teatteriryhmien vuoden 2014 toimintaa tuettiin tänä vuonna yhteensä 2 914 000 euron toiminta-avustuksilla. Suurin toiminta-avustus myönnettiin Universum ry:lle.

Toimikunta sai 157 kohdeapurahahakemusta, yhteisöiltä hakemuksia tuli yhteensä 143. Kohdeapurahoja myönnettiin 32 taiteilijalle tai työryhmälle, erityisavustuksia 12 yhteisölle ja toiminta-avustuksia 43 ammatilliselle teatteriryhmälle.

Valtion näyttämötaidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista.

Näyttämötaiteen toiminta-avustukset vuoden 2014 toimintaan

Circus Maximus yhdistys ry, Helsinki, 55 000 €

De Utvecklingsstördas Väl i Mellersta Nyland rf, Helsinki, 10 000 €

Esitystaiteen seura ry, Helsinki, 15 000 €

Improvisaatioteatteriyhdistys Stella Polaris ry, Helsinki, 65 000 €

ISIS teatteriyhdistys ry, Helsinki, 10 000 €

Kapsäkki Osuuskunta, Helsinki, 160 000 €

Keski-Uudenmaan teatterin kannatusyhdistys ry, Kerava, 100 000 €

Klockriketeatern rf, Helsingfors, 180 000 €

KokoTeatteri yhdistys ry, Helsinki, 120 000 €

Kolmas Tila - Tredje Rummet ry, Turku, 50 000 €

Kuriton Company ry, Helsinki, 25 000 €

Lahden Omateatteri-yhdistys ry, Lahti, 190 000 €

Mustan ja Valkoisen Teatteri-yhdistys ry, Imatra, 10 000 €

Myllyteatteri-yhdistys ry, Helsinki, 50 000 €

Naamio ja Höyhen Teatteriyhdistys ry, Helsinki, 35 000 €

Nukketeatterikeskus Poiju Oy, Helsinki, 170 000 €

Nukketeatteriyhdistys Akseli Klonk ry, Oulu, 30 000 €

Oblivia rf, Helsinki, 70 000 €

Oy Geist Ab, Inkoo, 10 000 €

PerformanceSirkusyhdistys ry, Helsinki, 35 000 €

Quo Vadiksen Tuki ry, Salo, 90 000 €

Rakastajat Teatteriryhmän Kannatus ry, Pori, 150 000 €

RedNoseClub-teatteriyhdistys ry, Helsinki, 10 000 €

Rospuutto-ryhmä kulttuuriyhdistys ry, Kontiolahti, 75 000 €

Siperian teatteriyhdistys ry, Tampere, 50 000 €

Teaterföreningen Blaue Frau rf, Espoo, 20 000 €

Teaterföreningen Stjärnfall r.f., Helsingfors, 12 000 €

Teatteri Avoimien Ovien kannatusyhdistys ry, Helsinki, 175 000 €

Teatteri Telakka ry, Tampere, 130 000 €

Teatteriosuuskunta ILMI Ö, Helsinki, 25 000 €

Teatteriyhdistys Metamorfoosi ry, Helsinki, 30 000 €

Teatteriyhdistys Pensas ry, Helsinki, 15 000 €

Teatteriyhdistys Projektori ry, Helsinki, 20 000 €

Teatteriyhdistys RUSKAensemble ry, Kokkola, 10 000 €

Teatteriyhdistys Smeds Ensemble ry, Helsinki, 60 000 €

Teatteriyhdistys Takomo ry, Helsinki, 115 000 €

Tehdas Teatteri-yhdistys ry, Turku, 75 000 €

Todellisuuden Tutkimuskeskus-Yhdistys ry, Helsinki, 115 000 €

Toisissa tiloissa ry, Helsinki, 15 000 €

Totem-teatterin kannatusyhdistys ry, Espoo, 55 000 €

Universum ry, Helsinki, 200 000 €

Valtimonteatteri ry, Helsinki, 35 000 €

Wentzel Oy/Teater Taimine, Helsinki, 42 000 €

Näyttämötaiteen erityisavustukset vuodelle 2014

Avoin yhtiö Törmi & Törmi, Kajaani, 5 000 €, Elon voima -esitykseen kainuulaisten vanhusten kanssa,

Esittävien taiteiden harjoitus- ja tutkimusryhmä ry, Tampere, 5 000 €, vuoden 2014 työpajojen ja esitysten kuluihin,

Esitystaiteen keskus ry, Helsinki, 10 000 €, tilojen vuokraus-, residenssi- sekä hanketoimintaan,

Ilmaisuverstas ry, Helsinki, 5 000 €, kurssi- ja täydennyskoulutustoimintaan,

Kulttuuriosuuskunta G-voima, Kajaani, 5 000 €, dokumenttiteatteriesityksen Talvivaara - kainuulainen scifinäytelmä palkkakustannuksiin ja osittain tekniikan kustannuksiin,

Labbet rf, Helsingfors, 3 000 €, ruotsinkielisen draaman tukemiseen,

Lapin esittävien taiteiden keskus ry, Rovaniemi, 5 000 €, vuoden 2014 toimintaan,

Lapin Nukketeatteriyhdistys ry, Turku, 3 000 €, kansainvälisen 7 SOOLOA! -nukketeatterifestivaalin järjestämiseen,

