Kati Outisen rooleista on kirjoitettu paljon, mutta näyttelijästä itsestään ei tiedetä paljoakaan. Miten hän kokee työnsä elokuvissa, teatterissa ja opettajana?

Olen kirjoittanut kaksi Aki Kaurismäen elokuviin liittyvää kirjaa ja päivystänyt Corona Baarissa pieteetillä viimeiset 15 vuotta, mutta Kati Outista en ole koskaan tavannut. Outinen lienee tällä hetkellä Suomen kansainvälisesti tunnetuin näyttelijä, Cannesin elokuvajuhlilla parhaasta naispääosasta (Mies vailla menneisyyttä, 2002) palkittu ja kolmen naispääosa-Jussin voittaja.

Ensimmäisen Jussi-kunniakirjansa Outinen sai jo vuonna 1980 valkokangasdebyytistään Tapio Suomisen elokuvassa Täältä tullaan, elämä! Juuri tuo rooli herätti myös omaa uraansa samoihin aikoihin käynnistelleen Aki Kaurismäen huomion. Outinen on sittemmin näytellyt naispääosaa kymmenessä Kaurismäen ohjauksessa.

Minulle Kati Outisen roolityöt edustavat kaikkea sitä, mikä elokuvanäyttelemisessä on olennaisinta – suurten tunteiden ilmaisua pienin keinoin, voimakkuuden ja haavoittuvuuden jatkuvaa kamppailua keskinäisestä elintilastaan, inhimillisten peruskokemusten esille tuomista taiteen kielellä.

Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professorina Outinen on työskennellyt vuodesta 2003 alkaen, ja porhallan kuin sattuman oikusta haastatteluumme suoraan hänen professorikollegaansa Vesa Vierikkoa tapaamasta. Mielessä välähtelee kohtauksia Tulitikkutehtaan tytöstä (1990), mutta siviilielämässä kumpikaan ei muistuta roolihahmoaan. Näyttelijät ovat oma heimonsa, ulkopuoliselle ikuinen mysteeri. Heistä parhaimmissa piilee sellaista pakotonta sisäistä säteilyä ja karismaa, jollaisen kykenevät saavuttamaan enintään parhaat muusikot.

Milloin kipinä näyttelemiseen ensi kertaa syttyi?

Elokuvatoimittaja Lauri Timonen tapasi Kati Outisen - lue artikkeli Teatteri&Tanssi-lehdestä 1/12.

Kuva Johanna Tirronen