Kuka saa ja voi määritellä koreografian?

Teatteri&Tanssi-lehden numerossa 1/2013 julkaistiin Baltic Circle ja Liikkeellä marraskuussa -festivaalien ohjelmistoja käsitellyt artikkeli Festivaalit uuden ytimessä. Raisa Rauhamaan ja Marja Silden analyysi herätti muun muassa somessa väittelyä ja keskustelua siitä, kuka saa ja voi määritellä koreografian.

Aihe on siis tärkeä.

Pyysimme pariakymmentä tanssin ammattilaisia kertomaan, mitä heidän mielestään on koreografia ja mikä on tanssia. Kyse on nimenomaan henkilökohtaisesta, tämänhetkisestä näkemyksestä; emme hakeneet tiettyä tieteellistä määritelmää – merkitykseltään suljetusta puhumattakaan.

Taide ja määritelmät tietenkin muuttuvat, mutta kiinnostavaa on se, miten kukin juuri nyt nämä termit kokee. Osa 13 vastanneesta on käsitellyt vain toista kysymystä. Emme ole lyhentäneet emmekä juurikaan editoineet vastauksia lihavointeja ja kappalejakoja lukuun ottamatta.

Vera Nevanlinna (tanssitaiteilija):

Sain kysymykset sähköpostiini: Mitä on tanssi? Mitä on koreografia? Ensireaktio: raivo. Ovatko nämä kysymykset ajankohtaisia? Voiko näihin vastata? Tarvitseeko minun vastata näihin? Emmekö voisi keskittyä teosten sisältöihin ennemmin kuin kysymykseen siitä,  mitä on tanssi? Tai mitä on koreografia?

Kun itse olen katsojana jonkin teoksen äärellä, en vaivaa päätäni kysymyksellä, onko tämä tanssia tai onko tämä sitä tai tätä. Koetan keskittyä teoksen vastaanottamiseen. Luokitteleminen on mielestäni täysin turhaa. Mitä hyötyä siitä olisi minulle, katsojalle? Katson teosta. Katson ihmistä. Katson tilaa, valoa, hetkeä, liikettä ja liikkumattomuutta, muita katsojia. Kuuntelen ääntä, ääniä. Näen ja koen kokonaisuuden.

Jos teosta täytyy kategorisoida, voin ehkä todeta, että ahaaa, tämä on tanssia/koreografiaa tälle tekijälle tällä hetkellä.

Seuraava reaktio: ärtymys. Miksi kysymykset lähetettiin minulle, mutta ei esimerkiksi kokeneille kollegoilleni, joiden kanssa työskentelen juuri nyt. Millä seulalla henkilöt, joilta asiaa kysytään, on valittu? Mikä minä olen vastaamaan näihin kysymyksiin ja toisilta ei edes kysytä?

Seuraava reaktio: Okei, jos kerran kysytään, hyvä. Ihanaa. Kerrankin tanssin tekijä saa itse määritellä, mitä tanssi on. Mutta ei, en minä ole kiinnostunut luomaan yleismaailmallisia määrityksiä siitä, mitä tanssi/koreografia on. Muokkaan siis kysymykset sellaisiksi, millaisina olisin ne toivonut alunperin saavanikin:

Mitä koreografia on minulle tällä hetkellä?

Mitä tanssi on minulle tällä hetkellä?

Aloitan jälkimmäisestä.

Tällä hetkellä tanssi on minulle tietoista kehon ja mielen liikettä tilassa ja ajassa ilman, että liikkeellä ja liikkumattomuudella on eroa. (En koskaan koe olevani liikkumatta, vaikka näennäisesti en liikkuisikaan: säteilen kehon lämpöä, hengitän, sydämeni pumppaa, veri virtaa, ajatukseni liikkuvat, aika kuluu…)

Tanssi on minulle jatkuvaa kysymistä. Tanssi on minulle oppimista ja pois oppimista, oivaltamista, hämmästymistä, ihmettelyä. Tanssi on minulle tiedostamista, ajattelemista, kommunikaatiota, vuorovaikutusta. Tanssi on minulle esiintyjyyttä. Tanssi on minulle jatkuvien valintojen tekemistä. Tanssi on minulle antamista ja ottamista. Tanssi on minulle seikkailua ja taitoa. Tanssi on minulle jotain paljon suurempaa kuin minä itse. Tanssi on minulle myös osa historiaani ja identiteettiäni. Tanssi on minulle ammatti.

Tanssini tapahtuu kaiken sen kanssa, mitä näen ja kaiken sen kanssa, mitä en näe. Minun tanssini etusuunta on joka puolella. Tanssini selkäpuoli on yhtä “arvokas” kuin etupuoli. Tila, jossa tanssin on saman “arvoinen” edestä ja takaa, molemmilta sivuilta ja piilosta.

Minun tanssini opettelee pois rajoittavista määreistä siitä, mikä on “kaunista”, “oikein”, “hienoa”, “onnistunutta” tai “mielenkiintoista”. Minun tanssissani taidot eivät mene ikinä hukkaan vaikka osa niistä pysyykin piilossa.

Minulle tanssi voi olla myös mitä vain, mitä päätän ja haluan katsoa tanssina.

Minun tanssini ihmettelee, miten tanssi voisi olla jotenkin enemmän tanssia (niin kuin joskus näkee kirjoitettavan).

