Taistelusukeltajaksi itsensä muistelmissaan nimittänyt Asko Sarkola jättää taakseen 18 vuoden työrupeaman seitsemää näyttämöä ja noin 20:n ensi-illan ohjelmistoa pyörittävässä teatterikoneessa. Helsingin Kaupunginteatterin lipputulot liikkuvat vuosittain 7 – 9 miljoonassa eurossa.

Kyseessä ei ole paniikkilähtö. Talous on kunnossa, omat pääomat ovat 1,5 – 2 miljoonaa. Teatterin remonttikin on sujunut suunnitellussa budjetissa ja toistaiseksi myös aikataulussa, mutta teatterinjohtaja uneksii edessä häämöttävästä paluusta näyttelijäksi, joka saa keskittyä roolityöhön kaikella luomisen voimallaan.

HKT:n uusi johtaja aloittaa vuonna 2017. Virallinen hakuaika päättyi tammikuussa. Mutta lisäksi hallitus on varannut itselleen mahdollisuuden kutsua haun ulkopuolelta tehtävään parhaaksi katsomansa henkilön.

Johtajaveikkausten ykkösenä kulkee Lillania johtanut näyttelijä Pekka Strang. Sarkolan ilmekään ei värähdä.

”Asia ei kuulu minulle.”

Johtajalla on isot saappaat. Helsingin Kaupunginteatteri on kuin maatuskanukke, joka sisältää neljä teatteria ja niiden johtajat: emoteatterin lisäksi tanssiryhmä, Lilla Teatern ja perheteatteri. Jokaisella on oma profiilinsa ja omat kohderyhmänsä, mutta koko paletista vastaa teatterin taiteellinen johtaja. Hänen on myös saatava työpaikat säilymään.

Lähiaikoina sopimukset päättyvät myös Lillanin ja Dance Companyn johtajilta Raila Leppäkoskelta ja Jyrki Karttuselta.

Sarkola on harmissaan tavasta, jolla Tanssin talo aiotaan toteuttaa. Hänestä on huonoa asioiden hoitoa, että kaupunginteatterilta viedään 23 henkilötyövuotta ja niiden mukana 450 000 euroa vuosittain. Dance Companyn säilyttäminen joutuu hänen mielestään vaakalaudalle.

”Kovia tavoitteita on Tanssin talolle pantu: 150 000 vuotuista kävijää ja 30 euron keskimääräinen lipun hinta,” Sarkola pohtii.

Johtaminen on Sarkolan mukaan palveluammatti. Henkilökunta on saatava sitoutumaan ja innostumaan, mutta samalla on palveltava sekä yleisöä että rahoittajaa.

”Eikä hyvin koulutettuja ja pukeutuvia naisia saa missään tapauksessa unohtaa. He määräävät 80-prosenttisesti, mitkä esitykset täyttyvät!”

Sarkola haluaisi neuvoa seuraajaansa, että aivan ensin on saatava organisaatio toimimaan. Vaatii tietynlaista itsekuria, ettei heti heitä kaikkia rakkaita lapsiaan areenalle vaan säännöstelee ja kuulostelee.

”On muistettava delegoida työt, mutta silti tiedostaa, että lopullinen vastuu on johtajalla. Se koskee monen sadan ihmisen työpaikkoja.”

Näyttämöitä on paljon, riskit ovat isot. Sarkola kertoo, että yksi ainoa suuren näyttämön epäonnistuminen voi tuottaa miljoonan euron tappion. Suuren näyttämön tuotantopäätökset on tehtävä kaksi vuotta aiemmin.

”Siinä ajassa maailma ehtii muuttua yllättävän paljon.”

Sarkola on oppinut, että HKT:n johtamiseen tarvitaan selkeä visio, jonka voi tiivistää pariin sanaan. Hänellä ne ovat ”moderni kansanteatteri”. On tunnettava teatterin historia, mutta se on saatava elämään myös tänään. Musiikkiteatteri on aina ollut HKT:n, aiemmin Kansanteatteri-Työväenteatterin, leipälaji.

”Peter Brookin määritelmä kansanteatterista sopii meille. Se on vähän karheaa, lähellä yleisöään ja kaihtaa elitismiä. Vaikka en minä kokeellista tai uutta teatteria vastusta”, Sarkola sanoo.

”Esimerkiksi Suomen itsenäisyyden juhlavuodeksi meille on tulossa 4 – 5:een uutta tilausteosta.”

Juhlaesitys on Myrskyluodon Maija, jossa soi ensimmäistä kertaa Lasse Mårtensonin oma musiikki. Ensi-ilta on 2017 syksyllä, jolloin remontti on toivottavasti valmis.

Sarkolalla on ensimmäinen rooli on jo katsottuna. Molière-näyttelijäksi lähes syntynyt Sarkola ryhtyy Lillanin Tartuffeksi ohjaajanaan Kari Heiskanen. Sarkola tuntee Molièrensa, komiikan, joka syttyy vasta asemoinnissa, puheen, joka on tarkoin rytmitettävä ja ihmiset, jotka ovat alati keskellämme.

Kirsikka Moring