Juhani Ahon klassikkoromaani Rautatie antaa Oulussa yleisölle kovaa kyytiä. Oulun kaupunginteatterin näyttämöllä laukkaa ajassa dramaturgi Jukka Heinäsen, ohjaaja Heta Haanperän ja koreografi Hanna Poikelan valjastama futuristinen tekno-Pegasos.

Pidä suitsista kiinni, katsomon Matti! Pidä huivista kiinni, Liisa! Muutos imaisee mukaansa.

Vähän samaan malliin klassikkoa ovat kyydittäneet esimerkiksi Mikko Roiha ja Tanssiteatteri Minimi sovituksessa Sulaketta lainaamassa.

Haanperän ohjauksessa klassikko hyppii yli historiallisten aikavyöhykkeiden. Ensimmäisellä puoliajalla Ahon tekstille uskollisina ihmetellään juostessaan halkoja syövää rautapollea ja tanssitaan lypsypolkkaa. Nykyisessä teknologisessa härdellissä elävän katsojan myötätunto ja -häpeä vaihtelevat. Itse ollaan näitä matteja ja liisoja.

Sääty-yhteiskunnalle heitetään hyvästit Lapinlahden asemalla. Sen jälkeen kerronta kääntyy aikamatkaksi: junan ikkunasta näkyvä maisema muuttuu ensin mustavalkoisesta värilliseksi, ja pääteasemalla atmosfääri on kuin scifi-elokuvassa.

Stanley Kubrickin tieteiselokuvan otokselta näyttävässä visiossa SOL-siivooja (Milla Virtanen) tanssii robotilta näyttävän teollisuusimurin kanssa Helsinki-Vantaan kehäradan futuristisella kallioasemalla. Matti ja Liisa vaikuttavat jo aikakoneesta pudonneilta alieneilta.

JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen ja Oulun kaupunginteatterin yhteistyö tuottaa hyvää jälkeä. Kansantanssin puolelta tuleva koreografi Hanna Poikela saa leikkimielelle, pelaamaan teatteria, irti klassisesta näyttelemisen ruispuurosta.

Ohjaaja Haanperästä on kehittynyt suuren näyttämön visionäristinen osaaja. Hän antaa hienosti tilaa musiikille, valoille, videolle ja Kalle Nurmisen laadukkaalle lavastukselle.

Eeva Kauppinen.

Kuvassa Pentti Korhonen, MIlla Virtanen, Simon Beyer-Pedersen ja Ulla Väätäinen, kuvaaja Jussi Tuokkola.

Oulun kaupunginteatteri, JoJo: Rautatie. Alkuperäisteos Juhani Aho. Dramatisointi Jukka Heinänen, Heta Haanperä. Ohjaus Ohjaus Heta Haanperä. Koreografia Hanna Poikela. Lavastus Kalle Nurminen. Puvut Tellervo Syrjäkari. Valot Mika Ryynänen. Videot Tuomo Kalajanniska. Äänet Olli Paakkolanvaara. Lavalla mm. Mikko Leskelä, Merja Pietilä, Pentti Korhonen, Tuula Väänänen, Timo Pesonen, Milla Virtanen, Ulla Väätäinen, Simon Beyer-Pedersen. Ensi-ilta suurella näyttämöllä 2.9.2017.