Koreografia on minulle tällä hetkellä hyvinkin paljon kaikkea samaa kuin tanssi: Tietoista liikettä tilassa ja ajassa. Tämä liike voi olla kehon liikettä, mielen liikettä, valon liikettä, äänen liikettä. Liike sisältää myös näennäisen liikkumattomuuden.

Koreografia on minulle jatkuvaa kysymistä, oppimista ja pois oppimista, oivaltamista, hämmästystä, ihmettelyä. Ajattelemista, kommunikaatiota, vuorovaikutusta. Jatkuvien valintojen tekemistä, seikkailua, taitoa.

Minulle koreografia voi olla myös mitä vain, mitä päätän ja haluan katsoa koreografiana.

Äiti (näyttää teoksen flyeriä): Oliko tämä teos mielestäsi tanssia?

Tytär, 8v.: Oli. Mutta oli siinä myös juoksua.

Äiti: Eikö se ollut tanssia?

Tytär, 8v.: No oli.

Tiina Suhonen (tanssihistorioitsija):

Mitä on koreografia?

En tiedä, miksi koreografiasta on sanomalehdissä tullut muotisana kuvaamaan kaikenlaista liikkumisen tai tilanteiden järjestelyä, on sitten kyse Kiinan vallanvaihdosta tai ylioppilaskirjoitusten muutoksista. Sanasta on tullut arkinen, ja samaan aikaan arki on vallannut nykytanssikoreografiat.

Ehkä koreografia väljänä yleiskäsitteenä on hyvä asia. Nykyään voi nähdä hyvin ”eri-ikäistä” koreografiaa barokkitanssista Joutsenlampeen ja Balanchinesta Meg Stuartiin. Tanssitaiteessa koreografiaa ei voi rajata vain tiettyihin lähtökohtiin tai keinoihin.

Kun koulutyttönä 1960-luvulla kiinnostuin modernista tanssista, koreografia tarkoitti minulle liikkeen keinoja tuoda esille teoksen sisältöä. Liike oli yleensä tyyliteltyä tanssiliikettä, ja koreografia ilmeni yksittäisen tanssijan liikkeissä, mutta myös kokonaisrakenteessa. Koreografialla ja musiikilla oli läheinen suhde. Valojen ja puvustuksen ajattelin palvelevan ensisijaisesti koreografin näkemystä.

Suunnilleen näistä lähtökohdista tehdään edelleen koreografioita, vaikka esityksen eri osatekijät ovat ajan saatossa päivittyneet, esimerkiksi tanssijan suhde liikkeeseen ja esittämiseen on muuttunut.

Viime vuosikymmeninä osa nykytanssista on tullut lähelle nykyteatteria ja performanssia ja koreografin työ on lähentynyt ohjaajan ja dramaturgin työtä. Monet koreografit ilmaisevat tämän käsiohjelmassa sanoilla ’ohjaus’ ja ’konsepti’.  Työtapaan sisältyy usein myös se, että tanssijat ovat tuottaneet kaiken liikemateriaalin. On kiinnostavaa, mitä tälle nykytanssin osalle tapahtuu parin seuraavan vuosikymmenen aikana. Karkeasti ilmaistuna: Sulautuuko tanssi teatteriin vai palaavatko koreografit uudella tavalla tanssin alueelle?

Mikä on tanssia?

Aina kun tanssin liike on uusiutunut jollakin radikaalilla tavalla, konservatiiviset kriitikot ja hämmentynyt yleisö ovat kysyneet: mutta onko tämä tanssia? Käsitys siitä, mikä on tanssia, on muotoutunut kulttuurisesti. Poikkeamat yleisestä näkemyksestä ja tanssin traditioista herättävät aina keskustelua.

Miten ja milloin käsitys tanssista alkaa hahmottua? Kaksivuotias lapsenlapseni osoitti kirjan kansikuvaa, jossa Martha Graham seisoo jonkinlaisessa syöksyasennossa, vartalo ojennettuna ja käsivarret koholla. Hän näyttää olevan hyvin jämäkästi paikoillaan. ”Täti tanssii”, sanoi lapsi.

Emme olleet lainkaan tarkastelleet kuvaa yhdessä, mutta epätavallinen asento, kehon jännite ja kurottavat kädet viittasivat lapsen mielessä tanssiin. Ja oikeassahan hän oli.

Jorma Uotinen (tanssitaiteilija, taiteellinen johtaja):

Vältän kaikkea määrittelyä varsinkin taiteen kohdalla, koska taideteos ei tarvitse selityksiä. Ne rajoittavat tai kutistavat, pettävät tai vääristelevät, koska niitä ehdollistaa pyrkimys järkiperäisyyteen. En ajattele mistään asioista yleisluontoisesti ja minulle on aivan sama, mitä mielipiteistäni ajatellaan. Näkökulmani kysymyksiin on ahdas, koska kaikenlaista puuhastelua on alettu nimittää taiteeksi.

Koreografiasta:

Koreografina minua kiinnostaa, mitä ei voi etukäteen tietää ja mikä VAIN TANSSIMALLA SAADAAN NÄKYVÄKSI. Päämääräni on avoin ja usein vasta jälkeenpäin löydän sisäisen logiikkani. Aloitan sisäisestä mielikuvasta ja ruumiini vastaa minulle. Itsensä alttiiksi asettaminen johtaa itse muotoon. On uskottava intuitioon ja alitajunnan virtaan.

