25. vuottaan juhlivilla Pyhäjärven Täydenkuun Tansseilla nähtiin Alpo Aaltokosken, Tommi Kitin ja Tero Saarisen juhlailtojen lisäksi kolmen naiskoreografin teokset. Johanna Nuutisen ja australialaiskoreografi Lucy Guerinin yhteisilta sekä festivaalin ainoa kantaesitys, Elina Pirisen Oksensitte Jupiteria, jota en valitettavasti ehtinyt enää nähdä.

Nuutisen parin vuoden takainen Hatched-soolo syntyi Hongkongiin, johon koreografilta tilattiin teos sen jälkeen, kun singaporelainen tuottaja oli nähnyt hänen tekemänsä lyhytelokuvan. Hatched on vieraillut myös Venäjällä.

Kansallisoopperan baletissa tanssiva Nuutinen on omissa koreografioissaan liikkunut nykytanssin suuntaan; oma ääni on tärkeä ja selvästi kehittymässä.

Valtaa ja sen vaikutusta yksilöön käsittelevä teos on persoonallinen visio abstraktista aiheesta, joka hyötyisi ehkä näkökulman kaventamisesta tai konkretisoimisesta.

Nuutisen liike on paikoin staattista ja hiukan toisteista. Kauniisti Joonas Tikkasen valojen kanssa keskustelevaan harsohaalariin puetussa Nuutisessa on kuitenkin myös voimaa ja sävyjä, jotka alistetussa kyykkykävelyssä ja ulospääsyä harovassa vallan ahdistamassa hahmossa koskettavat katsojaa.

Routa Companyn ja Joensuun kaupunginteatterin I’m trying to tell you – Ymmärrätkö on kahden miesnäyttelijän ja kahden naistanssijan puhe- ja tanssiesitys, joka samalla purkaa siinä käytettyjä elementtejä ja koko esityskonseptia. Teoksen ensi-ilta oli Joensuun kaupunginteatterissa vuosi sitten.

Koreografi Lucy Guerin on kansainvälisesti tunnettu koreografi, jonka humoristiset, yhteiskunnalliset ja tanssin rajoja tutkivat esitykset ovat saanet useita palkintoja.

Teoksessa kaikki puhuvat ja tanssivat, samaan aikaan ja erikseen. Esiintyjät, Olli-Kalle Heimo, Tuukka Jukola, Kira Riikonen ja Maija Nurmio ovat rennosti läsnä. He yrittävät kommunikoida toistensa kanssa keskustellen ja liikkuen, ottavat kopin toisen sanoista tai liikkeistä. Välillä onnistutaan paremmin, välillä huonommin.

Arkipäiväiset puheenaiheet liittyvät esitysten valmistamiseen ja harjoitteluun. Teos leikkii kielellä ja merkityksien muuttumisella sekä niiden katoamisella: mitä tapahtuu, kun paikka ja yhteys vaihtuvat, kun sanoma käännetään toiselle kielelle, kun toinen ihminen toistaa sen, mitä sinä juuri sanoit.

Kunnianhimoinen, syvänkepeä teos ei kuitenkaan tunnu etenevän alkuasetelmastaan pitemmälle, vaikka teema saakin esityksessä erilaisia muotoja. Se ei kuitenkaan tunnu syvenevän juuri havaintojen tekoa pitemmälle. Toisaalta teoksen rakenteellinen luonnosmaisuus antaa katsojalle mahdollisuuden valita omia kokemuksia, joihin teosta heijastaa.

Minna Tawast

Lue myös arvio Saarisen, Kitin ja Aaltokosken teoksista Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 5/2016.

Täydenkuun tanssit: Hatched. (Ensi-ilta 2014)Koreografia Johanna Nuutinen. Valot ja projisoinnit Joonas Tikkanen. Äänet Tuomas Norvio. Puvustus Erika Turunen.

I’m trying to tell you – Ymmärrätkö. (Ensi-ilta 2015) Koreografia Lucy Guerin. Musiikki Robin Fox. Valot Raisa Kilpeläinen. Puvustus Katri Tuukkanen.

Esitykset 26.7.2016