Emilia Pöyhöstä, 30, on sanottu poliittiseksi näytelmäkirjailijaksi. Hänen teksteissään viesti sijaitsee muodossa ja kielessä.

Emilia Pöyhösen näytelmät sekä niistä tehdyt esitykset vievät yleisön isojen teemojen keskelle, kuten suomalaisten hankalaan Venäjä-suhteeseen, turvapaikanhakijoiden tilanteeseen, suomalaiseen köyhyyteen, lähetystyön ongelmiin sekä ilmastonmuutokseen.

Minulle taiteessa on aina kysymys totuudesta. Totuus on minulle paitsi poliittinen, myös tunneperäinen ja ruumiillinen kokemus joistain asioista ilman sosiaalisen ja poliittisen korrektiuden painolastia.”

Kirjoittaessaan Pöyhönen yrittää irrottautua siitä, kuka on, ja antautua teoksen tekemiselle sen ehdoilla.

Pöyhösen näytelmissä on uuden sukupolven yhteiskunnallisuutta. Näytelmien viesti sijaitsee muodossa ja kielessä – ja siihen ei suomalaisessa teatterimaailmassa ole välttämättä totuttu.

Useita Pöyhösen tekstien kantaesityksiä ohjannut Saana Lavaste pitää Pöyhöstä ennen muuta eettisenä kirjoittajana, jonka näytelmissä keskeisessä osassa on ihmisen elämässään tekemät valinnat. Pöyhönen tarkastelee asioita usein lintuperspektiivistä, joten yksilöt ovat aina osa yhteiskuntaa.

Pöyhösen näytelmien tarkka kieli on saanut huomiota. Se on kirjailijan mielestä hyvä asia, sillä kielellisyys on hänen kirjoittamisessaan keskiössä. Hän on näytelmissään käyttänyt kielen eri rekistereitä: virkakieltä, vieraannuttavaa kirjallista kieltä, eri aikakausien kieltä ja läpivalaissut kielen valtaa.

Valitut on triptyykkimuotoon kirjoitettu, Leipäjonoballadi jonorakenteinen, Kuokkavieraat hyödyntää Tadeusz Kantorin ”kuoleman teatteria” ja Kuka tahansa meistä muistuttaa Sarah Kanen näytelmiä tavassa, jolla se tuo ihmisen sisäiset äänet näyttämölle.

Kieli on Pöyhösen mukaan aina yhteydessä ruumiillisuuteen ja fyysisyyteen. Esimerkiksi ison näyttämön näytelmässä täytyy kielen olla tarpeeksi suurta.

Toivoisin, että suomalaisessa näytelmäkirjallisuudessa kiinnitettäisi enemmän huomiota kieleen. Sen rajat ovat teoksen maailman rajat, ja lattea kieli tekee teoksen maailmasta yksiulotteisen ja henkilöistä ruumiittomia.

Lue Maria Säkön tekemä haastattelu kokonaan Teatteri&Tanssi-lehdestä 5/12.

Etusivun kuva Juha Metso.