Minulle koreografia ei ole keksimistä tai hetkittäinen älynvälähdys vaan elämänpituinen prosessi. Se vaatii intohimoa eli syvää sitoutumista. Koreografia ei ole hätäisesti yhteenliitettyjä askelsarjoja vaan orgaanisen ja omaperäisen liike- ja askelsanaston löytämistä, jonka tulisi väistää tavanomainen askellus ja vapautua loputtomasti toistettujen kulkujen seuraamisesta. Koreografin, joka pyrkii kohti uusia näköaloja, on jyrkästi sanouduttava irti vaatimattomasta jäljittelystä.

Jotta liike, ele, tanssi voisi olla ilmaisevaa, sen tulee olla tarkasti harjoitettu ja täsmällinen. Kuvataidekaan ei hyväksy yhtään tarpeetonta tuhrua tai täplää – koreografiassakaan ei saisi olla turhia liikkeitä. Tärkeintä on vaikutuksen SYVYYS.

Joinakin luovuutensa innoittamina hetkinä kaikkein suurimmat koreografit (Pina Bausch ja muutama muu) heittivät syrjään sovinnaisuuden saavuttaakseen unelmiensa käsialan. Se syntyy intuitiivisesta oivalluksesta, ammattitaidosta ja tutkimuksesta ja sen kypsyttää mestaruus, joka on saavutettu alitajuisen näyn riemuitessa luovan voiman huipulla.

Jokainen koreografia on yksilö, jolla on omat, vain sille kuuluvat ominaisuudet. Koreografian voima on siinä, että se ei kommunikoi täsmällisiä viestejä, vaan panee katsojan tajunnassa liikkeelle moniulotteisen prosessin. Vasta yhteys vastaanottajaan antaa tanssille merkityksen. Ihminen katsoo sekä jotakin että itseään. Näin syntyy jotakin, mikä tekee liikkeestä ja tanssista omanlaatuisensa. Juuri tämä SANOMATON määrittää tanssin.

Tanssista:

Tanssin voima on hetkessä tässä ja nyt. Ei ole mennyttä eikä tulevaa, hetken ainutlaatuisuuden oivaltaminen syventää kokemusta, jättää jäljen iholleni ja ruumiini muistiin.

Tanssin aihe ei tietenkään tee tanssia. Aihe ei voi muutenkaan johdattaa liikaa, sillä silloin katsomisesta tulee tiedon asia. Tanssi ja liike vaikuttavat oleellisemmin muualla kuin tiedon alueella.

Tanssiessani minun on löydettävä vapauden tila, joka tottelee vain oman kehityksensä lakeja. Yksittäisen liikkeen SANALLINEN kuvaus ei voi ilmentää tunnetta, jonka sen tekeminen minussa aiheuttaa. Tanssiessani minun on löydettävä oma ruumiini, NIMETÖN TANSSIJAN RUUMIS, se mahdollistaa vapautumisen kaikesta turhasta.

Tanssimalla taiteilija hapuilee minänsä ja maailman rajapintaa. Taiteilijan dilemma on perin juurin metafyysinen: hänen pyrkimyksensä on löytää totuus. Tämä ei tietenkään onnistu, mutta matkallaan hän näkee sellaista, mitä muut eivät näe.


Paula Tuovinen (tanssitaiteilija, dekaani/TeaK):

Tässä tiukassa paketissa nopeasti kirjattuna ja pohdittuna. Pitempi keskustelu kuuluu muualle:

Koreografia

Koreografia voidaan jakaa ainakin seuraaviin alueisiin, jotka myös kuvaavat koreografian evoluution tai koreografisen taidon osaamisen astetta - ehkä (esim. tanssikoulujen koreografiat ovat usein tasolla ”askelia ja ihmiskehojen liikesarjoja unisonossa, ilman tajuntaa tilasta”):

kuvioituja askelia, ihmiskehon liikesarjoja, ihmisjoukon kompositioita tilassa,  koreografinen ajatus/sisältö/ kokonaisuus/konsepti tilassa, näyttämön ulkopuolelle valuva koreografinen rihmasto, sosiaalinen koreografia, jossa koreografiaa ovat jo taiteilijan ”ulkopuolella” olevat yhteiskunnalliset tai kansalaisten muodostelmat tai koreografinen ote yhteiskunnallisiin ilmiöihin tai kansalaisten muodostelmiin.

Koreografia-termiin liittyy historiallisesti myös ”askelkuvioiden kirjoittaminen muistiin”-merkitys. Ja sitten termiä tietysti käytetään kaikkeen muuhun mahdolliseen jääkiekosta politiikkaan.

Tanssi

Hytkymistä, pomppimista rytmikkäästi, ihmiskehon liikettä rytmikkäästi joka myöhemmin laajenee jäsenten liikutteluun rytmisesti (ei tarvita musiikkia välttämättä, keho itse aluksi musiikkina)

Olennaista on erottaa tanssiminen (johon tanssi-termi yllä enemmän viittaa) ja tanssitaide toisistaan käsitteinä, vaikka nämä monesti nivoutuvat mutta eivät välttämättä.

Vastaavasti pitää erottaa kirjoittaminen ja kirjallisuus taiteena. Tämä ero yleensä hahmotetaan paremmin kuin tanssin alueella.

Tanssiminen on alun perin tuota hytkymistä. Tanssitaide taas voi olla liikkumista monin eri tavoin ja tasoilla (katso koreografian käsite) tai se voi olla myös liikkumisen puutetta, mikä tuo esiin käsitteellisesti sen, että liikkuminen on olennaista ja liike tapahtuu myös mielessä.

