Jalostamo-kollektiivi on työstänyt Elfriede Jelinekin Rechnitziä kaksi vuotta, ja se näkyy. Näyttelijät ovat sisäistäneet tekstin ja puhuvat vaivatta Jelinekin esseemäistä lausetta, joka ei enimmäkseen ole dialogia vaan puhuntaa. Katsojalta monipolvisen tekstin seuraaminen kuulon varassa vaatii ponnistelua. Tärkeä määre on “syyllinen ja ylpeä siitä”.

Anna Lipponen ja Hannes Mikkelsson. Kuva Petri Kovalainen.

Rechnitzin aihe pohjautuu todellisuuteen: 1945 Itävallan Unkarin puoleisella rajalla sijaitsevan linnan natsimieliset vieraat saivat huvikseen metsästää ja lahdata melkein parisataa juutalaista. Sodan jälkeen massamurhaa peiteltiin, eikä täydellistä selvyyttä tapahtumiin ole saatu vieläkään.

Esitys jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä kerrotaan tapahtumasta ja pohditaan historiankirjoittajan, todistajan ja jälkimaailman, “sanansaattajan”, tehtävää. Toinen osa sijoittuu yllättävästi laskettelun maailmaan. Se on räväkkä ja nopea rytmijakso, jossa tehdään selväksi teoksen esitysluonne ja esittäjät. Kolmas osa, illallinen, liittyy tiiviimmin alkujaksoon. Siinä puhutaan uhraamisesta, merkityksistä ja merkityksettömyydestä.

Huolellisuus, harkittu tulkinta ja näyttelemisen tarkkuus kohottavat esityksen tasoa. Ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanaisen ote vakuuttaa. Tulee taas todistetuksi, miten teatteritaide kehittyy marginaalissa, jossa aikataulujen tai kaupallisuuden paine ei puserra.

Erityisen hieno on Petri Tuhkasen luoma visuaalinen maailma. Kolmeen osaan jaettu videointi sijoittaa tapahtumat maailmaan ja Tuomas Kiiliäisen taitavat, paperista taitellut eläinten päät viittaavat metsästyksen uhreihin. Puiset lavat muuttavat muotoaan ja tuoksuva kuorikepuru kantaa maaperän ja hautaamisen merkityksiä. Visuaalisuutta tukee myös Jarkko Mandelinin koreografioima moni-ilmeinen liike.

Anneli Kanto

Jalostamo-kollektiivi: Rechnitz. Kirjoittanut Elfriede Jelinek. Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen. Ohjaus Hilkka-Liisa Iivanainen. Lavastus, videot ja valot Petri Tuhkanen. Origamit Tuomas Kiiliäinen. Äänet ja musiikki Janne Hast. Puvut Paula Varis. Koreografia Jarkko Mandelin. Rooleissa Tanjalotta Räikkä, Elisa Salo, Jarkko Mandelin ja Hannes Mikkelsson. Ensi-ilta 7.4.2015 Tampereen Teatterimontussa.