Koreografi Marjo Kuusela on toiminut noin 50 tanssi-, ooppera- ja teatteriesityksen koreografina sekä tehnyt 60 kokoillan teosta ja saman verran lyhyempiä tanssiteoksia. Nyt on työn alla Helsingin kaupunginteatterin Tarzan-musikaali, jonka ensi-ilta on maaliskuussa.

Miten suhtaudut E.R. Burroughsin Tarzaneihin?

Luin Tarzanit kovassa poikakirjaiässä, kaikki peräperään, alle 12-vuotiaana. Näistä jatkoin suoraan Burroughsin ensimmäiseen Marsin aikakirjaan, ja se oli liikaa. Tuli täysi kyllästys. Nyt koko se maailma tuntuu taas mukavalta ja raikkaalta unelmalta.

Millainen koreografia on odottettavissa?

Teokseen ei ole tulossa perinteisiä musikaalien tanssikohtauksia. Mukana on katu- ja nykytanssijoita, sirkuksen taitajia, laulajia ja näyttelijöitä. Myös he ovat tuottaneet liikemateriaalia. Mukaan on tulossa minulle uusi katutanssin idea: tanssi leikkinä ja pelinä. Koreografi järjestelee, ideoi, vängertää vähän sinne tänne, harjoittaa, rohkaisee ja rytmittää. Pysähdysten laatu on tärkeä tapahtumien ja liikkeen dramaturgisena rytmittäjänä.

Miten musikaalikoregrafia ja tanssiteos eroavat?

Suuresti. Isolle näyttämölle ja suurelle joukolle tekeminen vaatii aikataulujen suunnittelua. Se taas edellyttää näyttämöllisten tapahtumien analyysiä, jotta osaa sanoa, keitä kulloinkin tarvitaan.

Jostain oudosta syystä puheteatterin tekeminen on minulle lähempänä leikkiä kuin tanssiteoksen valmistus. Johtuneeko hauskuus ja kaikki nauraminen siitä, että leikki on niin sisällä jo näyttelijän koulutuksessa? Tanssijan työssä on aina ollut läsnä suorittamisen ja oikein tekemisen vakava ja syvällinen kulttuuri. Vai olenko minä vapaampi nauttimaan tekemisestä, kun päävastuu ei ole minulla?

Musikaalissa tanssi saa usein selkeämmän erityisroolin: se on syventävä, vapauttava, tunnelmaa luova elementti ennemmin kuin esityksen ydin – jota musikaalissa on esityksen tai tarinan kuljetus. Kuitenkin musikaalin ominaispiirre on, että tanssi ja musiikki kuljettavat tarinaa eteenpäin. Henkilö tai tapahtumat ovat musiikkinumeron lopussa kokeneet jonkin tarinalle olennaisen muutoksen.

Tanssit viimeksi yhteisteoksessa Panu Varstalan kanssa. Koska näemme sinut taas lavalla?

Oli nautinnollista sekä harjoitella että olla mukana esiintyjänä Kenen kädet -esityksessä. Usein saatuani koreografian valmiiksi olen vähän kauhuissani siitä, mitä kaikkea jäi harjoittamatta, ajattelematta. Mutta tanssittuani Kenen kädet -teoksessa kaikki tuntui vain hyvältä, vapauttavalta ja täydeltä, jopa minä itse. Ehkä se johtui työryhmästä; harvalla on 30 vuoden esiintymistauon jälkeen sellaisia työtovereita kuin Panu, Vihtori Rämä, Jusu Berghäll ja Tiiti Hynninen. Huhtikuussa Zodiakissa olen mukana toisen tulevaisuuden koreografin Virva Talosen teoksessa yhtä mahtavassa työryhmässä.

Oletko eläkkeellä tanssitaiteen edistämisestä?

Tanssin Talon toiminta pitäisi saada näkyväksi ja pysyväksi. Tanssitaide tulee saada paikalle, mihin se kuuluu – yhdeksi tulevaisuuden tärkeimmistä taidemuodoista.

Mitä tapahtuu, jos taidevastaiset puolueet voittavat vaaleissa?

Uskon, että se mikä on tulollaan, vahvistuu ja kasvaa huolimatta poliittisista valtasuhteista. Tanssitaiteilijan työn kuva monipuolistuu ja laajenee, taiteelliset muodot erikoistuvat ehkäpä hyvinkin toisistaan poikkeaviksi. Jos kulttuuria vähättelevät poliittiset suuntaukset voimistuvat, taiteellisen työn tekeminen vaikeutuu. Mikäli kansamme on niin pölvästiä, että se katsoo tässä tilanteessa parhaaksi linnoittautua vanhoihin ajatusmalleihin, väestön kahtiajako etenee. Siten vähäosaiset sekä lapset ja nuoret jäävät ilman taiteen tuomia kokemuksia. Mutta ei se taiteen kehitystä pysäytä.

Toiveproduktiosi nyt?

Aika paljon on haaveita tallella: Teos kirkkoon Naantaliin: nunnia, vanhoja kirjeitä ja Vox Silentiumin birgittalaislauluja. Tai olisi mukava tehdä Sibeliuksen toinen sinfonia uudestaan. Yksi lastenesitys olisi myös mielessä; tekstiä, liikettä ja pieni tila.

Minna Tawast