Ari Tenhula (tanssitaiteilija, professori TeaK):

Voi kuule kiitos kysymästä, TeaKin tutkintovaatimukset löytyy osoitteesta www.teak.fi/tanssi. Sieltä voi aloittaa tutkimaan mitä käsitteillä tarkoitamme. Teakissa on myös kirjasto sitä varten. Oikein hyviä paikkoja tutustua tanssiin ovat myös aikalaistaiteilijoiden esitykset. Ei taiteen puolella ole ongelmaa praktiikoiden moninaisuudessa, mutta kirjoittajilla tuntuu olevan, juuri siitä syntyy halu kysyä, ja pyytää vastausta lyhyesti kysymyksiin siitä, mitä on taide, elämä ja todellisuus.

Tässä sitä tutkintovaatimustekstiä, jos ette viitsineet itse hakea:

Tanssijan maisteriopinnot pyrkivät vastaamaan nykytanssijan haasteelliseen taiteilijaidentiteettiin ja muuttuneeseen rooliin tanssitaiteen alalla. Nykytanssissa tanssijan työ vaatii paitsi monipuolista tanssijan ja esiintyjän taitoa myös koreografisten lähtökohtien ja rakenteiden ymmärtämistä sekä usein myös osallistumista teoksen liikemateriaalin luomisen prosessiin. Teosten merkitysmaailman luomisessa ja välittämisessä oleellista on myös tanssijan kyky havainnoida liikettä ja ymmärtää sen intersubjektiivista ilmaisuvoimaa sekä sitä kuinka kehollisuus artikuloituu ja representoituu nykyajan kulttuureissa.

Opinnoissa tavoitteena on välittää tietoa ja kokemusta liikkeen ja liikkumisen perusteista, syventää opiskelijan taiteellisia ja tiedollisia valmiuksia sekä antaa opiskelijalle välineitä kehittää omaa taiteellista identiteettiään tietoisena taiteenlajinsa historiasta ja sen moninaisista ja muutoksenalaisista toimintatavoista ja -ympäristöistä. Koulutuksessa tavoitellaan luovaa, uteliasta, kysyvää ja keskustelevaa suhdetta tanssitaiteeseen, taiteellisiin työskentelyprosesseihin ja tanssijan ammattiin.

Tutkinto muodostuu tanssi- ja liiketekniikoiden, somaattisten menetelmien, tanssijantyön sekä teoreettisten opintojen, teemaseminaarien ja oman koreografisen työn kokonaisuuksista. Tanssijan opinnot ammentavat liiketutkimuksen ja erilaisten nykytanssitekniikoiden harjoittamisen ja reflektion, somaattisten opintojen sekä esiintymisen tasapainosta.

Opintokokonaisuus tähtää ymmärrykseen tanssin tekniikoiden, käytäntöjen,
kontekstien ja tuotantotapojen erityisyyksistä ja merkityksestä. Pyrkimys on, että opiskelija ymmärtää tanssitaidetta ja kehollisuuttaan sekä taiteellisista ja esteettisistä että eettisistä ja poliittisista ulottuvuuksista käsin.

Maisteriopintojen ajan opiskelijoita rohkaistaan rakentamaan tanssin aikalaiskuvaa yhteistyössä koreografiaopiskelijoiden kanssa yhteisten projektien, seminaarien ja tanssiteosten kautta.

Opetus jakautuu teemoittain seuraavasti:
• Kehollinen kokemus ja liikkeen hahmottaminen
• Perinteiden tuntemus
• Koreografia, ryhmä ja yhteiskunta
• Tanssija taiteilijana, tekijänä ja toimijana

Minna Vainikainen (tanssitaiteilija):

Kirjoitin vastaukseni työkiireiden vuoksi nopeasti. Nostaisin esiin kaksi artikkelia: Wikipedian Koreografia ja Teatterikorkeakoulun Susi – harjoitelmia esittämisen tasosta, Marjo Kuuselan näkemyksellinen teksti koreografiasta ja tanssista.

Yllämainitut tekstit avaavat hyvin koreografian ja tanssin olemusta. Ja lopuksi: Kaikki liike, läsnäolo on tanssia. Koko luonto tanssii: merihevoset meressä, linnut keväisin ja jokainen ihminen ilmaisee itseään liikkeellä.

Simo Kellokumpu (tanssitaiteilija):

Tällä hetkellä minua kiinnostaa ajatella koreografiaa (taiteellisen) toiminnan muotona, jonka on mahdollista artikuloida, liikauttaa ja avata ajallista, tilallista, sosiaalista ja materiaalista olosuhdetta, jossa koreografinen ehdotus on tarkoitus asettaa esille.

Raisa Rauhamaa (kulttuuritoimittaja):

Koreografia on kehollisuudesta enemmän tai vähemmän ammentava  esityssuunnitelma. Kantasana khoreiá tarkoittaa kuorotanssia ja graphiá kirjoittamista.

Tanssi syntyy liikkeestä. Liike on jatkuvaa muutosta. Ihmiskehon liikkeellä on merkillinen kyky herättää paikallaan istuvassa katsojassa kinesteettisiä aistimuksia. Tällöin liikkeet resonoivat sekä fyysisen kehon että mielen tasoilla.

Kulttuurillisesti liikkeellä on kyky jakautua yhä rajatuimpiin tyyleihin ja  yksikköihin, niin että lopulta jokainen yksilö voi toteuttaa mitä tahansa liikettä täysin persoonallisella tavallaan.  (Koreografi Mammu Rankanen on käyttänyt tästä osuvasti  ilmaisua soittaa kehoaan).