Nukketaiteilijayhdistys Puppet Studio ry, Turku, 8 000 €, Aura of Puppets -konseptin kehittämiseen,

Saimaan Teatteri ry, Juva, 5 000 €, Iltamat-esityksen valmistamiseen,

Taittuu ry, Helsinki, 10 000 €, kuntouttavaan teatteritoimintaan koulukodeissa,

Teaterföreningen Reprum rf, Helsingfors, 8 000 €, varasto- ja esitystilan vuokraustoimintaan,

Näyttämötaiteen kohdeapurahat vuodelle 2014

Autio Johanna, Helsinki, 6 000 €, työryhmälle Zoo -esityksen valmistamiseen,

Baric Maria, Helsinki, 2 000 €, teatterityöpajojen järjestämiseen maahanmuuttajataustaisille lapsille Nemanja Stojanovicin kanssa

Blackburn Karoliina, Tampere, 5 000 €, työryhmälle Pohjosen seireenit -esityksen valmistamiseen

Gassot Marc, Helsinki, 3 000 €, työryhmälle Raajarikko-esityksen valmistamiseen,

Hosiasluoma Niina, Helsinki, 6 000 €, työryhmälle Rakkausnäytelmä (Kosto) -esityksen valmistamiseen,

Hämeen-Anttila Iida, Helsinki, 1 500 €, näytelmän kirjoittamiseen,

Janatuinen Talvi, Helsinki, 3 000 €, työryhmälle improvisaatioteatteria ja nykysirkusta yhdistävän esityksen valmistamiseen,

Junttila Kristina, Helsinki, 4 000 €, Kahviland-esityksen valmistamiseen Leena Kelan kanssa,

Kahiluoto Atro, Helsinki, 4 000 €, työryhmälle kodassa tapahtuvan esityksen valmistamiseen,

Kangasluoma Ritva-Liisa, (Tamara Press), Tampere, 3 000 €, työryhmälle Johan on markkinat -musiikkiteatteriesityksen valmistamiseen,

Klingenberg Emma, Helsinki, 4 000 €, Työryhmälle Fall för Unna!-en nära livet upplevelse! kiertue-esityksen kustannuksiin,

Koskelainen Ossi, Helsinki, 4 000 €, työryhmälle Tornado-esityksen materiaali- ja tarvikehankintoihin,

Kouki Marja-Leena, Helsinki, 4 000 €, työryhmälle Romeo vs. Giulietta - teatteriesityksen valmistamiseen,

Liesmäki Emilia, Helsinki, 4 000 €, työryhmälle Seksiä klo 16.25 -esityksen valmistamiseen,

Lipponen Anna-Maria, Helsinki, 4 000 €, Jalostamo-kollektiiville Rechnitz-näytelmän valmistamiseen,

Logrén Kaisa, Helsinki, 4 000 €, työryhmälle Maailma luottaa meihin -esityksen valmistamiseen,

Marti Martina, Helsinki, 4 000 €, työryhmälle Veronikan päätös -esityksen pukusuunnittelijan ja valosuunnittelijan palkkioihin,

Mikkola Antti, Tampere, 3 000 €, näytelmän kirjoittamiseen,

Nordberg Samuli, Helsinki, 3 000 €, taiteelliseen työskentelyyn Project K -hankkeessa,

Omaheimo Raisa, Helsinki, 3 000 €, Läski-monologiesityksen käsikirjoittamiseen ja dramatisointiin Elina Kilkun kanssa,

Puustinen Janne, Kuopio, 8 000 €, työryhmälle Koko kansan talo -näytelmän valmistamiseen sekä työpajojen kuluihin,

Pöyhönen Emilia, Helsinki, 4 000 €, dramaturgina työskentelyyn,

Pöyhönen Merja, Turku, 4 000 €, näytelmän sovittamiseen nukketeatteriesitykseksi ja alkutuotantoon,

Salo Elisa, Helsinki, 2 000 €, muistisairaille suunnatun Kirjeitä täältä jostakin -esityksen valmistamiseen,

Sippola Outi, Turku, 3 000 €, työryhmälle Undershadows -varjoteatteriesityksen valmistamiseen,

Sneltvedt Grete, Lumparland, 1 500 €, työryhmälle  lastenteatteriesityksen RAVN - Kanske stannar jag kvar och aldrig kommer jag åter…kustannuksiin,

Tiainen Hanna-Kaisa, (Zoltan Märek), Vantaa, 4 000 €, työryhmälle Raattentie -hankkeen kiertue- ja palkkakuluihin,

Tuomisto Tuire, Helsinki, 3 000 €, 3 kuukauden taiteelliseen työskentelyyn,

Wahlforss Jerry, Helsinki, 6 000 €, työryhmälle  Skärgårdsteaternin kiertuekustannuksiin,

Vattulainen Raisa, Jyväskylä, 3 000 €, Osoite -monologinäytelmän valmistamiseen Ida-Lotta Backmanin kanssa,

Wikström Jonna, Helsinki, 4 000 €, työryhmälle Ruusulankatu 10 -dokumenttiteatteriesityksen valmistamiseen,

Väisänen Tuula, Rovaniemen mlk, 3 000 €, työryhmälle Vera-esityksen valmistamiseen.