Anu Koskinen: Tunnetiloissa. Teatterikorkeakoulussa 1980- ja 1990-luvuilla opiskelleiden näyttelijöiden käsitykset tunteista ja näyttelijöiden tunnetyöskentelystä. Acta Scenica 34, Teatterikorkeakoulu 2013, 286 s.

Näyttelijä Anu Koskisen väitöstutkimus Tunnetiloissa tarkastelee 80- ja 90-luvuilla Teatterikorkeakoulussa opiskelleiden näyttelijöiden kokemuksia tunnetyöskentelystä kouluaikanaan. Pääosaan nousevat ajanjaksot ovat Jouko Turkan, Ryhmäteatterin Kari Heiskasen ja Kari Väänäsen sekä hahmometodin kehittäjän Marcus Grothin kaudet näyttelijäntyön opettajina. Lähdemateriaalinaan opinnäytteet, näyttelijöiden muistelmat ja näyttelijähaastattelut Koskinen nostaa esille näyttelijöiden tavan kuvata, tulkita ja arvottaa kokemaansa.
Metodologisesti foucault’laiseen diskurssianalyysiin tukeutuvan tutkimuksen kysymyksenasettelu kiteytyy siihen, millaisia tunteita ja tunteiden ilmentämisiä opiskelijat sanovat TeaKissa edellytetyn eri oppimestarien aikoina. Tutkimuksen mukaan turkkalaisuus ymmärrettiin äärimmilleen vietynä tunnetilana, ryhmisläisyys etäännytetympänä tekniikkana, ja hahmometodi kaikenlaiset tunteet sallivana oleiluna.
Koskisen tutkimus on selkeä, sujuva ja kiinnostavaa luettavaa. Väitöstyönohjaajat ovat onnistuneesti opastaneet Koskista tieteellisten viitekehysten ja tutkimusmetodin valinnassa. Kun tutkimuskohteena on se miten ihmisten puheessaan määrittävät asioita, ei tutkijan tarvitse paneutua siihen mikä asioiden mahdollinen ”totuus” on. Mutta vaikka diskurssianalyysi on salliva metodi, se vaatii käyttäjältään paljon. Jotta tutkittavien puheesta voisi tehdä yleispäteviä tulkintoja, alkuperäismateriaalin tulisi olla laaja. Kuuden näyttelijän otos (Koskinen mukaan lukien) tuntuu melko pieneltä joukolta määrittämään usean näyttelijäsukupolven kollektiivista käsitystä opiskeluajoistaan.
Koskinen hipaisee kiinnostavia temaattisia alueita aiheesta ”tunne”. Hänen valintansa on keskittyä 80–90-lukujen näyttelijäkoulutukseen. Kouluaika on kuitenkin vain lyhyt osa näyttelijän uraa. Jo ammatissa toimiva näyttelijä käyttää, käsittelee ja kummastelee tunteitaan huomattavasti monipuolisemmin yksilönä, työyhteisössä ja suhteessa yleisöön. Koskisen tutkimus ansiokkaasti herättää lukijassa halun pohtia omaa tapaansa antaa valtaa tunteille – ja käyttää valtaa tunteiden kautta.

Nina Jääskeläinen