Ohjaaja Mikko Roihan ja koreografi Tero Saarinen kamppailevat teosten pidempien elinkaarten puolesta. Kyseessä on taistelu parempien esitysten ja elinvoimaisen ohjelmiston puolesta.
Vielä 20–30 vuotta sitten ajateltiin, että nykytanssiteos on lyhytikäinen syntyajankohtansa tuote, pelkkä aikaansa heijastava peili”, toteaa Tero Saarinen, oman tanssiryhmänsä Tero Saarinen Companyn perustaja, taiteellinen johtaja, koreografi ja tanssija.

Asennetta vahvisti se, ettei tanssiryhmillä ollut omia tiloja eikä kiinteitä ensembleja, eikä siis mahdollisuutta pitkiin esityskausiin. Vakavin seuraus tästä on ollut, ettei suomalaisella nykytanssilla uskota olevan omaa historiaa – saati klassikkoja.”

Vapaan ohjaajan Mikko Roihan mielestä suomalainen teatteri puolestaan on itse syypää historiattomuuteensa.

Meillä vallitsee lyhytjänteinen sesonkiajattelu. Keski-Euroopassa ymmärretään teatteriesitykset kirjastona, josta voi koostaa vaikka yhden ohjaajan teosten Shakespeare-festivaalin.”

Tero Saarinen muistuttaa japanilaisen buto-legendan Katsuo Onon puhuneen esi-isien päällä tanssimisesta.

Kuvassa Mikko Roiha. Kuva Kirsi Tuura.

Hän ymmärsi kulttuuristen kerrostumien, vuosirenkaiden merkityksen.”

Mikko Roihaa kiehtoo ajatus siitä, että ”tanssin tässä, olen se liha jota minua edeltävillä ei enää eikä tulevilla vielä ole.”

Tanssin ja teatterin yhteinen elementti Roihan mielestä on liha, se, miten henki saadaan ulos lihasta.
Hengissä pitäminen

Pisimpään Tero Saarinen Companyn ohjelmistossa on ollut teos Westward Ho!, joka tehtiin 16 vuotta sitten.

Tästä olen kade”, sanoo Mikko Roiha.

Kuvassa Tero Saarinen. Kuva Tanja Ahola.

Tero Saarinen myöntää, että on hienoa olla todistamassa, kuinka esitys vuosien mittaan saa yhä syvempiä sävyjä, ja miten uusi tanssijapolvi toistaa teoksen rakenteen uusin maustein ja nyanssein. Koreografilta esityksen elossa pitäminen vaatii avointa ajatusten jakamista.

Ei ole yhdentekevää, millaista evästystä annat, mitä ovat ne sanat, jotka jalostavat liikettä.”

Ettei ilmaisu jäisi maneerin asteelle, epätoivoiseksi yritykseksi toistaa jotain joka kerran toimi”, pohtii Mikko Roiha.

Tero Saarinen Companyssa on rakennettu menetelmää, jolla voidaan kehittää systeemiä tanssiteoksen kaikkien tietojen kirjaamiseksi. Ei vain koreografin, vaan myös tanssijoiden kokemusten ja esimerkiksi valosuunnittelijoiden faktatiedon.

Tavoitteenamme on, että esitykset jatkaisivat elämäänsä mahdollisimman lähellä alkuperäistä muotoaan pitkälle tulevaisuuteen, uusissa ryhmissäkin. Tähän työhön olemme saaneet rahoitusta – hieman yllättäen – Tekesiltä.”

Tekes on yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten haastavien tutkimus- ja kehitysprojektien ja innovaatiotoiminnan rahoittaja ja aktivoija. Kulttuurihankkeiden yhteydessä se on tähän saakka ollut vähemmän tunnettu.

Berliinissä asuva, Saksassa ja Suomessa työskentelevä Mikko Roiha huomauttaa, että Berliner Ensemblessa menee 17:ttä vuotta Heiner Müllerin Arturo Ui -ohjaus.

Itse ehdotin aikoinaan Tampereen Työväen Teatterille, että paikataan ohjaamastani Seitsemästä veljeksestä reunat tarvittaessa, mutta pidetään se aina ohjelmistossa. Ihan jo historian tajun ja sivistyksen nimissä. Jokaisella itseään kunnioittavalla teatterilla tulisi olla ohjelmistossaan klassikkotulkinnat uusien sukupolvien tulla ja katsoa.”
Lue Nina Jääskeläisen artikkeli kokonaisuudessaan Teatteri&Tanssista 3/2012.

Liha tekee kulttuurin muistin, ja se että meillä on liha, tekee meistä aikalaisia.”

Etusivun kuva: Mikko Roihan Villisorsa-ohjaus (2011) toteutettiin Lahden kaupunginteatterin ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistuotantona. Rooleissa Elsa Saisio, Jarkko Pajunen ja Riotva Sorvali. Kuva Lauri Rotko.