Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on vahvistanut teattereiden, orkestereiden sekä museoiden valtionosuudet vuodelle 2013.

Espoolainen tanssiteatteri Glims & Gloms hyväksyttiin uutena tanssiteatterina vakituisen valtionavun piiriin. Edellisen kerran valtionosuuden piiriin on otettu uusi tanssiteatteri vuoden 2004 alusta lukien.

Koreografit Simo Heiskanen ja Tuomo Railo perustivat Glims & Glomsin vuonna 1999 ja se on edelleen Espoon ainoa ammattitanssiteatteri. Teatteri tuottaa eri-ikäisiä katsojia puhuttelevaa ohjelmistoa ja se on tunnettu etenkin kunnianhimoisista ja korkeatasoisista koko perheelle suunnatuista tanssiteoksista.

Päätös on merkittävä tuen ilmaus lastenkulttuurille ja tanssitaiteelle
”Tämä on merkittävä uutinen Glims & Glomsille teatterina ja meille henkilökohtaisesti taiteilijoina”, Tuomo Railo sanoo ja jatkaa: ”Aloitimme pitkäjänteisen yhteistyömme tanssin parissa -90-luvun alussa ja nyt vapaasta tanssiryhmästämme on tullut valtionosuuslain piirissä toimiva teatteri. Tämä vahvistaa taloudellista vakauttamme, auttaa meitä tuottamaan teoksiamme ja tarjoamaan niitä katsojillemme aiempaa useammin ja näkyvämmin.”
”Taiteemme sisältöön päätös ei vaikuta: pyrimme edelleen tarjoamaan korkeatasoista ja puhuttelevaa tanssitaidetta laajalle katsojakunnalle - lapsille, nuorille ja aikuisille”, teatterin toinen taiteellinen johtaja Simo Heiskanen puolestaan korostaa.

Kulttuuriministerin päätös on merkittävä tuen ilmaus niin lastenkulttuurille kuin tanssitaiteellekin. ”Lastenkulttuuri on usein esillä poliittisissa puheissa, koska lasten edun ajaminen on niin tunteisiin vetoavaa, mutta käytännössä lastenkulttuurin tilanne ei ole Suomessa kovin kaseva. Tämä päätös omalta osaltaan korjaa hieman lastenkulttuurin tilannetta. Hienoa, että ministeriö käynnistää samalla laajemman lastenkulttuuripoliittisen ohjelman valmistelun. Mekin lupaamme olla unohtamatta nuoria katsojiamme”, sanoo Heiskanen.

Glims & Gloms on kahdestoista valtion lain piiriin hyväksytty tanssiteatteri. Tuomo Railon mukaan päätös onkin merkittävä myös suomalaiselle tanssitaiteelle. Hän korostaakin, että ”Tanssin kenttä vasta pystyttelee rakenteitaan. Tanssin talo –hanke Helsingissä on yksi tanssin alan kehityshankkeista, jonka onnistuminen edellyttää, että tanssin alan sisällöntuottajat pystyvät vastaamaan kasvaviin taloudellisiin ja taiteellisiin haasteisiin. Mielestämme valtionosuusjärjestelmän avaaminen juuri tanssiteatterille on oikea päätös, sillä se vapauttaa samalla resursseja valtion tanssitaiteelle suuntaamaan harkinnanvaraiseen tukeen”.