“Haluan käyttööni ison näyttämön, sen koko koneiston ja hienot näyttelijät”, sanoo Lauri Maijala, 25. ”Minulla ei ole pakkomiellettä perustaa omaa ryhmää ja tehdä teatteria ortodoksimunkkien kanssa maakuopassa.” Maijala sanoo, että maassamme on upeat teatterisalit ja puitteet, ja niitä tulisi käyttää mahdollisimman hyvin.

Lauri Maijala on yksi tuoreen teatterisukupolven seuratuimmista tekijöistä. Teatteriperheen lapsen tie alalle on ollut suoraviivainen. Nuoreksi mieheksi hän on ehtinyt paljon.

Maijalan aihevalintojen ja ohjausten taustalla näkyy vasemmistolainen maailmankuva ja kiinnostus tarkastella yhteiskuntaa historian kautta. Teatterikorkeakoulussa esitetty, pari vuotta sitten kohua herättänyt Mannerheim eli lapsistasi ei mitään, viime kesänä Juhlaviikoilla nähty, perussuomalaisten vaalivoitosta ammentanut Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin Mahagonny-ooppera ja parhaillaan Lahdessa, Teatteri Vanhassa Jukossa pyörivä Muoviukkeli – eli veteraani Johanneksen ilmestys, ovat kaikki avanneet uusia näkökulmia tarkastella vallitsevaa todellisuutta.

Vanhassa Jukossa kuluvalla kaudella menevä Muoviukkeli irvii muun muassa ahneudelle ja yltiöpatrioottisuudelle.
Kuva Janne Vasama

Historialliset aiheet eivät ole Maijalalle itsetarkoitus, mutta ne tarjoavat tunnistettavat raamit ja lähtökohdat ja herättävät yleisön kiinnostuksen.

”En halua provosoida, mutta on tietysti parempi, jos ihmiset ovat katsomossa etukenossa eivätkä nukkumassa.”

Maijalan toistuvina aiheina ovat henkinen vammaisuus ja kyvyttömyys.

”Rujot, vastenmieliset ja epämuodostuneet henkilöt esiintyvät jutuissani yhä enemmän. Henkisen velttouden pois viskaamista ja itselleen rehellisenä pysymistä – niitä kaikki ohjaukseni lopulta ovat käsitelleet.”

Maijalalta on usein kysytty, miksei tämä tee näytelmää Stalinista, ja miksi hän lyö oikeistoa.

”On itsestään selvää, että Stalin ja Hitler olivat hirveitä ihmisiä, ei siitä tarvitse tehdä esitystä. Haluan pohtia aiheita, joita emme ole käsitelleet tarpeeksi.”

Omia tekstejään kirjoittanut, oopperan ohjaamista kokeillut ja kohta ensimmäisen pitkän elokuvansa ohjaava Maijala haaveilee suuresta näyttämöstä.

”Tykkään tehdä pienesti, mutta nyt minulla on megalomaaninen tarve työskennellä koko koneistolla. En kaipaa mitään lisäresursseja, mutta haluan ison näyttämön, ammattitaitoisen henkilökunnan ja hienot näyttelijät.”

Maijala puhisee, ettei mikään ole niin surullista kuin käydä katsomassa suurten näyttämöiden esityksiä, joissa ei ole hyödynnetty kuin promille tarjotuista resursseista.

”Sellainen ajattelun köyhyys ja löysyys yllättävät kerta toisensa jälkeen. Minulla ei ole pakkomiellettä perustaa omaa ryhmää ja tehdä teatteria ortodoksimunkkien kanssa maakuopassa. Meillä on upeat teatterisalit ja puitteet, ne tulisi käyttää hyvin.”

Maijala sanoo rasittuvansa myös alan laiskuudesta ja katkeruudesta.

”Kun kuuntelen kituvien ryhmien katkeria puheita siitä, kun yleisö ei tule niiden esityksiin, olen niiden puolella. Mutta samalla ajattelen, että se on niistä jutuista kiinni, miksi niitä ei tulla katsomaan. Ei ole mikään yllätys, että Tuntematon sotilas herättää enemmän huomiota kuin esitys kolmiomuunnelmista.”

Ohjaaja toteaa esimerkiksi Turkan aikana hienoa olleen sen, että Teatterikorkeakoulussa taiteilijat toivat esiin mielipiteensä omasta ajastaan, tästä maailmasta ja taiteesta.

”Teatteri ei ole koreita kuvia seinällä, vaan se paikka missä tapahtuu.”

Maijala toivoo, että teatterin tekijät tunnustaisivat olevansa poliittisia eläimiä.

”Jos teet yhdenkin epäpoliittiseksi nimeämäsi teoksen, annat vahvan tukesi kaikelle vallitsevalle.”

Samaan hengenvetoon hän toivoo, että ohjaajat ottaisivat vallan, mikä heille on annettu ja vaatisivat itseltään enemmän.

”Nurina teatterinjohtajista ja etenkin itsensä helpolla päästäminen pitäisi lopettaa.”

Teatterikorkeakoulu on Maijalan mukaan nykyäänkin hieno paikka.

”Mutta kun sinne on päästy, niin usein aletaan lojua sohvilla pipot päässä ja puhua kuka saa mitäkin palkkaa – enkä ole itsekään siitä asenteesta vapaa. Mutta jotain olennaista teatterin hurjuudesta tässä byrokratian ympärille rakennetussa taidekoulutuksessa menetetään.”

Lue koko Eeva Kempin tekemä haastattelu Teatteri-lehdestä 7/2011. Lehdessä arvio myös Lauri Maijalan uutuusteoksesta Muoviukkeli, joka on Teatteri Vanhan Jukon ohjelmistossa Lahdessa.