Ice/Jää-esitys ei sulattanut Olesia Fokinan sydäntä, vaikka teoksen aihe oli tuttu Suomessa asuvalle taiteilijalle.
Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden Toisia ääniä -sarjassa pohditaan, millaista on osallistua keskusteluun esityksistä, kun taiteilija on vaihtanut kotimaataan, kulttuuriaan ja kieltään. Kuinka muualta Suomeen muuttaneen tausta vaikuttaa katsomiskokemukseen?
Suomen kansallisteatterissa keväällä esitetty Ice/Jää on virolaisen Von Krahl -teatterin ja suomenruotsalaisen Klockriketeaternin monikielinen yhteistyö. Sen dramaturgia on Iida Hämeen-Anttilan ja ohjaus Essi Rossin.
Ice/Jää on venäläisenä underground-kirjailijana uransa aloittaneen, kiistellyn ja kiitetyn, Moskovassa ja nykyään Berliinissä asuvan Vladimir Sorokinin romaanista sovitettu näyttämöteos. Sen metafora sijoittuu Siperiaan, Tunguskan ikijäähän, jonne on vuonna 1908 pudonnut jättimäinen meteoriitti. Tiedemiehet ovat tutkineet sitä yli sata vuotta.
Esityksessä näyttämölle astuu Sorokinin romaanille omistautunut lukupiiri. Osallistujien suunnitelmana on etsiä kaikki universumin valitut käsiinsä hinnalla millä hyvänsä, tuhota nykyinen maailma ja palata alkuperäiseen olomuotoon, ikuisen valon säteiksi.
Reikä rinnassa
Ice/Jää on jyrkkä ja rankka kertomus sinisilmäisten ja vaaleatukkaisten heimosta, joka ottaa haltuunsa koko Euroopan. Maailma kuuluu ihmisille, joiden jäinen sydän sykkii fasististen oppien yhteisyydelle. Heitä on kaikkialla, Sorokinin mukaan Suomessakin noin 70. He tunnistavat toisensa jonkinlaisen oudon sydämeen kohdistuvan lobotomian avulla: jäiseen rintaan louhitaan reikä.
Eurooppalaisen fasismin historia sulaa teokseen. Miljoonat tapetut, tuhotut kaupungit sekä Hitlerin ja Stalinin uhreiksi joutuneet ihmiset nousevat ja kertovat.
Venäläinen, Suomessa työskentelevä toimittaja-näyttelijä Olesia Fokina muutti Suomeen vuonna 2007. Hän on syntynyt 1980 Ruzassa, Moskovan alueella, mutta pitää myös Kostromaa kotikaupunkinaan. Fokinalle Jää/Ice oli tilaisuus tutustua nykyaikaiseen venäläiseen kirjallisuuteen.
”On kiinnostavaa, mitkä venäläisen kulttuurin teokset kiinnostavat ulkomaalaisia tekijöitä ja katsojia. Venäläisen teoksen valinta merkitsee myös Venäjän kulttuurin ja ajattelun tulkintaa”, Fokina sanoo.
”Mitäkö tiesin Sorokinista ennen esitystä? Hän on provokatiivinen moskovalainen nykykirjailija. En ole lukenut hänen teoksiaan ennen kuin nyt esityksen jälkeen. En laittaisi hänen kirjojaan hyllyyni, mutta en pidä tutustumista niihin ajanhukkana.”
Lihakoneet
Fokina koki katsovansa tarinoita ”lihakoneista” ilman persoonallisuutta tai luonnetta, luovan voiman sielua. Hän näki teoksessa lahkojen kiihkoilua, stereotypioita, ympäröivän maailman kontrollia ja manipulointia sekä utopioiden etsimistä. Esille nousi niiden tragedia, jotka jäävät erityisesti valitun heimon ulkopuolelle.
”Tässä tarinassa vesi ja silmien sininen väri eivät ole jumalallinen vaan tuhoava voima. Tavoitteen saavuttamiseksi käytetään epäinhimillisiä ja utopistisia keinoja. Kaikki, mitä esityksessä tapahtuu, on jo nähty. Se ei shokeerannut minua.”
Fokina huomauttaa, että ”lyömällä vasaralla sydämeen” yritämme usein pitää tärkeitä ihmisiä puolellamme ja päästä eroon toisin ajattelevista.
”En ole varma, puhuvatko kirjailija Vladimir Sorokin tai ohjaaja Essi Räsänen juuri tästä, mutta yksi taiteen ihanuus on lähettäjän ja vastaanottajan mahdollisuus valita, miten viestin lähettää ja vastaanottaa ja miten valmiina sen näkee.”
