Kuinka upeaa ja nostalgista onkaan tanssia kolmekymmentä vuotta nuoremman itsensä kanssa duettoa! Siihen ei moni pysty, harvalla on edes mahdollisuus.
Vuonna 1987 Liisa Pentti tanssi ensimmäisen sooloteoksensa Helsingissä vastikään perustetun Zodiak Presentsin jäsenenä. Hän oli juuri palannut kotimaahansa Hollannissa tanssittujen vuosien jälkeen. Nyt Pentti on tarttunut tuohon Klaustro-teokseensa yhdessä nuoren polven koreografi Veronika Lindbergin kanssa.
Tuloksena on nostalginen Klaustro – shhh!, jossa Liisa Pentti tanssii sekä näyttämöllä että takaseinälle heijastetulla vuosien takaisella tallenteella. Moni liikeaihio on sama kuin vuosia sitten, mutta mukana on myös paljon uutta. Pentti tutkii tiedostamattomia liikeratoja ja antaa menneisyyden koreografian löytää uusia uomia.
Teoksessa on aika silloin ja aika nyt. Välissä kuluneita vuosia ei mainita. Asetelma luo surumielistä tunnelmaa. Videolla nuori hulmuavahelmainen nainen hyppelehtii kuin kesäisellä niityllä, nuoruuden loppumattomalla energialla. Näyttämöllä edessämme Pentti tapailee samoja askeleita aluksi muistellen, varovasti. Hän on pukeutunut roikkuviin farkkuihin ja paitaan, jonka hihoja joutuu jatkuvasti vetelemään ylös.
Tietty sisäänpäin kääntyneisyys luo surumielisyyttä. Ajatukset tuntuvat painavan enemmän kuin jalat.
Arkisuuden alta kuoriutuu kuitenkin sama nainen monta vuotta kokeneempana, mutta yhä herkkänä ja avoimena tanssijana.
Se nuori nainen, joka hän on ollut, kuplii jossakin ihon alla yhä. Se näkyy pienissä hypähtelyissä, käsien ojennuksissa, herkässä istuvassa kohtauksessa.
Vuoden 2017 Klaustro – shhh! on toisaalta tiivis muistelu kolmenkymmenen vuoden taakse, toisaalta taitavasti koottu remake. Tekijät eivät ala mässäillä menneellä, ja moni asia jää yleisölle paljastumatta.
Tärkeä tekijä niin nyt kuin silloinkin on rakkaus. Aikoinaan rakkaus tuli ja meni, samalla oven avauksella vanha lähti ja uusi astui sisään, Pentti kertoo kaihoisasti. Rakkautta on ilmassa yhä, vaikkei sitä suoraan paljastetakaan.
Aaria oopperasta La Traviata soi, koska se on Pentille tärkeä, oli jo silloin joskus. Muuten tanssia tukevan äänimaiseman on tätä uutta teosta varten luonut Markus Lindén. Veronika Lindberg on yhdessä valosuunnittelija Mia Kivisen kanssa luonut teoksen pelkistetyn mutta erittäin tunnelmallisen visuaalisen ilmeen.
Teoksessa on myös hauskan yksityiskohtaista muistelua vuosien takaisista esityksistä KOM-teatterin näyttämöllä. Liisa Pentti muistaa yhä teatterin seinien maalikerrokset ja lattian tunnun paljaiden jalkojen alla. Videolla puulattia paukkuu. Kuluneen puutuolin Pentti kertoo olevan saman, jonka hän on alkuperäiseen esitykseen lainannut Teatterikorkeakoulusta. Laina lienee vanhentunut!
Kaikkien taiteilijavuosiensa jälkeenkin Pentti pohtii ajan kulua. Olemmeko muuttuneet?
Sara Nyberg
Kuvassa Liisa Pentti, kuvaaja Sanna Kasma.
