Miten näyttämöteos voi olla radiossa, kysyi Teatteri Jurkan ja Radio Helsingin yhteistuotanto neljän suoran Taideakatemia-lähetyksen verran. Tanssijat Janne Marja-aho ja Panu Varstala esittivät Jurkan tiloissa tilanteen mukaan joustavan koreografiansa, jota Radio Helsingin juontaja Anna Cadiavaihtuvine vieraineen kommentoi ja kuvaili. Mukana radiolähetyksessä oli myös esityksen yleisö, joka kuulemma joillakin kerroilla kommentoi näkemäänsä ja kuulemaansa spontaanisti.

Koreografian taustalla ei ollut musiikkia, mutta mediasuunnittelija Teemu Määttänen visualisoi valoja ja

tekstiheijastuksia Jurkassa tilanteen mukaan. Hän oli myös mikittänyt esitystilan ja miksasi liventilanteen ääniä radion kuuntelijoille omaksi äänimaalimaksi. Koska radion kuulija ei nähnyt tanssijoita, hän oli luonnollisesti kommentaattoreiden kuvailun ja oman mielikuvituksensa varassa koreografian suhteen. Olisi kiinnostavaa tietää, minkälaisia esityksiä kuulijat kuulemansa perusteella kehittivät.

Jokainen ilta oli erilainen jo siksi, että kommentaattorit vaihtuivat. Olin paikalla 20.5. jolloin näkemästään puhuivat koreografi Elina Pirinen ja filosofi Tuomas Nevanlinna. Täysi katsomo oli tällä kertaa hämmästyttävän hiljainen, mutta naurunpyrskähdykset ja taputukset kuuluivat varmasti radion kuuntelijoillekin. Keskustelijat olisivat voineet aktiivisemmin ottaa yleisön mukaan, sillä kaksi tuntia suoraa puhetta tanssiduetosta vaatii kommentaattoreilta melkoista hereillä oloa, jos aikoo pysyä kiinnostavana.

Cadia, Nevanlinna ja Pirinen keskittyivät esityksen heissä herättämiin tunteisiin ja assosiaatioihin. Kiinnostavan konsepti herätti ilmeisiä kysymyksiä, joista monet jäivät tässä esityksessä melko vähälle käsittelylle: Miten sanallistan näkemääni liikettä ja miten sanallistan kahden tanssijan välistä kemiaa? Mitä tapahtuu kielelle, kun yritän asettaa sitä toisen kommunikointimuodon palvelukseen? Miten katsomiskokemukseni muuttuu, kun joudun puhumaan siitä samalla kun katson? Miten keskustelu vaikutta tanssijoihin, miksi ja missä se näkyy?

Omaa kokemustani Taideakatemiasta väritti selkeästi puhe.  Se – ja kieli yleensäkin, myös kirjoitetussa muodossa – vaikuttaa minuun niin vahvasti, että välillä katsomiskokemus jää sen varjoon. Tosin oli myös hauska huomata, että keskustelun käydessä yhdentekeväksi erinomaisen ilmaisuvoimainen ja hauska duo pelasti minulle tilanteen. Marja-ahon ja Varstalan vivahteikas ja monenlaisia tunteita kantanut tanssi kertoi hyvin ja hauskasti tanssijan ilmaisullisista mahdollisuuksista.

Minna Tawast

Kuva: Marko Mäkinen