Venäjän undergroundista ponnistaneen Teatr.Docin esitykset ovat niin vaarallisia, että niitä vahtimaan tarvitaan erikoisjoukot.
Mikäon näytelmäkirjailija-ohjaaja Elena Greminan suhde politiikkaan?
”Olen vapaa taiteilija ja osa sitä traditiota, josta Pushkin on kirjoittanut viimeisen runonsa”, hän vastaa.
Venäläisen Teatr.Docin perustaja katsoo tarkkaavasti tummien kulmiensa alta.
”Se runo on Muistomerkki, varmasti löydät suomennoksen.”
Löydän seuraavana päivänä yhden, ylvään näyn runoilijasta, joka luo kirjoittamalla keisari Aleksanterin patsasta korkeammalle kohoavaa aineetonta muistomerkkiä.
”Minulle taiteen luominen lähtee lempeydestä”, sanoo Elena Gremina.
Hän näkee pienen, mutta vaikutukseltaan suuren Teatr.Docin suhteen Venäjän kansaan Pushkinin tavoin: ”Kauan rakastaa minua kansa. Hyvyyttä/ kun lyyrallani herätin. Ankarana aikanani/ julistin vapautta. Ja lempeyttä/ langenneille rukoilin.”
”Vapaus ja riippumattomuus ovat minulle ehdottomia asioita. Teatr.Doc ei palvele mitään poliittista puoluetta tai oppositiota, olemme ihmisten puolella.”
Tältä pohjalta Elena Greminan ja hänen miehensä ohjaaja Mihail Ugarovin perustama moskovalaisteatteri on kasvanut kolmessatoista vuodessa ääneen ajattelevaksi jättiläiseksi, jonka tekemisiä seurataan Venäjällä Pietarista Kiinan rajalle ja myös muualla maailmassa.
Teatterin merkkiteoksia on sovitettu näyttämölle Yhdysvalloissa ja Britanniassa, kuten tutkintavankeudessa kuolleen Sergei Magnitskin viimeisistä tunneista kertovaa, Greminan käsikirjoittamaa näytelmää 1 Hour 18 Minutes.
Ajassa elävän dokumenttiteatterin materiaali löytyy faktoista, kirjallisista lähteistä ja haastatteluista, mutta silti lähtökohtana on nollapiste.
”On oltava mahdollisimman avoin. Dokumentteja ei voi kerätä sen olettamuksen varassa, että nämä tahot ja ihmiset ovat hyviä ja nuo huonoja. Meillä kaikilla on ennakkoluuloja, joiden kanssa elämme. Monet niistä ovat sellaisia, ettemme kykene edes näkemään niitä.”
Ei seinisä vaan ihmisistä.
Koska Teatr.Doc on yksityinen teatteri, sen liekanaru ei ole yhtä kireällä kuin Venäjän valtiollisten teatterien. Klassikkojen modernisointikielto tai kiroilukielto eivät rajoita vapautta, vaan saavat Elena Greminan ärtyneesti tuhahtamaan.
Silti hän näkee, että pelkoa lietsotaan tietoisesti kuin varoituksena. Moskovan keskustassa sijaitsevassa Teatr.Docissa koettiin lokakuussa 2014 erikoinen näytös, jota voi pitää oireena Ukrainan kriisin kiristämästä ilmapiiristä: poliisin Omon-erikoisjoukot ryntäsivät teatteriin ja keskeyttivät elokuvaesityksen pommiuhkaan vedoten.
Ukrainalaisen Oleg Sentsovin Euromaidanista eli mielenosoitusten sarjasta Maidanin aukiolla kertovaa elokuvaa Stronger than Arms oli katsomassa parikymmentä ihmistä. Heidät pantiin värjöttelemään ulos viidentoista astee n pakkaseen samaan aikaan, kun kulttuuriministeriön virkamies ja liuta poliiseja katsoi sinänsä varsin kesyn elokuvan loppuun pommista välittämättä.
”Ekstreemin materiaalin” etsintä johti teatterissa hävitystyöhön. Ovia potkittiin sisään ja tilat sotkettiin. Lopulta vuokratila määrättiin käyttökieltoon. Perusteena oli se, että varauloskäynti oli tehty luvatta. Ironista oli, että kyseinen ovi oli rakennettu palotarkastajan pyynnöstä ja valvonnassa.
Ilta elokuvissa sai lopulta valtavat mittasuhteet, sillä tieto erikoisjoukkojen ratsiasta levisi sosiaalisessa mediassa halki Venäjän ja yli maan rajojen. Vetoomus teatterin puolesta keräsi allekirjoituksia ohjaajilta, teatterinjohtajilta ja tutkijoilta kaikkiaan 31 maasta.
Joukkorahoituskin käynnistyi – sen ansiosta köyhän teatterin kassaan kertyi reilu 10 000 euroa. Uudeksi teatterisaliksi löytyi entisen aatelistalon sivurakennus, jossa oli viimeksi toiminut kalakauppa. Talkoolaisten voimin kalakauppa koki nopean metamorfoosin ja moskovalaisten Docina tuntema teatteri pääsi vuoden alussa juhlimaan 13-vuotisjuhlaa remontoidussa tilassa. Tosin tämänkin tilan vuokrasopimus joutui pian katkolle.
”Suhtaudun tulevaisuuteen oikein optimistisesti”, sanoo Elena Gremina iloisesti hymyillen.
Lue koko Marketta Mattilan tekemä haastattelu Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 6/2015.
