Jonas Gardellin kirjatrilogia Rakkaus, Sairaus, Kuolema, televisiosarja Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin ja näytelmä Kaikki on kohta hyvin käsittelevät samaa aihetta, AIDSia ja samoja henkilöitä, toki taidemuodon mukaan varioiden. Kysymys on klassisesta rakkaustragediasta. On kielletty mutta syvä rakkaus, rakastavaiset uhmaavat toistensa vuoksi tapoja ja yhteiskuntaa, joutuvat perheensä hylkäämiksi ja yhteisön halveksumiksi, ja lopuksi vielä toinen tai molemmat kuolevat.

Juha-Matti Koskela ja Severi Saarinen. Kuva Kari Sunnari.

Julia joi myrkkyä, Kamelianainen kuoli tuberkuloosiin ja Rasmus AIDSiin. Tuberkuloosia vastaan rokotetaan eikä HIV enää tarkoita kuolemantuomiota, mutta 80-luvulla oli toisin. Sairastuneella katsottiin olevan kaksi vuotta elinaikaa. Kun ”homorutto” alkoi levitä, seksuaalisesta vapaamielisyydestään tunnettu Ruotsi käänsi vihansa kohti homomiehiä.

On hienoa, että näytelmä esitetään TTT:n Kellariteatterissa nyt, kun homoseksuaalisuus on kummallisella tavalla tullut uudelleen ajankohtaiseksi julkisen homofobian myötä. Olisi kuitenkin ollut vielä hienompaa, että teatteri olisi tarttunut 25 vuotta sitten kirjoitettuun, tiivismuotoiseen kamarinäytelmään aiemmin. Nythän kolmiosainen televisiosarja on tullut jo kahdesti televisiosta, viimeksi kuluvana syksynä. Tätä ilmiötä sopii ihmetellä yleisemminkin. Ei ole kunniaksi, että aiheet ja teokset päätyvät teatteriin sen jälkeen, kun niistä on tehty elokuva tai televisiosarja. Teatteri on kuitenkin taidemuotona ketterämpi kuin liikkuva kuva.

Sinänsä nuoren Miika Murasen ohjaama esitys on kelpo teatteria, jossa on merkittävä aihe. Nuorten rakastavaisten, Severi Saarisen ja Juha-Matti Koskelan, kahdenkeskisessä vuorovaikutuksessa on hiukan kankeutta ja yksisävyisyyttä, mutta kun vanhemmat tuovat ristiriidan näyttämölle, tunnelma sähköistyy ja sävyttyy. Vesa Kietäväisen isä on ennakkoluuloinen, sosiaalisesti kömpelö ja avuton, erinomaisesti latautunut Minna Hokkanen äitinä kääntää ahdistuksensa toiminnaksi.

Anneli Kanto

Tampereen Työväen Teatteri: Kaikki on kohta hyvin. Käsikirjoitus Jonas Gardell. Suomennos Jukka-Pekka Pajunen. Ohjaus Miika Muranen. Lavastus ja puvut Liisa Ikonen. Valot Kyösti Kallio. Rooleissa Juha-Matti Koskela, Severi Saarinen, Minna Hokkanen, Vesa Kietäväinen ja Noora Karjalainen. Ensi-ilta Kellariteatterissa 14.10.2014

Etusivun kuva Kari Sunnari.