Teatterikorkeakoulun musiikin lehtori Jussi Tuurna ryhtyy vapaaksi taiteilijaksi. Hän pohtii musiikkiteatterin mahdollisuuksia, idealismia ja kasvihuonetta.

Pitää siivota ja tyhjentää työhuone. Sen kaappeihin ja hyllyihin on kertynyt kahdentoista vuoden aikana hillittömiä nuottipinoja, sävellyksiä ja sovituksia, muistoja ja dokumentteja erilaisista projekteista, esityksistä, demoista, tunneista, haaveista, onnistumisista ja pettymyksistä näiltä vuosilta. Lehtoraattini Teatterikorkeakoulussa näyttelijäntyön koulutusohjelmassa päättyy tämän kevään pääsykokeiden jälkeen.

On jo aika mennä eteenpäin. Opettaminen on – ja tulee olemaan – tärkeä osa ammatti-identiteettiäni. Tulevaisuudessa sen ja oman luovan työn suhde kääntyy kuitenkin toisin päin.

Kahteentoista vuoteen Teatterikorkeakoulussa mahtuu paljon. Tulin taloon idealistina, niin kuin pitääkin, ja nälkäisenä. Tuntui, että lahjakkaiden, energiaa tihkuvien opiskelijoiden kanssa lähes kaikki on mahdollista. Ja vapaus viedä opetusta omaan suuntaan oli huikeaa.

Arki tuli kuitenkin pian vastaan: tuntimäärät eivät olleet päätä huimaavia, tavoitteet ja realistisesti saavutettavissa olevat tulokset eivät välttämättä kohdanneet, ennakkoluulot musiikkia ja musiikkiteatteria kohtaan hämmästyttivät ja ihmetyttävät yhä. Muusikko on teatteriorganisaatiossa välillä todella yksin, vaikka hän kuinka yrittäisi kaivaa esiin yhteistä ydintä. Kuitenkin lähes kaikkeen valmiit opiskelijat ja hyvät työtoverit pitivät nenää vedenpinnan yläpuolella niin kauan, että vimma ja halu jatkaa etsimistä palasivat.

Jotain pysyvää ja arvokastakin tuntuu jääneen näistä vuosista: näyttelijäopiskelijoiden musiikin opetus TeaKissa on nyt systemaattista ja se kehittyy. Lisäksi musiikkiteatteriesityksiä tehdään vuosittain eikä yksittäisinä kertasatsauksina ja pohditaan mitä musiikkiteatteri oikeastaan on. Yhteistyö TeaKin eri laitosten ja muiden taidekorkeakoulujen välillä on myös hyvällä oraalla.

Musiikillinen kvaliteetti ylipäätään on parantunut, ja rimaa on nostettu. Musiikista ja musiikkiteatterista on sittenkin tullut osa TeaKia monenlaisista fobioista huolimatta. Tulevan musiikkia ja teatteria yhdistävän taiteilijan ei tarvitse piilotella kaapissa, vaan hän voi tulla pystypäin ulos. Ikimuistoisia ja lehtorille parhaita hetkiä ovat olleet opiskelijoiden onnistumiset, yhteiset saavutukset ja näiden puiminen ja purkaminen TeaKin saunassa tai Milenka-ravintolassa. Niitä en vaihtaisi pois mistään hinnasta.”


Lue Jussi Tuurnan päiväkirjamietteitä Töissä nyt -artikkelista Teatteri&Tanssi-lehdestä 4/2012.