Vanhoillislestadiolaiset ja Jehovan todistajat ovat viime aikoina olleet otsikoissa ja keskusteluohjelmien puheenaiheena ikävien ilmiöiden kautta. Äänessä ovat olleet uskonnon uhriuttamat ja tahrimat ihmiset. Paljon on puhuttu siitä, kuinka vaikeaa liikkeestä on päästä eroon. Uhkailu, syyllistäminen ja karttaminen seuraavat kyseenalaistajia. Mitä keskellämme oikein tapahtuu, ulkopuoliset ällistelevät.

Oulun kaupunginteatterin Taivaslaulun veriossa Merja Pietilä ja Jussi Ojansivu. Kuva Jussi Tuokkola.

Uteliaisuus on varmasti yksi syy, miksi Pauliina Rauhalan esikoisromaani Taivaslaulu sai ensin lukijat ja sitten teatterintekijät liikkeelle. Tampereen Työväen Teatteri ja Oulun kaupunginteatteri käyttävät molemmat TTT:n Seija Holman dramatisointia. Esitysten sävyerot näkyvät roolihenkilöiden tulkinnassa sekä maagisen ja realistisen aineksen sekoitussuhteessa.

Tampereen Taivaslaulu on runollisempi, Oulun taas arkisempi, mutta räväkämpi. Esitys on Oulussa ison näyttämön juttu, joka myy kuin häkä.

Lue koko Eeva Kauppisen arvio esityksestä Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 6/2015.

Tampereen Työväen Teatteri: Taivaslaulu. Teksti Pauliina Rauhala. Dramatisointi Seija Holma. Ohjaus Heidi Räsänen. Lavastus, puvut Pirjo Liiri-Majava. Valot TJ Mäkinen. Äänet Niklas Vainio. Rooleissa mm. Eriikka Väliahde, Tommi Raitolehto, Auvo Vihro. Kantaesitys 29.8.2015.

Oulun kaupunginteatteri: Taivaslaulu. Teksti, dramatisointi Seija Holma. Ohjaus, sovitus Heta Haanperä. Lavastus, valot Jukka Kyllönen. Puvut Pasi Räbinä. Äänet Jukka Lappalainen. Rooleissa mm. Merja Pietilä, Jyri Ojansivu, Timo Reinikka. Ensi-ilta 12.9.2015.