Kuva Stefan Bremer.
Nummisuutarit on 150 vuoden ajan ollut oiva työkalu tutkia suomalaisuutta. Ohjaaja Janne Reinikainen on työstänyt Aleksis Kiven klassikkoa teräväpiikkisen kamman kanssa sekä myötä- että vastakarvaan.
Alkukuvassa lukkari saarnaa. Yhteisö, suomalaiset, ovat samaa heimoa, yhteisessä hädässä ja hurmoksessa, herranpelosta juontuvien arvojen alla. Ykskaks istutaan spa-kylpylässä. Kansakunta on jakaantunut kahtia. Yhtäällä ovat nummisuutarit: itseensä kääntyneet, jäyhät, alemmuudentuntoiset, perussuomalaiset. Toisaalla puusuutarit: kepeän sosiaaliset, poreilevan snobistiset, itsetietoiset kosmopoliitit.
Eskon kohtalo kirjoitetaan kotona. Topias pukee saunan jälkeen pojalleen leijonavaakunalla koristetun teepaidan. Nurkkapatrioottisuus siirtyy isänperintönä.
Karrin häätalossa eletään ultrakansainvälisesti, vaikka juhlat pidetäänkin vanhan seuraintalon metsäkulisseissa. Samppanja virtaa, vieraita kieliä puhutaan, eurooppalaisella tapakulttuurilla leikitellään. Tähän maailmaan tupsahtaa peräkammarin Esko, joka saa havaita morsiamekseen kuvittelemansa Kreetan menevän naimisiin aivan toisen miehen, vieläpä ulkomaalaisen, kanssa.
Eskosta tulee moninkertaisesti osaton, häväisty juntti, joka suljetaan ulos uuden maailman yhteisöstä. Se käy luonnolle, raivo nousee ja aitaa kaatuu.
Sympatiapisteitä ei heru kummallekaan puolelle. Fundamentaalista junttiutta ei puolusteta eikä hienostelulla hifistelyäkään. Molemmat ovat sokeita ja itseriittoisia – ja hirvittävän kaukana toisistaan.
Esityksen muotokieli on kauttaaltaan teatrikalistinen, esittämisen elettä korostava. Kati Lukan esitystä kuljettavaa lavastusta rakennetaan ja puretaan näkyvästi.
Ohjauksen näyttämöllisyyttä korostetaan nopein tyylillisin leikkauksin, Timo Hietalan oivaltavassa musiikkidramaturgiassa lauletaan yllättävissä paikoissa yksin ja kuorossa. Aku Hirviniemen roolityöstä Eskona on riisuttu pois kaikki irtopistehuumori. Esko on tosissaan, hän on traagisempi ja lohduttomampi kuin koskaan.
Roolituksessa leikitellään myös sukupuolilla. Kreetaa esittää Johannes Holopainen, Mikko Vilkastusta Inga Björn. Varsinaista väitettä valinnasta oli vaikea löytää. Toinen hämäräksi jäänyt viittaus olivat herdijuutalaisiin mustiin lierihattuihin puetut näyttelijät vanhan yhtenäiskulttuurin kuvana – jos tarkoitus on viitata fundamentalismiin, vertaus tuntuu kovin kaukaiselta.
Esitys on kannanotto Nummisuutareiden esitysperinteeseen. Se on rikas ja intertekstuaalinen klassikon uudelleenluenta niille, jotka tuntevat tekstin. Ensi kertaa teoksen äärellä oleville se voi jäädä osin käsittämättömäksi. Etenkin toisen puoliajan alussa eno-Sakerin, veli-Iivarin ja merimies-Nikon fantasiahorror-estetiikassa piipahtavat seikkailut eivät välttämättä avaudu, koska sovituksessa on karsittu paljon juonesta pois.
Nummisuutarit on innovatiivinen ja omaperäinen, muttei niinkään hauska teos. Sen väite on vahva: tämän päivän suomalaisen yhteiskunnan vitsit ovat vähissä.
Annukka Ruuskanen
Suomen Kansallisteatteri: Nummisuutarit. Teksti Aleksis Kivi. Sovitus Eva Buchwald ja Janne Reinikainen. Ohjaus Janne Reinikainen. Musiikki Timo Hietala. Lavastus Kati Lukka.. Puvut Tarja Simonen. Valot Max Wikström. Äänet Jani Peltola ja Esko Mattila. Koreografia Milla Koistinen. Naamiointi Petra Kuntsi. Rooleissa mm. Inga Björn, Aku Hirviniemi, Johannes Holopainen, Leo Honkonen, Olli Ikonen, Paavo Kääriäinen, Juhani Laitala, Karin Pacius, Seppo Pääkkönen, Tuomas Rinta-Panttila. Ensi-ilta suurella näyttämöllä 23.9.2015.
