Kuva Katri Naukkarinen.

Flashdance-tanssiesityksen pääosaa esittää musta muovi, ja sivuosassa on pimeys. Muovi peittää areenanäyttämön laidasta laitaan, kun yleisö johdatetaan pimeän salin reunoille. Aavistuksenomainen valaisu luo turvallisen tunnelman.

Toisin oli vuosi sitten Kristian Smedsin TABUssa, jossa alun pitkää pilkkopimeää oli vaikea kestää. Nyt pehmeä puolipimeys herkisti aistit ja rauhoitti.

Taitavasti toteutetun tila- ja materiaalikokeilun vastapainona teoksen dramaturgia on hyvinkin perinteinen. Se noudattaa hieman ennalta-arvattavasti Aristoteleen puhtaaksiviljeltyä draaman kaarta.

Hiljakseen rapiseva muovi herää eloon, kumpuilee pehmeästi kuin kutsuen aaltoilevaan syliinsä. Kumpuilu kasvaa ja vastapäiset katsojat katoavat massiivisesti kohoavan mustan taakse.

Mustan paisuttua kuin eläväksi vuoreksi seuraa kiihdytysvaihe. Nyt muoviaallokko lyö raivokkaasti yleisön päälle. Installaation huippukohdassa ei säälitä migreenipotilaita tai epileptikkoja. Salamannopeat ja järkyttävän kirkkaat flash-valot sivaltavat pimeään totutettuja näköhermoja kipeästi. Shokkivaihetta seuraa peripetia, uusi käänne, kunnes toiminta laantuu.

Kolme esiintyjää repii jättimuovista kaikki tehot irti, toteutus on tunnelmaltaan rymistelevä. Aistien herkistyttyä, pimeyden ja hämärän suomassa mielenmaisemassa vähempi ja oivalluksiltaan yllättävämpi esitys olisi antanut enemmän ajateltavaa.

Installaation valot ja äänet olivat hivelevän hienosti toteutettuja. Eri asia sitten, kuinka kauan muovin muuvit jaksavat kiinnostaa? Tällä kertaa kolme varttia oli nappikesto. Tunti olisi jo latistanut hämärän ja muovin välisen kamppailun magian. Nyt näkyjä ja assosiaatioita riitti melkein loppuun asti.

Viimeinen käänne, muovista paljastuneet kädet, oli kuitenkin jo eri maailmasta, vähän kuin kömpelöstä kauhutarinasta.

Raisa Rauhamaa

Zodiak, Wauhaus: FLASHDANCE. Näyttämöllä Hanna Ahti, Wilhelm Grotenfelt ja Johannes Purovaara. Off stage Laura Haapakangas, Anni Klein, Samuli Laine, Jarkko Partanen, Jani-Matti Salo ja Heidi Soidinsalo. Kantaesitys Zodiak Stagella 7.12.2016.