Kansallisoopperan suuren näyttämön punainen esirippu on ylhäällä ja mustan näyttämön yläpuolella leijuu täysin valkoinen, aidonkokoinen lehmäpatsas. Näyttämön edustalla on pari valkoista tuolia. Sekä lehmä että tuolit näyttävät siltä kuin olisivat putkahtaneet 3D-tulostimesta ilman minkäänlaisia muista kaltaisistaan erottavia piirteitä – kuin lehmän ja tuolin ideoita tai symboleita.

Sitten näyttämön takaosasta konttaa pukumies Antti Keinänen lehmämäisesti keinahdellen, kääntää päänsä kohti yleisöä, suuntaa siihen pitkä, läpitunkemattoman katseen ja mylvähtää “Lehmä!”. Keinäsen kertojahahmo ei yritä imitoida lehmää vaan päästä syvemmälle, ymmärtää lehmää. Tuntumaa siihen hän on hakenut muun muassa liikkumalla lehmänä metsässä, minkä näemme videolta.

Mitä pitemmälle Cow-esitys etenee, sitä useammin näemme joukkokohtauksia, joissa ihmiset esiintyvät laumana, yhtenä eläinlajinaan posthumanismin ideologian mukaisesti. Tapaamme myös tyypiteltyjä ja estetisoituja lyyrisiä eläinhahmoja, kuten lintuja ja kauriita, jotka ovat osa baletin esittämisen perinnettä.

Vaikka lehmä, sen liikkuminen ja olomuoto, on esityksen nimeä myöten nostettu huomion kohteeksi, ei itse lehmä ole tämän esityksen aihe. Se on lähinnä ihmislajin käyttäytymismuodon tarkkailija. Vaikea sanoa, tunnistaisivatko lehmät omikseen ruotsalaiskoreografi Alexander Ekmanin näkökulman ihmislajiin. Mutta onhan lehmä jo balettiteoksen nimenä kiinnostusta herättävä asia.

Esityksen jatkuessa kertoja-lehmä-Keinänen käskee yleisöä kuvittelemaan, ettei se ole koskaan käynyt teatterissa eikä tiedä, mikä on esirippu, mikä näyttämö. Olisimme siis neitseellinen joukko ihmisiä, joiden päissä ei ole valmiita asetuksia sellaiselle kulttuuriselle käsitteelle kuin ‘esitys’. Esityksen käsitettä piiritetään ja puretaan myöhemmin taustakankaalle heijastetuilla kysymyksillä: “Viehättääkö tämä sinua?”, “Riittääkö kaksi tanssijaa?”, “Onko tässä tarpeeksi tulkintaa?”.

 

Vuonna 2016 kantaesitetty Cow koostuu 12 keskenään erilaisesta ja erillisestä kohtauksesta, jotka ovat tanssillisesti ilmeikästä ja haastavaa nykybalettia. Kansallisbaletin 30 tanssijaa esiintyvät usein ikonisissa koruttomissa, ihonvärissä alusvaatteissaan, välillä taas surrealistisissa asuissa ja hatuissa tai kauniissa valkoisissa hameissa.

Tanssijat tulkitsevat tarkasti duettoja ja joukkokohtauksia, joista mieleenpainuvimpia olivat nousevalla lavalla enimmäkseen maaten tanssittu joukkokohtaus, jossa tanssijat liikkuivat kuin tuulessa keinuva kukkaniitty hopeisten lehtien lennellessä ilmaan sekä monen eri lavatason ja katosta roikkuvien kangas-pilvien yhteinen koreografia. Cow’ssa näyttämökin tanssii.

En muista, koska olisin nähnyt nykyteknologialla varustettua näyttämöä käytettävän yhtä monipuolisesti ja orgaanisesti osana koreografiaa. Yli 50 koreografiaa eri ryhmille valmistanut ruotsalaiskoreografi on tämän hetken kysytyimpiä nimiä eurooppalaisilla näyttämöillä. Ekman kertoo oopperan verkkosivuilla etsivänsä keinoja ulos baletin ilmaisusta. Näemme hienoja, herkkiä hetkiä yhdistettynä nopeaan, tarkkaan ajoitukseen, haurasta ja pientä yhdistettynä tekniseen taituruuteen.

 

Elokuva- ja tv-musiikkiakin säveltänyt Mikael Karlsson on luonut musiikin useaan Ekmanin koreografiaan. Cow’n mahtavasti vaihteleva musiikki rakentaa erilaisia tunnelmia flamencorytmeistä ukulelen säestämään lauluun.

Esityksen sopimusluonteen osoittelu sekä ihmiseläimen posthumanistinen tarkastelu ovat juuri niitä näkökulmia, joita nykytanssiesityksessä nykyisin kuuluu olla. Cow tarjoilee niitä viihdyttävässä ja karnevalistisessa muodossa, ja yleisön päätettäväksi jää, onko se nähnyt syvällisen filosofisen teoksen vai monipuolisen liikeiloittelun huikealta koreografilta silattuna muodikkailla teemoilla.

Minna Tawast

Suomen Kansallisooppera: Cow. Koreografia, lavastus, valot Alexander Ekman. Musiikki Mikael Karlsson. Puvut Henrik Vibskov. Video T.M. Rives. Tanssijat Kansallisoopperan baletti. Ensi-ilta suurella näyttämöllä 22.8.2020