Kuva: Kansallisgalleria/Sonja Hyytiäinen
SMS – Soft Message Service -esityksessä saa ja pitää näprätä puhelinta. Kiasman URB-festivaalilla esitetyn teoksen alussa yleisöä pyydetään säätämään puhelimiensa äänenvoimakkuudet ja näytön kirkkaudet täysille. Lavalla ei ole ihmiskehoja, vaan ohjeet projisoidaan screenille. Tilanne palauttaa etäisesti mieleen URBissa vuosi sitten nähdyn The Church of Internet -teoksen, joka niin ikään operoi modernien viestintäteknologioiden ja empatian kysymysten parissa.
Sitten alkavat puhelimet piipata. Yleisö on saanut tehtäväkseen lähettää viestin tuntemattomaan numeroon, joka on jaettu ennen esityksen alkua.
Ohjeessa neuvottiin pohtimaan, miten lähestyisi tuntematonta. Kirjoitin kysymyksen, ”who are you”, ja tiedustelin, jatkammeko viestittelyä suomeksi vai englanniksi. Hetken päästä sain vastaukset kysymyksiini sekä muutamia lisäkysymyksiä. Tekstailu tapahtuu verkalleen, joten aikaa jää runsaasti tilan ja yleisön havainnoimiseen.
Jos kännykän näpräystä on pidetty uhkana fyysiselle yhteisöllisyyden kokemukselle, kääntää SMS asetelman ympäri. Yleisössä on vapaus kommunikoida. Ihmiset vertailevat saamiaan viestejä ja nauravat.
Merkkiäänten kakofoniasta muodostuu omituinen harmonia, joka muistuttaa teknologian ihmisiä yhdistävistä mahdollisuuksista. Nokian Connecting people -slogan palaa mieleen viimeistään, kun screenillä nähdään kaksi kättä kurottamassa kohti toisiaan. Esityksen loppukuvassa kännyköiden näytöt puhkovat reikiä pimeyteen kuin tähdet.
SMS on ihmisläheinen ja liikuttavakin esitys. Samalla ajatus viestintäteknologioiden mahdollistamasta kohtaamisesta tuntuu optimistisuudessaan peräti nostalgiselta. Tunnetta lisää se, että SMS keskittyy juuri tekstiviesteihin, uuden kommunikaation perusyksikköön, joka onkin hedelmällinen lähtökohta telekommunikaation utopian elvyttämiselle.
Matti Tuomela
Esitystaiteen seura: SMS. Ohjaus Joel Neves. Videot ja valot Alina Pajula. Äänet Kalle Rasinkangas. Esiintyjät Maija Nurmio ja Jussi Suomalainen.
