Säveltäjä Tuomas Kantelinen leikkii kaverinsa Kentsun kanssa, poimii Puhdistuksen hedelmiä, laittaa sanan ”työ” sitaatteihin ja lentää Hollywoodin moolokinkitaan.

Huhtikuu 2012

Tykkään paneutua jokaiseen työhön intensiivisesti ja nyt olen täysin Lumikuningatar-baletin pauloissa. On inspiroivaa tehdä töitä Kansallisoopperalla ja kiehtovaa nähdä, miten abstrakteista ideoista tulee vähitellen todellisuutta muusikoiden, tanssijoiden, ompelijoiden, lavastajien, valaisijoiden ja kaikkien muiden ammattilaisten tehdessä töitään ja edistäessä eri ooppera- ja balettiprojekteja saman katon alla.

Konserttimusiikin puolella säveltäjän työ on kovin yksinäistä, vaikka toki sellainen kammiossa puurtaminenkin on välillä hienoa ja palkitsevaa. Mutta kun musiikkiin lisätään visuaalinen puoli, pääsee osaksi isompaa taiteellista ‘koneistoa’ – yhteistyöhön elokuvassa ohjaajan ja leikkaajan, baletissa koreografin kanssa. Siinä saa ikään kuin pelikaverin, jonkun, jonka kanssa voi yhdessä rakentaa jotain, josta voi tulla enemmän kuin osiensa summa.

Ilmeisesti tämä työtapaan liittyvä sosiaalisuus tulee minulle luonnostaan, koska nautin muiden kanssa tekemisestä, ja varmaan siksi olenkin iloisesti ajautunut lähinnä elokuvamusiikin pariin. Minulle baletti on tervetullutta vaihtelua. Siinä musiikki on ehkä vielä tasaveroisempi muiden osa-alueiden kanssa - elokuvassa se on kuitenkin niin vahvasti alisteista kuvan ja äänen yhteispelille tarinankerronnassa.

Istumme koreografi Kenneth Greven kanssa oopperatalolla toistemme työhuoneissa ja kuuntelemme tekemiäni demoja, vaihdamme ajatuksia, muokkaamme musiikkia tanssin ehdoilla. Olen viime aikoina kuunnellut paljon vanhoja klassisia baletteja ymmärtääkseni myös, millaisella tempolla musiikki liikkuu, millaisia karakteerikappaleita säveltäjät ennen minua ovat luoneet. Lähden innolla aamulla ”töihin”, koska tällaisen musiikin tekeminen on niin mukavaa - lapsellisen hauskaakin välillä, tehdäänhän tässä kokoperheen jouluelämystä vähän Pähkinänsärkijän henkeen.

Toukokuu 2012

Rakennamme Kennethin kanssa kaksinäytöksisen baletin mittaista aikajanaa – paljon on jo sävelletty, mutta vielä on aukkojakin, joiden kimppuun käyn innolla. Suunnittelemme pieniä eri kansallisuuksista ja musiikkikulttuureista innoituksensa saavia tansseja aina espanjalaisesta kitaroinnista venäläisen balalaikan kautta suomalaiseen jenkkaan!

Kenneth on väsymätön ja viitseliäs työmyyrä, joka kuitenkin aina jaksaa poikamaisesti innostua kaikesta, ja vaimoni naureskeleekin aamuisin: lähdenkö taas leikkimään uuden ystäväni Kentsun kanssa.

Kun olosuhteet ja työtoverit ovat ihanteelliset, musiikkikin virtaa helposti paperille. Joskus taiteilija joutuu painiskelemaan itsekritiikin tai ulkopuolisen kritiikin pelon kanssa, ja silloin prosessista tulee työläämpi eräänlaisen itsesensuurin takia. Nyt yhteinen innostus antaa ikään kuin luvan olla oma luova itsensä (tai toteuttaa itseään), ja tulos on pakottamatonta ja iloa tuottavaa tekemistä.

Baletti päätetään toteuttaa soittamalla orkesterimusiikki nauhalta lavastusratkaisun vuoksi. Niinpä aikataulu muuttaa hetkessä muotoaan. Nauhoitamme siis jo elo- ja syyskuussa oopperan orkesterin voimin, ja tanssijat harjoittelevat loka- ja marraskuussa lopullisen nauhan tahtiin.

Elokuu 2012

Ensimmäiset kolme nauhoitusta ovat takana ja istumme ystäväni, englantilaisen äänittäjän ja miksaajan Geoff Fosterin kanssa kuuntelemassa uunituoretta tavaraa oopperatalon kellarissa. Olemme tehneet yhteistyötä vuodesta 2005, jolloin Geoff nauhoitti musiikkiani Klaus Härön Äideistä parhain - elokuvaan Lontoon Air Studioilla.

Tuomas Kantelinen

Lue koko artikkeli Teatteri&Tanssin numerosta 7/2012.