Uusmaterialismissa ei-inhimilliset ja ei-vitaalit toimijat aseteaan tasa-arvoiseen asemaan ihmisen kanssa. Ekokriittisiä toimintamalleja testataan nyt esityksissä.

Taideyliopiston taiteellisen tutkimuksen professori Annette Arlanderin johtama työryhmä sai Suomen Akatemialta nelivuotisen rahoituksen hankkeeseen, jonka otsikko on ”Miten tehdä asioita esityksellä?”. Taideyliopiston uutisessa Arlander kertoo, että hankkeen tarkoituksena on muun muassa päivittää performatiivisuuden teoriaa suhteessa uusmaterialistiseen teoriaan.

Etenkin kuvataiteen puolella uusmaterialistiset lähestymistavat ovat olleet keskeisiä jo jonkin aikaa. Suuntauksen sävyttämät ajatukset läpäisevät monilta osin esimerkiksi ekokriittisen Mustarinda-seuran teoksia.

Toisaalta myös kirjailija Laura Gustafssonin ja kuvataiteilija Terike Haapojan moniosainen yhteisproduktio Toisten Historia (2013) – joka huipentui syyskuun lopulla päättyneeseen näyttelyyn Epäihmisyyden museo – kiinnittyy uusmaterialistiseen ja ekokriittiseen ajatteluun.

Ekokritiikin inspiroimia toimintamalleja testataan taiteen laboratorioissa. Taiteellinen konteksti mahdollistaa erilaisten tilanteiden kokeet ja simulaatiot. Taannoin käynnistynyt Esitystaiteen keskuksen Energiapolitiikka.esitys on merkittävä avaus tähän suuntaan.

Lue koko Matti Tuomelan essee Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 6/2016.