Arja Tiili (tanssitaiteilija):

Mitä on koreografia?

Koreografia on kolmiulotteiseen tilaan piirrettyä kehojen kirjoitusta eli liikettä. Koreografisessa näkemyksessäni on kyse liikkeen suhteesta tilaan, aikaan ja erilaisiin muuttuviin tekijöihin. Toisin sanoen koreografia on kaikkea liikettä ja tekemistä, joka on määritelty jonkin tietyn aiheen tai teeman esiintuomista varten tietyssä tilassa ja ajassa.

Liikkeen ja tekemisen on oltava merkityksellisessä suhteessa toisiinsa ja myös eri tekijöihin tilassa. Eri tekijät voivat olla ihmisiä, esineitä, videokuvaa, tekstiä, musiikkia, laulua ja niin edelleen.

Tärkeintä on, että nämä tekijät korreloivat jollain tapaa toistensa kanssa eli rakentavat merkityksiä kantavan säikeen, jota seuraamalla katsoja ja kokija pystyy lukemaan teoksesta monella eri tasolla asioita, jotka yhdessä rakentavat teoksen sanoman. Lopputuleman ei tarvitse eikä pidä olla yksiselitteisesti ymmärrettävä, vaan monitasoisesti ja jopa moraaliltaan monella tapaa luettavissa oleva esitys. Tärkeintä on, että katsojan ja kokijan maailmaa voidaan saattaa hieman erilaiseen vinkkeliin ja näin ollen antaa mahdollisuus ymmärtää maailmaa eri näkökulmasta kuin mihin on totuttu.

Mielestäni nykyteatterin ja nykytanssin katsojilta vaaditaan aktiivista suhtautumista esityksen lukemisen tapaan. Esitykset eivät pyri välttämättä suoran mielihyvän tuottamiseen ja yksiselitteisiin ratkaisuihin vaan katsojaltakin vaaditaan osallistumista. Mitä juuri sinä näet tässä mikä juuri nyt tapahtuu? Miksi se koskettaa sinua tai ei kosketa lainkaan? Mitä tämä teos saattaa antaa tai ottaa? Mitä tämä teos kertoo maailmasta ja elämästä? Kysymyksillä ei ole rajaa, sillä ne katsoja saa itse asettaa.

Mielestäni on kiehtovaa ja tervettä tehdä eri alan taiteilijoiden kanssa yhteistyötä. Eri tapojen ja tyylien sekoittaminen tuo aina jotain uutta ja avaa uusia tapoja nähdä, kokea ja ymmärtää. Olen itse saanut perinteisen tanssijan koulutuksen, ensin balettitanssijaksi, ja tehnyt nykytanssijan työtä yli 20 vuotta niin Ruotsissa kuin Suomessakin. Koreografina olen toiminut aktiivisesti yli 12 vuotta Suomessa. Ajan saatossa on tullut tehtyä ja nähtyä monia tapoja tehdä koreografiaa ja nykytanssia.

Minulle on tärkeää erityisesti esiintyjän läsnäolo ja persoonallinen ote tekemiseen. Arvostan myös teknisesti taitavia tanssijoita. Teen paljon liikettä yhdessä esiintyjien kanssa erilaisten hyvinkin konkreettisten tehtävän antojen kautta. Esimerkiksi:  Tee 1 hypähdys (saa olla millainen vain), räjähtävä juoksu, sulaminen lattialle ja toista näitä liikefragmentteja siten, että saat käyttää jokaista liikettä juuri niin kauan kuin haluat.

Liikkeen toisto ja liikkeen dynamiikan ja intensiteetin muuttaminen luo erilaista tapaa tehdä liikefraasia. Näistä fraaseista alkaa sitten itse komposition luominen eli eri fraaseja yhteen editoimalla saadaan tietynlainen koreografinen tapahtuma jossain määritellyssä kohdassa tilaa. Se voi olla tarkkaan määritelty linja takanäyttämöltä etunäyttämölle, jonka sisällä liikettä tehdään. Ja näin on syntynyt kohtaus.

Nämä konkreettisten tehtävien myötä komponoidut kohtaukset luovat teoksen eri osioita ja merkityksiä, jotka vuoropuhelevat sitten jonkin aiemmin nähdyn, kuullun tai tulevan tapahtuman kanssa. Se, miten kokija näkemäänsä sitten linkittää yhteen, on aina yksilöllistä. Se, että teoksessa on paljon erilaisia – jopa ristiriitaisia – tekijöitä yhdessä, antaa mahdollisuuden monitasoiselle lukemisen tavalle.

Viimeisimmässä esityksessä, Woyzeckmaterial, yhteistyökumppanini taiteilija Teemu Mäki kirjoitti käsikirjoituksen Woyzeck-näytelmän pohjalta ja tämä teksti oli pohjana esitykselle, joka melko provosoivasti sivalsi kulutusyhteiskuntamme tämän hetkisiä arvoja.

Käsikirjoitus oli haastava lähtökohta esitykselle, jossa sekoitettiin niin nykyteatteria, metateatteria, nykytanssia kuin videokuvaa ja livenä laulettuja lauluja. Erilaiset tavat tehdä tuottavat mielenkiintoisia lopputulemia. Minulle tärkeintä on tehdä esitys, jolla on jokin merkityksellinen sanoma. Sillä, onko itse esitys sitten tyylilajiltaan tanssia, teatteria, esitystaidetta tai kaikkia näitä, ei sinänsä ole niin väliä.

