Siivottoman halun likakaivo
Dirty Dancing on räjähdys ja tapaus. Siivottoman himon sirpalepommi. Esityksen näyttämö on kuin mutapainirinki; katseen merkitsemän huvin aitta. Siellä vuoroin sotketaan ja siivotaan, vaikkei koskaan tule puhdasta. Halujen luonteeseen kuuluu selittämätön epäjärjestys, ja ruumiita ajaa uteliaisuuden riemu likaisessa maailmassa.
Samannimisen elokuvan (1987) keskiössä oli naisen ja miehen välinen, säädytön ja nylkyttävä lantioliike. Tanssiteoksen käsittelyssä tämä liike pervoutuu ja fetisoituu entisestään ylittäen sukupuolittuneen halun rajat. Jännite purkautuu kaikkien kehojen väliseksi kliimaksiksi ja alkaa sinkoilla tilassa.
Tämä ei ole pornoa, vaan vapautuneiden mielitekojen karnevaali, jossa roiskuu. Lika on omaehtoinen, se kerrostuu uhmakkaasti maalaukseksi, jossa ihmiskeho on vahingon sivellin. Esityksen värikura voisi olla mitä tahansa: sairautta, suolenpätkiä, salaisuuksia tai maailman sekasortoa. Itsetuhoista elämänhalua. Se on täysi, täydellinen kaaos, johon haluaisi hypätä sekaan.
Dirty Dancing tapahtuu spontaanisti tanssijoiden sotkiessa Anni Kleinin ja Jarkko Partasen teosraamien sisällä. Vaistomaisesti liikehtii myös Heidi Soidinsalon äänisuunnittelu, joka panee uusia kerroksia teoksen merkitysavaruuteen. Ääni on rujo ja kiihottava ghettotech-paletti, josta tursuaa innostavasti akustoituja kokeiluja.
Tanssijat nauttivat avoimesti toiminnastaan, josta näin tulee rooleista ja kerronnasta riisuttu kehotapahtuma. Hapanmaidon etova haju katkoo rattoa, ja kesken tulituksen banaanikärpänen leijailee katseeni poikki. Näyttämöllä on pilattu jotain jokapäiväistä, siellä todella elää lopun löyhkä.
Teos on ruumiinkuvien anarkia – alttiustila jatkuville kohtaamisille. Holtittomalla sottaamisella onnistutaan luomaan tanssijoille yhteinen iho, jossa halun purskahdukset ovat näkyviä kuin sisuskalut kasvoilla. Roolit katoavat ruumiskaaokseen, härskiin koskemattomuuteen, missä jokainen liike on liukas.
Kuvassa: Wilhelm Gotenfelt. Kuva: Katri Naukkarinen
Dirty Dancing viettelee uuden tanssin arvaamattoman luonteen äärimmilleen. Kerroksia kohoaa pilvenpiirtäjän verran. Tällainen elämys lentää naamalle harvoin. Se on hetkellinen liukuminen kehojen eriytymättömyyteen, mikä häviää pimeässä laukeavan suihkun ääneen. Tila puhdistuu ihmisestä.
Niko Hallikainen
Zodiak – Uuden tanssin keskus: Dirty Dancing. Ohjaus ja konsepti Anni Klein & Jarkko Partanen. Dramaturgia ja koreografia Työryhmä. Esiintyjät Hanna Ahti, Wilhelm Grotenfelt, Samuli Laine, Aksinja Lommi, Heidi Soidinsalo. Äänet Heidi Soidinsalo. Valot ja lavastus Samuli Laine. Lavastajan assistentti Fabian Nyberg. Kantaesitys 24.10.2014.
