Vuoden 1918 sisällissodasta ohjataan nyt paljon näytelmiä. Tietenkin myös Tampereella, jossa sodan ratkaisevat taistelut käytiin.

Tampereen Teatteriin valmistui kaksi esitystä: ilmaisutaidon erityislukio TYK:n ja TT:n yhteistyö, nuorisodraama Kahdeksantoista sekä TT:n omaa osuutta sisällissodassa valottava 1918 – Teatteri taistelussa.

TYK:n nuoret käsikirjoittajattaret opettajineen valitsivat viisaasti Kahdeksantoista lähestymiskulman: oma itse ja ikä. Esitys alkaa nykyajasta ja 18-vuotisbileistä. Päivänsankarin isoäidin päiväkirjan myötä päädytään pian keskelle punakaartin tyttöjen surkeaa kohtaloa. Nykyajan tytöt alkavat kuvitella, millaista olisi ollut elää tuolloin.

Esitys on puutteineenkin viehättävä. Lukiolaistytöt tanssivat ja laulavat koulunsa taitavan bändin tahdissa rohkeasti ja varmasti. Tarina kulkee pääosin hyvin, mutta sisältää niin paljon aihioita – työväen asema, nationalismi, sukupuoli-identiteetti, naisen asema, äitisuhde – että kaikkia lankoja ei saada solmituksi.

Tampereen teatterin suurpanostus, Anna-Elina Lyytikäisen kirjoittama ja ohjaama 1918 – Teatteri taistelussa voisi olla kiehtova esitys, mutta jää valitettavasti hahmottomaksi ja aristelee draamana. Idea on hieno: keskiössä teatteritalo, jonka tarinassa on aineksia vaikka mihin, sillä talossa toimi punaisten päämaja, ja Tampereen taistelun viimeiset laukaukset ammuttiin siellä.

Ohjaajan apuna käsikirjoittamassa on kuitenkin ollut historioitsija eikä dramaturgi. Ehkä siksi tarinassa on mukana henkilöitä ja tilanteita, jotka ovat tärkeitä taistelun kulun kannalta, mutta eivät talon. Niinpä teatteri unohtuu ajoittain pelkäksi lavasteeksi ja fokus katoaa.

Henkilöistä ei myöskään ole uskallettu kirjoittaa ihmisiä, vaan hahmot jäävät etäisiksi. Eikä unakaartilaisten karrikointi kömpelöiksi tai karkeiksi tyypeiksi selity esityksestä.

Toisin on Tampereen Työväen Teatterin loistokkaassa musikaalissa Tytöt 1918. Esitys on rajattu tarkasti, lavalla on oikeita ihmisiä, tunteita ja asiaa. Sirkku Peltola on kirjoittanut ja ohjannut Anneli Kannon romaanin pohjalta kansainvälisen tason musikaalin, tietenkin oivallisen säveltäjän (Eeva Kontu), sanoittajan (Heikki Salo), koreografin (Marjo Kuusela) ja muun ensemblen avustuksella.

Peltola kertoo yksinkertaisuudessaan Finlaysonin tehtaan naisista, jotka päättävät liittyä punakaartiin. Mutta miten hän sen kertookaan! Tytöt 1918 -teksti on erinomainen. Lisäksi esityksen rytmi on mainio, Hannu Lindholmin lavastus, Marjaana Mutasen puvut ja Eero Auvisen videot sekä valot upeita. Tämä on ehdottomasti tyttöjen juttu, mutta miehetkin näyttelevät vahvasti, erityisesti Ola Tuominen Sigridin isänä.

Näin tehdään isosta aiheesta tapaus: oikein valittu ihminen kirjoittaa tekstin ajateltuun tarkoitukseen ja oikein valitut ihmiset toteuttavat sen täsmälleen ja suurella sydämellä.

Jaana Semeri

Kuvassa Emmi Kaislakari ja Eriikka Väliahde esitykessä Tytöt 1918, kuva Kati Sunnari.

Tampereen teatteri & Tampereen yhteiskoulun lukio: Kahdeksantoista. Käsikirjoitus: Vuokko Tolonen, Malla Ohra-aho, Pihla Nylund, Oona Savolainen, Enni Määttä, Havanna Salmela, Ella Korkeala, Veera Saukkonen, Roosa Hauhia. Ohjaus Jyri Siimes. Ensi-ilta 24.1.2018 Tampereen teatteri: 1918 – Teatteri taistelussa. Käsikirjoitus Anna-Elina Lyytikäinen ja Tuomas Hoppu. Ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen. Ensi-ilta 27.1.2018. Tampereen Työväen Teatteri: Tytöt 1918. Käsikirjoitus Sirkku Peltola Anneli Kannon romaanin Veriruusut pohjalta. Ohjaus Sirkku Peltola. Ensi-ilta 25.1.2018.