Mikä on tanssia?

Tanssi on liikettä tilassa ja ajassa. Periaatteessa tanssia voi olla kävely tilassa. Se, miten ja millaista aikaa ja tapaa käytät kävellessäsi, kertoo jo jotain. Olen saanut pitkän, perinteisen ja perusteellisen tanssijan koulutuksen ja olen käynyt tanssijan matkaa elämässäni ymmärtäen perustekniikoiden treenaamisen tärkeyden niin klassisen baletin kuin nykytanssin puolella.

Ymmärrän, että tanssijan keho on hänen instrumenttinsa ja instrumentin kunnossa pitäminen vaatii sinnikästä ja määrätietoista työtä eli päivittäistä treenaamista. Silmäni on harjaantunut näkemään hyvin kehostaan huolta pitävät tanssijat. Heidän ei tarvitse liikkua kovinkaan paljon, mutta jo peruslinjausten, rentouden, voiman ja jäntevyyden tasapaino kehossa näkyy eräänlaisena viritettynä habituksena, jonka näkee, kun se on kunnossa.

Nykypäivänä tanssijan on osattava tanssia (jopa eri tyylilajeissa), näytellä ja laulaa, jos haluaa pärjätä esittävän taiteen vaateissa. Ei mikään helppo tehtävä kenellekään. Nykytrendikäs konseptuaalinen tanssi- ja esitystaide vaatii tanssijalta ymmärrystä, milloin myös liikkumattomuudella on tarkoituksensa. Tanssi on siis myös mielen liikettä.

Eri esittävän taiteen osa-alueiden rajat ovat hämärtymässä ja tanssiteoksen nimikkeellä voi nähdä täysin liikkeettömän esityksen, jossa tapetaan aikaa esimerkiksi istumalla. Niin, onko tämä tanssia vai esitystaidetta? Toisaalta mitä väliä sillä on, jos itse teos puhuttelee.

Tanssi taiteenlajina on ottanut harppauksen autonomisen liikkeen puolelta älyn ja pohdinnan puolelle. Itse teoksen sanomalla saattaa olla suurempi merkitys kuin esimerkiksi liikelaatujen puhtaudella ja tekemisen tavan virtuositeetilla.

Toisaalta näen virtuositeettia myös tekemisen tavan ja liikkeen inhmillisyydessä tai tavassa tehdä hieman rujosti ja hahmotellen, jos se sopii esityksen luonteeseen. Myös treenaamaton keho voi olla mielenkiintoinen ja sillä on mahdollisuus tuoda esitykseen inhimillistä sisältöä omalla tavallaan.

Mielestäni liike itsessään luo merkityksiä ja puhuttelee silloin, kun siinä näkyy jonkinlainen tahtotila. Esimerkiksi ”tahdon juosta tuonne ja heittäytyä lattialle rajulla voimalla”. Keho puhuu liikkumalla ja olemalla sitä mitä se on. Tanssi on tanssia. Liike on liikettä.

Mikä on tanssia? Mitään yksiselitteistä vastausta en voi antaa, sillä minulle tanssi on niin laaja käsite enkä halua asettaa sitä mihinkään karsinaan. Minulle tanssi on yksi työkalu, jolla pystyn tekemään merkityksellisiä esityksiä.

Pirjo Yli-Maunula (tanssitaiteilija):

Mitä on koreografia?

Koreografia on kapeasti ajateltuna liikkeellisten tapahtumien järjestämistä tilaan ja aikaan eli tanssin suunnittelua. Koen kuitenkin, että koreografia on käsitteenä paljon laajempi ja koreografin työ ammattina pitää sisällään paljon enemmän kuin tanssin kirjoittamisen.

Monet koreografit ovat nykyään monitaiteellisten produktioiden konseptien luojia. Teoksissa käytetään yhä useammin liikkeen lisäksi muita ilmaisukeinoja, joiden suunnitteluvastuuta koreografi kantaa tai vähintäänkin jakaa toisten tekijöiden kanssa.

Kun tanssiteokset ovat monitaiteellisia, niin usein myös työryhmän muut jäsenet vaikuttavat liikkeellisiin ratkaisuihin koreografin rinnalla siinä missä koreografikin vaikuttaa muiden elementtien suunnitteluun ja toteutukseen. Teoksen työtehtävät limittyvät. Koreografinen idea heijastuu lavastajan työhön, puvustusidea kokonaisen teoksen syntyyn ja tanssijoiden tuottama improvisoitu materiaali liikesisältöihin.

Teoskonsepti saattaa sisältää myös interaktiota yleisön kanssa, jolloin yleisölläkin on rooli, ja sen liikkeelle sysäämät reaktiot esiintyjissä vaikuttavat oleellisesti lopputulokseen.

Teosten toteutukset voivat tarjoutua yleisön koettaviksi paitsi näyttämöllä myös vaikkapa luonnossa tai kaupunkitiloissa, jolloin vaihtuvat olosuhteet, säätila tai arjen tapahtumat alkavat muokata esitystä – sattuman elementti voi olla myös koreografinen valinta.

Mikä on tanssia?

Siteeraan tanssitaiteilija Reijo Kelaa: Kaikki liike, jonka tekijä on siksi tarkoittanut tai vastaanottaja siksi ymmärtänyt, on tanssia.

