Heinäkuussa 2017 menehtynyt virolainen kääntäjä, dramaturgi ja teatterimies Ülev Aaloe (1944 – 2017) on tuttu nimi monelle suomalaiselle nykynäytelmäkirjailijalle, ohjaajalle ja agentuurille. Aaloe käänsi suomesta ja ruotsista viroksi yli 20 näytelmää, kuten Daniel Katzin Kolmipäisen buddhan ja Miten kalat suutelevat, Reko Lundánin Tarpeettomia ihmisiä ja neljä Sirkku Peltolan näytelmää, mukaan lukien näytelmät Suomen hevonen ja Pieni raha.

Viimeisimpiä Aaloen käännöksiä suomesta oli Kati Kaartisen Amalia vuonna 2015. Pärnun Ugala-teatterin palkittu esitys vieraili Espoon kaupunginteatterissa maaliskuussa 2016.

Useimmat Aaloen kääntämistä näytelmistä on nähty virolaisilla näyttämöillä, esimerkkeinä Mika Waltarin Myöhästynyt hääyö vuonna 2010 ja Gabriel, tule takaisin vuonna 2013. Ne toteutettiin Lasse Lindemanin vierailuohjauksina Vanhan Baskinin teatterissa Tallinnassa.

Aaloe käänsi näytelmiä myös norjasta, tanskasta, englannista ja venäjästä viroksi sekä virolaisia teoksia ruotsiksi. Kaikkiaan näytelmäkäännöksiä häneltä syntyi yli 120.

Aaloe kuvaili käytännön työskentelyään kääntäjänä näin:

“Periaatteessa olen nopea kääntäjä. En halua taukoja työhön. Aiheeseen sisälle pääseminen vaatii aikaa ja siitä irtaantuminenkin. En pysähdy yhteen sanaan enkä kohtaan, myöhemmin voi tarkistaa ja täsmentää. Vimeinen lukeminen on tärkeä, sillä siinä voi aueta jokin piiloon jäänyt salaisuus.”

Kysymykseen, onko dramaturgi virolaisessa teatterissa tarpeellinen, eikö sellainen malli toimi, että ohjaajat itse tarjoavat tekstejä, hän vastasi:

“Ne samat tarjoamiset vaativat koordinointia, muuten siitä tulee melkomoista sekasotkua. Dramaturgi on eräänlainen teatterinjohtajan kirjallinen apulainen. Mitä enemmän aivoja, sitä hyödyllisempää. Dramaturgin tulee ohjaajan puolesta tehdä edeltäviä valintoja.”

On lukemattomia asioita, jotka vaikuttavat ohjelmistoratkaisuihin:

”Kaupunki, katsojat, näyttelijäkunta. Ehdottomasti ohjelmistossa pitää olla sekä maailman että oman maan klassikoita ja komediaa. Jokaiselle maulle pitäisi olla tarjottavaa – mutta se ei tarkoita kaupallisuutta. On tehtävä esityksiä, joista ei tarvitse olla varma, keräävätkö ne yleisöä.”

Kiinnostuksen teatteria kohtaan Aaloe sai jo lapsena; isä oli teatterinjohtaja ja perheen kotona toimi Viron ensimmäinen teatterikoulu. Tarton yliopistossa Aaloe suoritti loppututkinnon suomalais-ugrilaisissa kielissä. Vuonna 1970 saamansa Ruotsin valtion stipendin turvin hän opiskeli Tukholman yliopistossa ruotsin kieltä ja kirjallisuutta.

Aaloen työura teatterissa alkoi Pärnun Endla-teatterin dramaturgina ja taiteellisena johtajana, sitten dramaturgina Viron Draamateatterissa, kirjallisena johtajana Vanhankaupungin Studiossa ja Tallinnan kaupunginteatterissa sekä dramaturgina Viljandin Ugala-teatterissa. Vapaaksi kääntäjäksi Aaloe jättäytyi vuonna 2009.

Dramaturgina tutustuin itse Ülev Aaloeen 1980-luvun puolivälissä, kun Suomen Kansallisteatteri vieraili Nuorisoteatterissa (nykyinen Tallinnan kaupunginteatteri). Yhteistyömme näytelmien ja teatterin merkeissä jatkui erityisen tiiviinä viimeisten 20 vuoden aikana. Käymämme vuoropuhelun myötä syntyi kuva kahden maan uudesta näytelmäkirjallisuudesta, yhtymäkohdista ja eroista.

Katsoimme yhdessä teatteria, ja esitysten jälkeinen mielipiteitten vaihto oli erittäin antoisaa. Omalla mutkattomalla tavallaan Ülev Aaloe pystyi johdattamaan oleelliseen. Joskus hän sanoi rauhoittavasti “otetaan nyt iisisti,” ja näin pudotti toisen turhasta kiivastumisesta maltilliseen harkintaan.

Sain kokea Ülev Aaloen kyvyn joustavaan yhteistyöhön ohjatessani Tallinnan kaupunginteatteriin vuonna 2013 hänen kääntämänsä Lars Norénin Yö on päivän äiti –esitystä. Varsin pitkä teksti vaati huomattavaa lyhentämistä.

Aaloen ansiota on ollut suomalaisen näytelmän iso edustus virolaisten teattereiden ohjelmistoissa. Hän seurasi aktiivisesti, mitä suomalaisessa teatterissa tapahtuu ja perehtyi tarkasti suomalaisten teattereiden ohjelmistoesittelyihin ja teattereiden lehtiin, näytelmien arvosteluihin ja kirjailijahaastatteluihin.

Aaloe kävi Suomessa katsomassa kiinnostuksen herättäneet esitykset ja antoi uuden näytelmätekstin luettuaan aina palautetta tekstin välittäjälle. Virolaiset teatteriohjaajat olivat avoimia Ülev Aaloen suomalaisille näytelmäehdotuksille, ja hän oli valmis tutustumaan ohjaajien ehdotuksiin.

Aaloe oli aktiivinen myös toiseen suuntaan. Viron Näytelmäagentuurin taiteellisen neuvottelukunnan esimiehenä ja näytelmäkilpailujen tuomaristojen jäsenenä hän lähetti Suomeen uusimpia virolaisia näytelmätekstejä. Näin hän välitti lahden tälle puolen kuvan uudesta virolaisesta näytelmäkirjallisuudesta.

Terttu Savola

Kuvassa Ülev Aaloe, näytelmäkirjailija Kati Kaartinen ja ohjaaja Tanel Ingi Kaartisen Amalia-näytelmän ensi-illassa Ugala-teatterissa, kuvaaja Heiko Teder.