Jarkko Niemen tämän hetken tunnetuin rooli on Yle TV2:n Syke-sairaalasarjan autistinen kirurgi Holopainen. Kuva Yellow Film/Yle Kuvapalvelu.
Pitkään kameran edessä esiintynyt Jarkko Niemi haluaisi näytellä enemmän teatterissa. Siellä roolihahmot voi viedä pidemmälle.
Näyttelijä Jarkko Niemi tunnetaan parhaiten elokuva- ja televisiotöistään. Hänen elokuvapuolen läpimurtonsa tapahtui jo lukioaikana J. P. Siilin Hymypoika-elokuvassa. Niemi on nähty myös elokuvissa Ja saapuu oikea yö, Rakkauden rasvaprosentti, 21 tapaa pilata avioliitto ja Rölli ja kultainen avain sekä sarjoissa Syke ja Siskonpeti.
Niemi arvelee, että varhain alkanut ura kameratöiden parissa on johtanut siihen, että hänelle tulee helpommin kutsuja koekuvauksiin. Hän kuitenkin kiertää paljon katsomassa helsinkiläisten teatteriryhmien esityksiä ja haluaisi itsekin esiintyä enemmän teatterissa.
”Usein esityksiä tulee katsottua melko kaihoisastikin. Ajattelen, että voi kun saisi olla mukana tuollaisessa ensemblessä. On ihanaa voida hengittää samaa proggista 4–8 viikkoa ja olla siinä niin mukana, että kaikki tuntuu liittyvän siihen. Vaikka elokuvatkin ovat ryhmätöitä, esimerkiksi sivuroolin kuvaukset saattavat kestää osaltani vaikka vain kolme päivää. Silloin tavallaan käyn vain moikkaamassa muita.”
Näyttelijäntyön kannalta elokuvien ja television sivuroolit tapahtuvat hujauksessa. Esimerkiksi kolme päivää kestävissä kuvauksissa tilanteisiin tullaan mukaan lennosta.
”Siinä ei ehdi hirveästi tehdä mitään. Aika menee siihen, että kuuntelee vastanäyttelijää ja katsoo, mikä on tyylilaji, jotta tietää missä meiningeissä mennään. Sitten vain tekee oman roolinsa.”
Kuvaukset ja ulkomailla asuminen ovat osittain hankaloittaneet Niemen teatteriproduktioihin heittäytymistä, mutta viime syksynä hänet nähtiin Jussi Moilan kirjoittamassa ja Sini Pesosen ohjaamassa Madonnassa. Vuonna 2011 näyttelijäksi valmistunut Niemi oli tosin liittynyt osaksi Nirvana-ryhmää jo opiskellessaan Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksella.
”Madonnan aihe puhutteli minua. Lisäksi omassa ryhmässä on vapautta kokeilla ja ehdottaa kaikkea. Meillä oli hyvä meininki, mutta hetkittäin oli myös hirveää. Jossain vaiheessa tajusin, että siitä on tosi kauan, kun olen viimeksi esiintynyt teatterissa. Oli vaikea sietää keskeneräisyyttä ja sitä, että kyse on prosessista. Kameratöissä olin tottunut siihen, että kohtaus tehdään aina loppuun asti valmiiksi.”
”Toinen juttu, josta menin rikki, oli tekstin leikkaaminen lennosta. Kun kamerapuolella leikataan, se tehdään siinä vaiheessa, kun näyttelijät ovat jo tehneet oman osuutensa. Ensi-illassa voi vain ihmetellä, kun puolet on poissa, eikä sille enää voi mitään.”
”Teatterissa taas tulee fiilis, että on tehnyt jotain väärin, ettei ole osannut tekstiä tarpeeksi hyvin ja siksi se pitää poistaa.”
Lue koko Matti Tuomelan artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 5/2016.