Taiteen lokeroiminen ja määrittely siitä näkökulmasta, että mikä on tai ei ole tanssia ei ole minusta tarpeellista eikä kiinnostavaa. Tanssiteokset ovat useimmiten monitaiteellisia ja minusta parhaimmillaan aina enemmän kuin pelkkää liikettä. Olen kiinnostuneempi keskustelemaan taideteosten sisällöstä, teoksista kokemuksina ja elämyksinä, niiden herättämistä ajatuksista ja tunteista/tuntemuksista sekä yleisösuhteesta.

Koen vaikkapa Felix Ruckertin teoksen Secret Service tai Reijo Kelan Jokinaisen tanssiteoksina, vaikka ensimmäisessä yleisö kokee teoksen silmät kiinni interaktiossa esiintyjien kanssa ja jälkimmäisessä katsoja seuraa jokea alas lipuvaa naisen muotoista lauttaa, jonka päällä tanssija liikkuu.

Molemmat ovat ehkä konsepteja enemmän kuin koreografioita, mutta vaativat tekijöiltään koreografista ajattelua ja tarjoavat yleisölle lähtemättömän voimakkaan kokemuksen liikkeen voimasta.

Minna Tawast (päätoimittaja/Teatteri&Tanssi):

Mitä on koreografia?

Koreografia yleiskäsitteenä (ei minkään tieteellisen teorian osana tai tekijän subjektiivisena määritelmänä) alkaa olla niin lavea, ettei se kohta tarkoita mitään erityistä. En tiedä, onko se ongelma; niin tapahtuu useille käsitteille monesta syystä.

Termien laveus auttaa kuitenkin näkemään maailmaa hiukan toisessa valossa: voidaan puhua liikenteen koreografiasta, jalkapallopelin koreografiasta, valojen koreografiasta siinä missä tanssiteoksen koreografiastakin. Pienin yhteinen tekijä näille on siis liike (jota myös liikkumattomuus on) sekä se, että joku on sen jossain määrin suunnitellut, että yhden tai useamman liike tapahtuu samassa ajassa ja paikassa.

Tosin heti on lisättävä, että viime aikoina on laadittu esimerkiksi netin avulla koreografioita, joissa liikkujat ovat hyvinkin kaukana toisistaan. Yleistä toistaiseksi on ollut se, että katsoja/yleisö/osallistuja voi seurata näitä liikkeitä saman rupeaman aikana, mikäli haluaa.

Sitten täytyy kysyä, onko suunnittelijan ihmisyydellä merkitystä: onko mehiläisparven tarkan suunnitelman mukainen lento koreografiaa? Entä lintuparven muutto? Jos suunnitelma on olion geeneissä, onko se koreografiaa?

Koreografian käsitettä voi lähestyä tietysti käsitteen funktiostakin käsin: Mihin sitä tarvitaan? Mistä se erottaa jonkun muun ja mitä se muu sitten on? Miksi on tarpeen erottaa?

Taiteen tekijät eivät yleensä ole kovin innostuneita määritelmistä; ne rajoittavat, ovat ehkä suorastaan luovuuden kanssa ristiriidassa. Kuitenkin eri taidekäsitteiden kulttuurinen määräytyminen (yleistermit) ja tieteellinen rajaaminen (termit) palvelee selvästi jotakin olemassa olevaa tarvetta: me haluamme erotella asioita toisistaan voidaksemme puhua niistä, voidaksemme analysoida niitä, voidaksemme jakaa ja verrata kokemuksiamme. Tämän rajaamisen ja rajojen rikkomisen kanssa me elämme, ja se selvästi ruokkii uutta.

Minulle koreografia on nimike sille kokonaisuudelle, kompositiolle, joka liikkeen avulla synnytetään. Liikkuja voi olla ihminen tai vaikkapa valo ja pimeys. Kompositiossa on usein muitakin elementtejä kuin liike, ja koreografi vastaa ohjauksellisistakin ratkaisuista. Ne ovat kuitenkin osa juuri tätä koreografin näkemyksestä rakentuvaa kokonaisuutta. Esittävästä taiteesta puhuttaessa koreografia on tarkoitettu muidenkin kuin tekijöidensä nähtäväksi/koettavaksi - siinä on otettu huomioon performatiivisuuden elementti tai sitä tietoisesti rikottu.

Etymologisesti koreografia tarkoittaa liikkeen, tanssin kirjoittamista.

Intentionaalisen taidekäsityksen mukaanhan taidetta on se, minkä taiteilija taiteeksi tarkoittaa. Tämän voi katsoa koskevan myös koreografiaa ja tanssiakin.

Mikä on tanssia?

Useimmiten kai tanssi ajatellaan jonkinlaiseksi tietoiseksi liikejatkumoksi, yleensä vielä rytmisesti jaetuksi. Laajentaisin kuitenkin määrittelyä siten, että tanssi on jäsentynyttä kehollista olemista tai ilmaisua, jonka tarkoitukseksi riittää se itsessään. Tällä tavoin yritän erottaa tanssin esimerkiksi horkassa tärisemisestä. Horkan kaltainen tärinä voi siten tietenkin olla tanssia.

Tanssilla voi myös olla tarkoitus: kommunikointi, riitti, huvitus jne. Tanssi on yhtä vanha kuin ihminen.

