Amsterdamissa asuva ja työskentelevä valosuunnittelija Minna Tiikkainen antoi itselleen kaksi vuotta aikaa sopeutua ja onnistua maailmalla. Se kannatti. Hän on työskennellyt useiden erimaalaisten koreografien kanssa – myös Suomessa.

Kuva Anja Beutler.

Tummat hahmot liikkuvat himmeässä valossa, jotain epämääräisen ahdistava näkyy näyttämöllä. Välillä kirkas valonvälähdys piirtää verkkokalvolle väkivaltaisia visioita, jotka jättävät jälkikuvia. Lume-keskuksessa esitetty GRIND on visuaalisesti aggressiivinen ja loistava. Näyistä vastaa Minna Tiikkainen. Tiikkaisen kädenjäljen voi muistaa myös Teatteri Takomon Jumala on kauneus -esityksestä, jossa taitelija Vilho Lammen maisemat muuttuivat Pohjanmaasta Pariisiksi huikean efektiivisillä valoilla.

Kun Valo- ja äänisuunnittelun laitoksen pääsykokeissa kysyttiin, missä Minna Tiikkainen näkee itsensä kymmenen vuoden päästä, vastasi hän spontaanisti, että free lance -valosuunnittelijana jossain Keski-Euroopan maassa. Ja kas, niin kävi.

Maailmalle lähtöä vuonna 2002 auttoi Minnan miehen uusi työpaikka Amsterdamissa. Aluksi Tiikkainen oli tyhjän päällä.

“Annoin itselleni kaksi vuotta aikaa. Jos kontakteja ei syntyisi, vaihtaisin maata.”

Nihkeän alun ja satunnaisten valoteknikon töiden jälkeen Tiikkainen pyydettiin ensimmäiseen valosuunnittelijapestiin saksalais-hollantilaisen koreografi Nicole Beutlerin esitykseen Peak Performance. Yhteistyö tanssitaiteilijoiden kanssa on jatkunut siitä lähtien. Vähitellen kumppaneita tuli lisää, varsinkin nykytanssin kentältä. Tärkeimpiä työtovereita ovat Beutlerin lisäksi tanskalainen Mette Ingvartsen, israelilaissyntyinen Keren Levi, uusiseelantilais-belgialainen Kate McIntosh ja hollantilais-ruotsalainen Jefta van Dinther. Tiikkaisen yhteistyökumppaneita yhdistää liikkuvuus sekä opiskelu ja työskentely Amsterdamissa.

Valo-oivalluksia. Mette Ingvartsenin Giant City -teokseen (2009) Tiikkainen suunnitteli valot, jotka koostuivat kahdesta LED-valoelementistä.
“Oivalsin jotain uutta valon liikkeellisyydestä, vaikka installaatio oli äärimmäisen yksinkertainen ja staattinen.”

Toinen Tiikkaiselle tärkeä työ on Beutlerin Enter Ghost (2006), jossa hän koki ensimmäisen kerran saaneensa todella vapaat kädet.
“Koko teos perustuu yhteen, elävään valotilanteeseen, voimakkaassa takavalossa olevan esiintyjän vieraantumiseen ja hukassa oloon.”

Jefta Dintherin kanssa toteutettiin äskettäin Liikkeellä marraskuussa -festivaalilla nähty teos GRIND. Minna tunsi Jeftan ennestään tanssijana Keren Levin teoksista ja vuonna 2010 Jefta ehdotti yhteistyötä.
“Hyvä tyyppi, aika sopi, tietysti suostuin”.

Seurasi kahden viikon residenssi Tukholman taiteen ja tanssin keskus WELDissä ja aloitus tyhjästä. Lähtökohtana oli halu tehdä jotain yhdessä niin, ettei toinen osio voi toimia ilman toista.

“Menimme studioon ja näytimme toisillemme kehittelemiämme juttuja, joita emme olleet voineet toteuttaa. Kaikki minun “killed darlingsini” olivat jotenkin tekemisissä valon liikkeen kanssa. Kyse ei siis ollut teknisistä hilavitkuttimista, vaan suunnan ja intensiteetin muutoksista: valossa elävä pinta, liikkuvat varjot. Jefta taas oli kiinnostunut työstä ja työskentelevästä kehosta.”

Teoksen konseptiksi nousikin havaintoon perustuva liike.

Esityksen esimateriaalista tuli hyvää palautetta. Alankomaista haettua apurahaa jakava toimikunta kuitenkin ilmoitti, että hanke on liian kunnianhimoinen.

“Emme vieläkään tajua, mitä he sillä tarkoittivat”.

Varainkeruu kuitenkin onnistui muun muassa Ruotsista, ja työryhmään otettiin mukaan äänisuunnittelija David Kiers, jonka myötä esitykseen tuli lisää syvyyttä ja tummuuttakin.

Rahoitus kansainvälistää. “Kansainvälisyys on ollut kiehtovaa. Ihmisiä tulee Amsterdamiin opiskelemaan pitkin, poikin maapalloa ja osa jää. Suurin osa työryhmistäni on ollut sekoituksia eri kansallisuuksista. Tämän maan rikkaus on ollut, että kulttuurirahastot ovat tähän asti tukeneet ulkomaalaistaustaisia tekijöitä siinä missä omiaankin. Tosin muutos on täälläkin meneillään.”

Kansainvälisyys tarkoittaa myös sitä, että produktiot saavat usein rahoitusta Alankomaiden ulkopuolelta. Produktiolla voi olla yksi tai useampi residenssi naapurimaissa, jonne koko työryhmä siirtyy harjoittelemaan teosta ja myöhemmin myös kiertueelle. Kiertuetoimintaa vahvistaa sekin, että Alankomaissa apurahan saamisen yleinen vaatimus on kiertäminen kotimaassa. Tiikkainen työskenteleekin paljon Belgiassa, mutta myös muissa lähialueen valtioissa.

Iso lentokenttä ja hyvät junayhteydet ovat ehdottomasti plussaa Amsterdamissa”.

Kun esitys tehdään jo alusta lähtien kiertäväksi, vaikuttaa se myös suunnitteluun.

Mia Kivinen
Kirjoittaja on valosuunnittelija

Lue koko artikkeli Teatteri&Tanssin numerosta 7/2012.

Etusivun Minna Tiikkaisen valovisiot Nicole Butlerin Lucinda-teoksessa. Kuva Anja Beutler.