Teatterin julkisuus on etelässä, lähinnä pääkaupunkiseudulla. Mutta homman juoni ei olekaan tässä. Pohjoisessa tekijät puhuvat merkityksellisyydestä. Työpaikan valinnassa on usein kyse paluusta kotiin tai sitten uusjuurtumisesta. Omasta teatterista tunnetaan sisäistä ylpeyttä, Lapissa ja Kainuussa ei nillitetä pienestä. Täällä venytään ja muunnutaan.
Pohjoisen alueellinen teatteri-identiteetti kuulostaa yhteisölliseltä ja paikkaan sidotulta. On taiteilijoita, jotka valitsevat kiinnittymisen juuri pohjoisen yhteisöihin. Vapaus on sitä, että on yhteisö, oma rauha ja tekeminen omilla ehdoilla. On mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä omassa teatterissa tehdään ja miten yleisöjen kanssa käydään vuoropuhelua. Kajaanin kaupunginteatterin johtaja Helka-Maria Kinnunen puhuu ”usean vuoden taiteilijaresidenssistä”.
”Kemissä päivittäistä työtä sävyttää ilo! Verrattuna moniin taloihin, hommani on älyttömän helppoa: hyvät vastuuta kantavat työkaverit ja yhteisön tuki”, kiittelee Kemin kaupunginteatterin johtaja Sarianne Paasonen.
”Saa tehdä näkymättömissä työtä. No, apurahoihin se vaikuttaa”, toteaa Rovaniemen kaupunginteatterin yleisötyövastaava Anne Niskala.
”Tämä ei ole matkalaukkuhommaa, tänne pitää sitoutua. Täällä ei ego pääse pöhöttymään. Sankariohjaajan identiteetillä eläminen ei onnistu”, toteaa ohjaaja Riku Innamaa, joka Kemin jälkeen aikoo keskittyä kirjoittamiseen.
Ei ole myöskään teatteri- ja trenditietoista, kaikennähnyttä ja -kokenutta yleisöä. Ei olla nokka nirpallaan. Pohjoisen ulottuvuuksilla teatterista ei puhuta tuotteena. Täällä ei ole trendejä, ei tähtiä taikka guruja.