Poliittisesti korrektia olisi lisätä tähän, että tanssi on “liikettä ajassa ja tilassa”, mutta en ole koskaan ymmärtänyt, mikä EI liikkuisi ajassa ja tilassa. No, kaksiuloitteisen elokuvan piirroshahmojen tanssi ei tapahdu tilassa. Eikö se sitten ole tanssia?

Kirsi Monni (tanssitaiteilija, professori/TeaK)

Mitä on tanssi?

Tanssi on määritelmällisesti sitä, mitä sen sanotaan olevan, miten se kulloinkin määritellään suhteessa ympäristöönsä ja viitekehykseensä.  Tanssia voi tarkastella esimerkiksi sitä kautta, mitä siinä tapahtuu, miltä se tuntuu, missä tilanteessa tanssin, miksi tanssin ja niin edelleen.  Joillekin tanssi voi olla ennen kaikkea liikkeen jatkuvuuden tuntua, nautintoa ja iloa liikkeen rytmistä, siitä miten liikkeen laatu koskettaa itseä ja toista. Tarkempi analyysi siitä, mitä tanssi on, on kokemuksen, ajattelun ja tutkimuksen asia. Tanssivat ihmiset, antropologit, sosiologit, kulttuurihistorioitsijat,  filosofit, esteetikot ja työläiset, kaikilla on sanansa sanottavana siitä,  mitä tanssi on.

Mitä on koreografia?

Koreografia on määritelmällisesti sitä, mitä sen sanotaan olevan, miten se kulloinkin määritellään suhteessa ympäristöönsä ja viitekehykseensä. Koreografiaa voi tarkastella esimerkiksi sitä kautta, mitä siinä tapahtuu, mitä se tekee (act), mitä se mahdollistaa, mitä sen kautta tulee esiin? Koreografiaa voi luonnehtia esimerkiksi niin, että se organisoi tilallista  muutosta, kinesteettistä tapahtumaa ja kinesteettisiä merkityksiä ajallisessa rakenteessa. William Forsythelle koreografia on ”fundamental principle of organisation”. Tämän mukaan koreografiaa on elämässä kaikkialla, mutta kaikki koreografia ei ole tanssia tai taidetta.

Taideteos puolestaan on määritelmällisesti sitä, mitä sen sanotaan olevan, miten se kulloinkin määritellään suhteessa ympäristöönsä,  viitekehykseensä. Taideteosta voi tarkastella esimerkiksi sitä kautta, mitä siinä tapahtuu, mitä se tekee (act), mitä se mahdollistaa, mitä sen kautta tulee esiin. Koreografiaa voi luonnehtia myös taideteoksen ja taiteellisen intention alueella ja silloin sitä voi edelleen tarkastella esimerkiksi komposition käsitteellä. Kompositiota puolestaan voi luonnehtia kysymyksellä: mitä on nostettu olemattomuudesta olevaksi, mitä rajattu esiin ja asetettu yhteyteen toistensa suhteen (com-posed)? Ja mitä siinä silloin tapahtuu, mitä se tekee, mitä se mahdollistaa, mitä saattaa esiin?

Jos koreografinen teos ajattelee ja tulee olevaksi liikemalleilla (patterns), jos sen materiaalina on  liikemallien varioituva joukko, silloin kompositio rakentuu toisin kuin jos materiaalina on vaikkapa kehollisen tunne- ja aistikokemuksen liikkeellisyys tai kulttuurisen eleen liikkeellisyys. Jokainen materiaali kantaa mukanaan omaa ominaislaatuaan, omaa olemisen ”logiikkaansa” ja merkitysympäristöään,  josta komposition kokonaisuus rakentuu.

Jokaisen tekijän maailmasuhde (tilanne jossa elää) puolestaan kantaa mukanaan omaa merkitysympäristöään, josta käsin erilaisia komposition materiaaleja asetetaan toistensa suhteen. Näistä suhteista nouseva ääretön ”tulevien olevien joukko” saattaa häpeään kaikki pyrkimykset määritelmällisesti omistaa ja hallita käsitteitä tanssi, koreografia, taide. Toisaalta jokainen ilmiö, joka saattaa esiin jotakin ennen olematonta, kutsuu nimeämään, ymmärtämään, kohtaamaan ja käsittämään. Tarkempi analyysi siitä, mitä koreografia taiteen alueella on, on kokemuksen, ajattelun ja tutkimuksen asia.

Jokaisesta teoksen tulkinnasta voidaan siten aiheellisesti kysyä, mitä siinä tapahtuu, mitä tulkinta tekee (act), mitä se tuo esiin? Kyetäkseen tuomaan esiin muuta kuin tulkitsijaa itseään, muodostaakseen suhteen teokseen, jokainen teoksen tulkinta edellyttää vähintään teoksen oman materiaalisen ominaislaadun tai laatujen ja viitekehyksen tunnistamista, sen pohtimista, mitä teoksessa tapahtuu, mitä se tekee, mitä se mahdollistaa, mitä sen kautta tulee esiin. Tarkempi analyysi teoksesta on kokemuksen, ajattelun, vuorovaikutuksen ja tutkimuksen asia.

Tutkimukselliseksi ensiavuksi tanssista ja koreografisen ajattelun kehityslinjoista sekä taiteellisista tavoitteista suosittelen kirjaa André Lepecki (edit.): Dance. Documents of Contemporary Art. Whitechapel Gallery London ja The MIT Press Cambridge, Massachusetts 2012. Kirja koostuu pienistä tanssitaiteilijoiden ja tutkijoiden artikkeleista 1950-luvulta tähän päivään.