Outoa, ettei Märta Tikkasen klassikkoromaanista Miestä ei voi raiskata ole tehty aiemmin teatterisovitusta. Sovituksia toki on, esimerkiksi vuonna 2016 teatterikorkeakoululaiset esittivät teoksen klovnerian keinoin Kaisaniemen puistossa. Hellin yhä mielessäni tätä hämmentävää muodon ja sisällön kohtaamista.

Lilla Teaternin esitys kuvittaa Tikkasen romaania uskollisesti ja vähän ylikin. On 70-luvun epookkiasut trumpettilahkeineen ja taustana aikakauden tyyliä henkivä lautaseinä. Näyttämöllä ei juuri ole syvyyttä, asiat tapahtuvat kuin rivitanssissa.

Minttu Mustakallio on Tova Randers, eronnut kahden lapsen äiti ja töissä kaupunginkirjastossa. Tova tapaa 40-vuotissyntymäpäivänään baarissa miehen, joka raiskaa hänet illan päätteeksi. Tova alkaa laatia kostosuunnitelmaa. ”Mitä hän aikoo tehdä?” on kysymys, joka rytmittää esitystä.

Kysymys johdattelee teoksen tematiikkaan: miten sovittaa rikos, joka on perustaltaan niin totaalisen sukupuolittunut? Voiko tämän perustan murtaa? Tova ainakin yrittää.

Aiheen käsittelyssä on nykyperspektiivistä nähtynä jotain virkistävää radikaaliutta. Siinä on sellaista kovuutta ja jääräpäisyyttä, joka on viimeaikaisessa intersektionaaliseen feminismiin pohjautuvassa taiteessa jäänyt vähemmälle.
Miestä ei voi raiskata on feminismiä, jota boomerikin ymmärtää.

Siksi on hyvä, että teos on sellainen kuin se on. Että se etenee tasaisesti ja vauhdikkaasti, ja että se on etäännytetty selvästi siihen historialliseen kontekstiin, johon se kuuluu.

Vaikka toisaalta varsinkin alussa jytäämiskohtaukset ja koko epookki tuntuu tarinaan nähden jotenkin epäsuhtaiselta. Ajankuvan maalailu on jotenkin häiritsevän kuplivaa ja ilottelevaa. Puhutaanko tässä tosiaan raiskauksesta?

Pitää nipistää itseään muistaakseen, että esitys on yli 40 vuotta vanhan romaanin näyttämöllepano. Teoksen ajankohtaisuus – tai ajattomuus – voi hämätä. 90-luvulla syntyneestä tuntuu uskomattomalta, että näitä asioita ylipäätään on käsitelty jo aikoja sitten.

Tova hakee rikokselle hyvitystä ”häpäisemällä häpäisijänsä”. Lopun piinaavassa raiskauskohtauksessa on pitkään vähän epäselvää, kuka tilannetta hallitsee. Kun Tova saa lopulta miehen häpäistyä, jää ilmoille enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Matti Tuomela

Kuvassa Joachim Wigelius, Pia Runnakko, Robert Kock ja Minttu Mustakallio, kuvaaja Sanni Siira

Lilla Teatern: Män kan inte våldtas. Ohjaus ja dramatisointi Sara Giese. Dramatisointi Lo Kauppi. Lavastus ja puvut Sven Haraldsson. Musiikki Robert Kock. Koreografia Ulriikka Heikinheimo. Valot Ville Aaltonen. Maskeeraus Milja Mensonen. Valot Niklas Lundström. Rooleissa Minttu Mustakallio, Robert Kock, Pia Runnakko, Joachim Wigelius, Ulriikka Heikinheimo ja Alexander Wendelin. Ensi-ilta 5.9.2020.