Tosielämän – tai ainakin katsojan tosiksi mieltämät – elementit rymistelivät tai hiippailivat moniin Kajaanin Runoviikon esityksiin. Myös kolmessa ensi-iltansa saaneessa monologissa totuus oli tavalla tai toisella läsnä.
Markku Hoikkalan omin käsin rakentama jurtta on monena kesänä toiminut yhtenä Runoviikon esitystiloista. Tänä kesänä Hoikkalan oli tarkoitus valmistaa jurttaan oma runoesitys. Kuukausi ennen ensi-iltaa jurtta kuitenkin haihtui kirjaimellisesti savuna ilmaan halikkolaisen tehdasrakennuksen palossa.
Jurtan tasa-arvoa luova pyöreä muoto ja maaginen tunnelma ovat esityksessä enää pelkkiä muistoja. Menetyksen kipeys korostuu kulmikkaassa, tehdasvalmisteisessa teltassa, joka on pystytetty Kaukametsän pihalle.
Hoikkalan kertoman tarinan ja loitsun päähenkilö on menetetty Jurtta. Tosielämän dramaattinen käänne muodostuu esitystapahtuman konkreettiseksi ja koskettavaksi ytimeksi.
Käsin kosketeltavat esineet – yleisön joukossa kiertävä huopaköysi ja katsojille jaettavat jurtan raunioista löytyneet ruuvit – luovat katsojien ja esiintyjän välille yhteisöllisyyttä.
Vuoden 2016 nuori lausuja Jussi Lankoski jutustelee oman itsensä oloisena yleisölle, joka istuu koko esityksen ajan valaistussa katsomossa. Lankosken lausuntaesitys Kostaja on koottu kolmesta Jouko Turkan teoksesta: Aiheista (1982), Selvitys oikeuskanslerille -romaanista (1984) ja Häpeästä (1994).
Toden tuntu ilmenee paitsi Lankosken rennossa jutustelussa myös ja ehkä ennen kaikkea tekstien kautta välittyvänä Turkan äänenä tai ajattelutapana. Lankoski ei kuitenkaan millään tavalla pyri ottamaan Turkan roolia tai imitoimaan tämän puhetapaa.
Lankoski on valinnut kullekin tekstille omanlaisen tavan tulkita ja lausua, mistä myös syntyy kullekin episodille ominainen tunnelma ja rytmi. Tyhjä näyttämö ja tekstien tulkitsija antavat kaiken tilan Turkan poleemisille teksteille – jotka vuosikymmeniä julkaisuajankohtansa jälkeenkään eivät kuulosta vanhentuneilta.
Klassikko ponnistaa Pentti Saarikosken runoudesta. Se kuvaa näyttelijä Leo Honkosen yritystä saada kontaktia ja päästä dialogiin maineikkaan runoilijan ja tämän tekstien kanssa.
Lankosken tavoin Honkonen jutustelee oman itsensä oloisena, sonnustautuu Saarikosken rooliin ja heittäytyy fyysisesti aktiivisiin performansseihin.
Saarikosken tekstien ja ristiriitaisen persoonan Honkosessa herättämistä moninaisista kokemuksista rakentuu esitykseen puhuttelevia kuvia.
Näin tapahtuu esimerkiksi kohtauksessa, jossa runoilijan hahmo uhoaa ja mellastaa yksin Kaukametsän salin kirkkaasti valaistun katsomon avaruudessa ja yleisö seuraa tragikoomista tapahtumaa näyttämölle rakennetusta katsomosta.
Honkosen monologi saa kiehtovan käänteen, kun näyttelijä kertoo lapsuudenmuistonsa siitä, mistä valehtelijan ura sai häenellä alkusysäyksensä. Tämä yleisölle jaettu tieto saa äkkiä epäilemään kaiken esityksessä kerrotun todenperäisyyttä.
Tai miettimään, että mikä nyt ylipäätään koskaan on täysin totta?
Annina Karhu
Kuvassa Jussi Lankoski esityksessään Kostaja, kuvaaja Antero Halttu.
KAJAANIN RUNOVIIKKO. JURTTA: Käsikirjoitus, ohjaus, esitys Markku Hoikkala. Kuvat ja äänet Juha Tuisku. KOSTAJA: Tekstit Jouko Turkka. Esitys Jussi Lankoski. KLASSIKKO: Teksti Leo Honkonen, Pentti Saarikoski. Ohjaus, dramaturgia, esitys Leo Honkonen. Valosuunnittelu Roy Boswell. Ensi-illat Kajaanin Runoviikolla 5.–9.7.2017.
