”Lapset ovat kiinnostuneita suurista, olemassaolon kysymyksistä”, sanoo lastenteatteripioneeri Nena Stenius. Taidekasvattaja Marja Myllyniemen ohjelmistovalinnat ovat usein uhkarohkeita yrityksiä koetella olevaisen rajoja ja tavoitella uusia maailmoja. Uutta sukupolvea odottavat moninaiset haasteet, ettei lastenteatteri jäisi vain pinnallisiksi tuotteiksi ja harvojen herkuksi.

Tämän päivän lastenteatterikenttää vaivaavat ohjaaja Nena Steniuksen mukaan liian usein yhdentekevät aiheet ja kaupallisuuden paineet.

”Lastenteatterista on valitettavasti tullut tuote, joka pitää myydä. Tehdään liikaa varman päälle. Silloinkin, kun teatterit tarttuvat tärkeisiin aiheisiin, turvaudutaan yleisesti hyväksyttyjen kirjojen dramatisointeihin. Tyydytään kierrättämään jo moneen kertaan veivattuja juttuja. Teatteri tarvitsee uusia tarinoita uusista aiheista.”

Stenius sanoo, että liian pinnallisissa teksteissä hukataan helposti myös näyttelijän taide, se, jonka lumoon koko teatteri perustuu.

”Lapsi samastuu herkästi lapsinäyttelijöihin näyttämöllä. Hienoa sinänsä, mutta siitä jää useimmiten puuttumaan tärkein: monivivahteinen näyttelijäntyö. Tästä syystä näyttelijä ei saa hukata sitä, minkä hän ammattinsa ja kokemuksensa voimalla voi tarjota.”

Stenius näkee tämän päivän lastenteatterin ympärillä muitakin hankaluuksia. Taiteellinen keskustelu sisällöistä ja tavoitteista on kadonnut lähes kokonaan. Kritiikki ei erittele eikä perustele, jos sitä ylipäätään edes on.

”Oma ongelmansa on yhä kasvava tuottajien määrä. Heidän toimintatavoistaan on muodostunut melkeinpä uhka taiteelle. Raha katoaa rakenteisiin, ei sisältöihin ja taiteeseen.”

Sama trendi on näkyvissä myös läänintaiteilijajärjestelmässä, yhä useampi virka täytetään tuottamisen ammattilaisella.

Alan ongelmana ovat niin ikään lukuisista alan oppilaitoksista valmistuvat tekijät.

”Jotta kurssit saadaan täyteen, on karsinta niihin pääsemiseksi riittämätöntä. Kaikilla nyt valmistuvilla ei ole mahdollisuutta pärjätä – eikä lahjoja tehdä hyvää teatteria.”

”En halua tietää mihin päädymme”, sanoo Marja Myllyniemi, 61, joka haluaa säilyttää lastenteatterin tekoprosessit mahdollisimman avoimina.

Hämeenlinnassa toimivan Miniteatterin johtajana toimivan Myllyniemen teatterissa liikutaan tummissa vesissä mutta myös läpikuultavilla toivon lähteillä. Elämisen koko kirjo on läsnä ihanana ja raadollisena. Neljännesvuosisadan mittainen työ lasten ja nuorten parissa on kehittänyt hänelle tarkan vainun ajan ilmiöihin ja merkkeihin.

Kuvassa Marja Myllyniemi. Kuva Jussi Myllyniemi.

Myllyniemen mielestä näyttämöllä voi periaatteessa käsitellä mitä tahansa.

”Kaikki riippuu tyylistä ja muodosta.”

Etsiessään tekstejä teatteriinsa ohjaajan ehdoton lähtökohta on se, että teksti kiinnostaa häntä itseään. Kun lapsilta kysytään, mitä he haluavat esittää, nämä toivovat poikkeuksetta vaikeita, ehkä vaarallisiakin teemoja.

”Mitä vaikeampi aihe, sen pitempään sitä tietysti tulee kypsytellä. Rajuja asioita pitää leikkiä tajunnan käsiteltäväksi.”

Lapsia on aina kiinnostanut se mikä on kiellettyä ja kätkettyä. He ovat luontaisen uteliaita sitä salaperäistä aikuisuutta kohtaan, johon heidän sanotaan olevan liian pieniä.

”Tämän ajan lapset näkevät paljon, liiankin paljon. Mitä erilaisemmat pelit ja vempaimet ovat osa heidän arkeaan ja muokkaavat heidän mielikuviaan itsestään, ympäristöstään ja maailmasta.”

Etusivun kuva:
Nena Stenius on viime vuosina tehnyt Espoonjoen maisemissa yhteisöteatteria paikallisten asukkaiden tarinoista ja heidän kanssaan otsikolla Näytelmälliset jokikävelyt. Kuvassa 1940-luvun lapset näkevät jokipenkalla Keijo Sundellin esittämän “kylähullun” menossa uimaan.
Kuva Kaarina Heino

Lue Kristiina Hurmerinnan tekemät haastattelut Teatteri-lehdestä 6/11.