Selfies-työryhmän esitysprojektissa tehtiin päinvastoin kuin selfietodellisuudessa. Kuva Simo Karisalo.
Osallistuin URB16-festivaalin kahteen esitystaiteen teokseen. Kummassakin yleisö ujutettiin osaksi tapahtumia ystävällisen pakottomasti.
Esitykset olivat kuin yö ja päivä. onemorequestion-ryhmän R.I.P. Services teki kuolemasta selvää tunnissa ja palveli osanottajia tehokkaasti puhtaan valkoisessa toimistotilassa. Selfies-työryhmä taas avautui Kiasma-teatterin näyttämöllä henkilökohtaisista muistoistaan seitsemän tuntia. Välillä mutusteltiin yhdessä hummusleipiä ja tankattiin kahvia. Selfiesin toteutus nojasi kotoiseen tunnelmaan, R.I.P. Services puolestaan eteni yllätyksestä toiseen ja oli yksityiskohdissaan huoliteltu kuolemaan valmistautumisen pikakurssi.
R.I.P. Services tutki kuolemaa nuoruutta ihailevassa kulttuurissa ruumiin mätänemiseen asti, ja otti kantaa elämän keinotekoiseen pidentämiseen osana terveysbisnestä.
Esitys alkoi henkilökohtaisten tavaroiden ja kenkien riisumisella nimikoituihin pahvilaatikoihin kuin hoitolaitoksessa. Esitys pisti miettimään, miten haluan kuolemani kohdata.
Ahdistavaa? Ei ollenkaan, sillä hivelevä äänentoisto, tarkka teksti, onnistuneet videoprojisoinnit ja yhteiset hengitysharjoitukset veivät pehmeästi asian äärelle. Vaikka emme voi haistaa, maistaa tai tuntea iholla kuolemaa, se koskettaa jokaista varmasti.
Teos onnistui raapaisemaan särön siihen koskemattomaan mielen kalvoon, jonka takana kuolemanpelko lymyää. Kun toimiston himmennetyt ikkunat lopuksi avattiin, kuolemaan keskittyminen sai näkemään kesäillan kauneuden tarkemmin. Carpe diem, elämän rikkaus syntyy tiedosta, että lopulta menetämme sen.
Tuntiin mahtui myös huumoria. Teos tarjosi personal trainereita kuolemanhallintaan osoitteessa contact.@rip-services.fi. Elämänhallintaa irvaileva palvelu oli, sanoisinko, veret seisauttava oivallus.
Selfies-esityprojekti kommentoi somen selfie-todellisuutta tekemällä kaiken päinvastoin. Nopeasti räpsittyjen hymynaamojen sijasta omakuvat esitettiin editoimattomina improvisaatioina. Biografiset monologit, joihin muut ryhmän jäsenet tai yleisö saattoivat osallistua, kertoivat lapsuuden muistoista, menetyksistä, häpeästä, elämän kipeistä hetkistä.
Selfiesin lukuohje oli hyväksyvä läsnäolo, virheitä tai epäonnistumisia ei tunnettu. Yhdessä jakaminen ja pyrkimys rehellisyyteen koskettivat, päästivät lähelle esiintyjää. Oliko se terapiaa – en oikein osaa sanoa.
Seitsemän tunnin kesto on kova haaste improvisoidulle yhdessäololle. Minulle jäi mieleen muutama tarkasti kerrottu tragedia. Mutta sympaattinen leiritunnelma laski, kun kolmen tunnin jälkeen alkoi uusi monologisarja. Se päättyi illalliseen, johon en pystynyt enää jäämään. Tekijöille tutkimusmatka autenttiseen olemiseen vastakohtana esittämiselle sekä ajan käsitteen tutkiminen elävässä esityksessä on varmasti kiintoisa kokeilu.
Raisa Rauhamaa
URB 16. ONEMOREQUESTION: R.I.P. SERVICES. Taiteellinen johto Joonas Lahtinen. Käsikirjoitus ja esitys Joonas Lahtinen ja Mikko Niemistö. Dramaturgia ja tuotanto Luzie Stransky. Tila ja valot Eero Erkamo. Kantaesitys Alppitalo 4.8.2016. SELFIES. Työryhmä Iida-Maria Heinonen, Hannu Kivioja, Esa Mattila, Jonna Nykänen, Kati Raatikainen, Petra Vehviläinen. Kantaesitys Kiasma-teatterissa 4.8.2016.
