Kaakkois-Suomessa on neljä ammattiteatteria. Lappeenranta pyrkii alan suunnannäyttäjäksi saadessaan uudet teatteritilat kauppakeskukseen. Imatra toivoo venäläisiä turisteja teatteriin. Kouvolassa ja Kotkassa luotetaan monipuoliseen ohjelmistoon. Alueen tanssitaiteilijat kokoavat voimiaan. Yhdistyvätkö teatterit?

Lappeenrannan kaupunginteatteri
Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi, ohjaus Jari Juutinen. Kuvassa Liisa Sofia Pöntinen ja Seppo Kaisanlahti. Kuva Aki Loponen.

Lappeennrannan kaupunginteatteri on parin vuoden päästä Suomen ensimmäinen täyskunnallinen valtionosuusteatteri, joka löytyy kauppakeskuksesta. Vuonna 2015 kaupunginteatteri muuttaa epäkäytännöllisistä ja osittain homeisista tiloistaan ydinkeskustaan rakennettavan kauppakeskuksen teatteritiloihin.

Lappeenranta on Etelä-Karjalan maakuntakeskus ja kuntaliitosten vuoksi maantieteellisesti laaja kaupunki. Asukkaita on 72 000. Kaakkoissuomalaisista kaupungeista poiketen Lappeenrannan asukasluvun ennustetaan kasvavan.

Kaupunginteatterin katsojaluvut ovat olleet 30 000 tietämissä. Näissä luvuissa on mukana myös kesäteatterin kävijämäärät.

Kesäteatteria kaupunginteatteri on tuottanut vuodesta 2009, ja sen katsojamäärät ovat viime vuosina vaihdelleet
8 000–10 000:een kesässä.

Kaupunginteatteria vuodesta 2007 johtaneen Jari Juutisen visio on selkeä.

Haluamme olla vuonna 2015 alueen selkeästi merkittävin teatteri myös katsojaluvuilla mitaten. Lisäksi pyrimme tärkeäksi suomalaisen teatterin suunnannäyttäjäksi, jolla on kansainvälinen ulottuvuus.”

Uskallan väittää, että uuden teatterin avajaisista alkaa sellainen menestystarina, että siinä on hatussa pitelemistä”, Juutinen ennustaa.

Uuden rakennuksen maksaja, Lappeenrannan kaupunki, asettaa sekä toiveita että vaatimuksia 20 miljoonaa euron teatterille. Kaupunginjohtaja Kimmo Jarvan mukaan tulostavoitteet pitää asettaa nykyistä kunnianhimoisemmiksi.

Rahoituksen kuihtuminen on tietysti pelottavaa ja asettaa haasteita omalle tulonhankinnalle. Vaarana on, että tämä pakottaa meidät viihdelinjoille eli yksipuolistuviin ohjelmistoihin ja älykkäiden katsojien pakoon teattereista”, sanoo Juutinen.

Lappeenrannassa keskusteltiin kiivaasti, pitääkö rakentaa uusi teatteri vai riittääkö vanhan peruskorjaus.

Vihapuhe, joka lähti liikkeelle uutta taloa suunniteltaessa, on pelottavaa ja inhottavaa. Se ei tahdo laantua. Outoa on, että paikallinen media ajoittain lietsoo sitä. Suomalaisuuteen alkaa ainakin täällä maakunnissa liittyä yhä enemmän kaiken sivistyksen ja taiteen halveksunta”, Juutinen sanoo.

Kaupunginteatteria ei sentään ole esitetty lakkautettavaksi kuten Lappeenrannan kaupunginorkesteria. Kaksi perussuomalaisten kaupunginvaltuutettua rakensi viime keväänä säästölistojaan juuri tälle pohjalle.

Jari Juutisen ohjelmistoa on kaupungissa toisinaan kritisoitu yltiötaiteelliseksi ja paikalliset teatterissa kävijät unohtavaksi.

Kritiikkiä on paljon. Kiittäjiä ja kannustajia on myös paljon, varsinkin katsomossa. Teatterimme herättää voimakkaita tunteita ja kiihkeää keskustelua, mikä on hienoa. Vielä voisi toivoa, että keskustelu aiheen reunoilla olisi sivistyneempää.”

Lappeenrannassa on pidetty kunnia-asiana tuottaa kotimaisia kantaesityksiä. Niistä syksyn toinen, muukalaisuudesta kertova Vieraat, on jo saanut ensiesityksensä Stage-festivaalilla Helsingissä. Näytelmä on yhteistuotantoa Korjaamo Teatterin kanssa. Toinen kantaesitys, Helena Anttosen kirjoittama Wolkoffin talossa tarkastelee lappeenrantalaisuuden ydintä, venäläis-lappeenrantalaisen suvun historiaa.

Meiltä on ihan aiheellisesti toivottu lasten näytelmää, koko perheen näytelmää ja musikaalia, joten keväällä toteutamme Peter Panin.”

Lue Liisa Kukkolan Suomi-projektikatsaus Teatteri&Tanssista 6/2013. Mitä tapahtuu Imatralla, Kouvolassa ja Kotkassa?

Etusivun kuva Lappeenrannan kaupunginteatteri: Humiseva harju. Kuvassa Sanna Kemppainen ja Seppo Kaisanlahti. Kuva Kristiina Männikkö.