Ohjaaja Kristian Smeds pyysi valosuunnittelija Pietu Pietiäiseltä apua. Pitäisi järjestää Kansallisen suurelta näyttämöltä aikaa yhtä testiä varten.
Kuva Ulla Jokisalo.
Kristian Smeds ei yleensä etukäteen suunnitelmistaan pahemmin leveile, joten en minäkään utele.
Videotykillä viritetään Kansallisteatterin suurelle näyttämölle Ulla Jokisalon valokuvia, samoja, joita olen joskus vuosituhannen alussa Meilahdessa Helsingin kaupungin taidemuseossa valaissut. Nyt tajuan kuvien yhtäläisyyden Smedsin näyttämötaiteeseen: selkeitä, rajuja symboleita ja haurasta, vakavaa lapsuutta.
Tyhjälle pyörölle, kuvien eteen astuvat näyttelijä ja muusikko. Improvisoidaan. Näyttelijä lukee rujoa pohjoisen runoutta, muusikko soittaa välillä katsomossa, välillä lavalla.
Huikeita hetkiä, joista tällä kokoonpanolla saattaa kehittyä vielä jotain lisääkin, mutta joista varmasti jää paljon myös nyt esitettävään Palsaan vaikka roolitus on siinä toinen: Muusikkona on Timo Kämäräinen, Jokisalo on vahvasti mukana esityksen valokuvaajana, ja lavalla on Kristian itse.
Kristian, jonka piti jo lopettaa teatterihommat, mutta joka ehkä sai uutta virtaa esiintymisestä Mestarina omassa Mr. Vertigossaan Jukka-Pekka Paloa paikkaamassa.
Lopahinin rooli Mika Myllyahon Kirsikkapuistossa ei toteutunut Tea Istan sairastumisen ja poismenon aiheuttaman tragedian keskellä. Maailman ihanin Tea on vahvasti läsnä esityksessämme, henkenä suuren näyttämön takakulmassa ja kirjallisen neuvonantajamme Aina Bergrothin hahmossa.
Smedsin Müncheniin ohjaamassa Rodion Raskolnikovin imaginaarisessa Siperian sirkuksessa vuonna 2012 mukana ollut Timo Kämäräinen on Smedsin kanssa jo Saksassa kehittänyt demon Palsa-teemasta. He esittävät kesällä 2013 Hailuodon teatterifestivaalilla siitä puolen tunnin variaation. Kristian on tilannut tekstiä Rosa Liksomilta ja kaivaa omia runoja pöytälaatikostaan.
Syyskuussa 2013 järjestetään lavastaja Kati Lukan avustuksella uusi kokeilu yöllä, Kansiksen pyöröllä, paikalla on myös koeyleisöä. Esityksen tila ja muoto varmistuvat.
Olen irtisanoutunut jo aiemmin raskaista suunnittelevan valaistusmestarin hommista Kansiksessa ja jatkan talossa ”vakituisen vierailijan” taiteilijastatuksella. Pidän työavaimeni, opettelen käyttämään savuhälytysjärjestelmää ja teen vierailjasopimuksen. Harjoittelemme näyttämöllä koko kesän 2014, kun talo on muuten kiinni, ja ensi-ilta on Helsingin Juhlaviikoilla 2014.
Palsaa esitetään syksyllä vain lauantaiöisin klo 24. Esitysajankohdan lisäksi laitosteatterimaailmassa harvinainen kesäduunimmekin asettuu nopeasti iltapainotteiseksi treeniksi, työryhmä kasvaa Ainan ja Ullan lisäksi. Mukaan tulee ohjaajan assistentti Taneli Maljanen, näyttämöhenkilökuntaa, eläkkeeltä comebackin tekevä, legendaarinen päävahtimestari Jutila, joka saa ”Keskiyön Kansallisteatteri” -henkisen natsitakin ja koppalakin, äänimestari Juho Mantere ja äänisuunnittelija Heidi Soidinsalo.
Itse olen sitoutunut ajamaan esityksen valot, ja tyypilliseen tapaani kuvittelen aluksi pärjääväni ilman apua. Lopulta esityksissä on onneksi paikalla myös video- ja valoteknikot kiirepystytystä, yöpurkua ja mahdollisia teknisiä ongelmia varten.
Vaikka monologia tehdään, porukka on suuri ja harvinaisen keskusteleva. Näyttämöllä oleva ohjaaja on koko prosessin ajan ja myös esitysten jatkuessa ehtymättömän kiinnostunut kaikkien tekijöiden huomioista ja mielipiteistä. Kokeillaan, improtaan, keskustellaan, kokeillaan uudestaan, juodaan mukitolkulla vahvaa kahvia teknisen johtajan lahjoittamasta hienosta espressokoneesta. Oma kokemukseni on, että välillä olen korkealla subjektiivisuuden suonsilmäkkeiden yläpuolella ja näen kirkkaasti. Välillä taas röhnötän syvällä suossa enkä edes välitä, vaikka on sameaa ja kolmas silmäkin on perssilmä. Vaikka liskon vaistolla tarvotaan samaan suuntaan Kristianin perässä.
Keskiössä on Palsa-Smedsin lisäksi fantastinen yhden miehen orkesterimme Kämäräinen.
Lue koko Pietu Pietiäisen artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 7/2014.
Etusivun kuva Ulla Jokisalo.
