Kuva Aino Huovio.
Uusin teos Prinsessa Hamlet käsittelee hulluuden romantisointia.
Näytelmäkirjailija E. L. Karhua ei ole vaikea houkutella haastateltavaksi, jos aiheena on hänen työnsä.
”Kirjoittamisesta puhuminen on kiinnostavaa, mutta siinä on haasteita silloin, kun on meneillään herkkä vaihe kirjoitusprosessissa. Kirjoittaessa pitää siirtyä johonkin määrittelemättömään tilaan. Kirjoittaessa pitää olla niin kuin ei olisi kukaan. Jos alkaa ajatella, millainen näytelmäkirjailija haluaa olla, fokus siirtyy väärän paikkaan.”
Nimensä Emilia Pöyhösestä E. L. Karhuksi vuonna 2016 muuttanut taiteilija on yksi nuoren polven merkittävimmistä näytelmäkirjailijoista. Hänen teoksiaan on esitetty muun muassa Kansallisteatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa ja Teatteri Takomossa sekä käännetty seitsemälle eri kielelle.
Uusin näytelmä, Prinsessa Hamlet, saa kantaesityksensä helmikuussa Q-teatterissa Linda Wallgrenin ohjaamana. Viisi vuotta vaatinut kirjoitusurakka on takana ja kirjoittamisen herkät vaiheet ohi.
”Aina minua jännittää, millainen esitys tulee olemaan. Se jännitys ei vuosien myötä helpota, vaikka toivoisin niin. Myös vastaanotto jännittää, että millaista keskustelua teos herättää.”
E. L. Karhulle kirjoittaminen on lähtökohtaisesti dialogia muiden tekstien ja kirjailijoiden kanssa. Kassista löytyy Jean Rhysin Good morning, midnight, Mitch Winehousen Amy, my daughter -kirja, Georg Büchnerin teokset ja kirjeet, Asylum-elokuvan dvd, Cólm Toibínin New ways to kill your mother, Virginia Woolfin Mrs Dalloway, Leonid Andrejevin Julius Iskariot sekä paheksuntaakin nostattanut valokuvakirja, jossa on Lewis Carrollin ottamia valokuvia viktoriaanisen ajan lapsista ja naisista. Kuvissa on vahva kauhuvivahde ja toisaalta jotain hyvin emansipatorista. Esimerkiksi yhdessä kuvassa vanhat naiset pelaavat arvokkaina shakkia.
Eikä E. L. Karhu käy keskustelua vain kaunokirjallisuuden kanssa, vaan myös tutkimusten, dokumenttien, tilastojen, valokuvien…
”Taustatyön tekeminen on ihanaa. Aloitin opiskelut valtiotieteellisessä tiedekunnassa ennen Teatterikorkeakoulua. Se vaikuttaa ajatteluorientaatiooni kirjailijana edelleen.”
E. L. Karhuun tarttui yliopistosta monenlaista kiinnostavaa, kuten Michel Foucault’n ajattelu vallasta. Erityisesti ajatukset siitä, miten elämme yhteisönä, ovat hänelle edelleen tärkeitä.
Teatterikorkeakoulun dramaturgilinja profiloitui E. L. Karhun opintojen alussa vuonna 2002 kirjailijakoulutukseksi. Pirkko Saisio oli professorina. Teakissa oli E. L. Karhun mukaan tuolloin vahvasti läsnä englanninkielisen näytelmäkirjallisuuden traditio, tosin suomalaiseen orientaatioon yhdistettynä.
”Se näkyi vaikkapa Reko Lundánin ja Juha Lehtolan töissä, samoin suuresti arvostamani Laura Ruohosen suhde siihen perinteeseen on vahva.”
Lue koko Maria Säkön artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus -lehdestä 1/2017.
