Teatteri Takomo ja Teatterikorkeakoulu tekevät hienoa yhteistyötä. Takomo tarjoaa näyttämönsä Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden lopputyölle, ja teatteri saa ohjelmistoonsa tuoreiden tekijöiden avauksia. Nyt nähdään raikas ja vakavuudessaankin hyväntuulinen katsaus naisten haluun rikkoa ahdasta roolia, joka etenkin nuorille naisille on varattuna mediassa ja viihdeteollisuudessa sekä usein myös taiteessa ja koko yhteiskunnassa.

Kuvassa Annika Aapalahti ja Pihla Viitala. Kuva Emilia Erfving.

Ohjaaja Alma Lehmuskallion ja dramaturgi Marie Kajavan Vain kauniit ja laihat naiset on hengeltään lopputyö, esikoisromaani ja teinivuosien päiväkirja samassa paketissa. Tekstien omakohtaista sisältöä olisi julmaa arvioida pelkästään taiteellisen onnistumisen näkökulmasta.

Häpeän paljastamiseen pyrkivä prosessi on tekijöilleen vapauttava ja herättää samastumispintaa ainakin viiteryhmänsä katsojissa. Eikun kouluihin kiertueelle!

Lopputyötään tekevät sekä jo pidempään uraansa luoneet nuoret ja upeat naiset näyttelevät tunnustuksellisesti ja avoimesti, mutta ilmaisu jää tekstisisältöjen tavoin pintaan. Kokeneemmat Timo Ruuskanen ja Niina Hosiasluoma laajentavat esityksen spektriä jo olemuksensa kautta mutta myös syvän osaamisensa ja vahvan läsnäolonsa myötä.

Assosiaatioiden varassa etenevä, pirstaleinen esitys nostaa tehokkaasti esiin sekä henkilökohtaiset että rakenteelliset piilevät ulkonäkövaatimukset, paineet ja kompleksit.

Esitys on kliseisine kuvastoineen ja pyllykonsertteineen näppärä ja hauskakin kokonaisuus, mutta syvempää resonanssipintaa on vaikea löytää. Asiat ovat tosia, mutta havaintojen maailma liikkuu jo yleisesti tunnistetussa. Esitys toteaa sen, mikä mättää, mutta jättää oivallukset ja julistamansa punk-asenteen katsojan huoleksi.

Eeva Kemppi

Teatterikorkeakoulu ja Teatteri Takomo: Vain kauniit ja laihat naiset. Ohjaus Alma Lehmuskallio. Dramaturgia Marie Kajava. Äänisuunnittelu Ina Aaltojärvi. Valo- ja tilasuunnittelu Milla Martikainen. Pukusuunnittelu Laura Haapakangas. Videosuunnittelu Anna Antsalo. Näyttämöllä Annika Aapalahti, Anne-Mari Alaspää, Niina Hosiasluoma, Timo Ruuskanen, Henna Tanskanen ja Pihla Viitala. yhteistuotanto. Ensi-ilta Takomossa 21.11.2014.