Kuubassa katuteatteri on dynaaminen taiteenlaji, joka yhdistelee elementtejä sirkuksesta, nukke- ja visuaalisesta teatterista. Myös nukketeatteri elää hyvää vaihetta.
Suomalaisen Maria Baric Companyn tulinukketeatteriesitys Ave Fenix keräsi Kuuban kansainvälisillä nukketeatterifestivaaleilla ennätysyleisön. Keskellä esityksen tulidramaturgian tehnyt Petri Saunio. Kuvaaja: Julio César García
Parin tunnin bussimatkan päässä Havannasta, Kuuban nukketeatteripääkaupungiksikin kutsutussa pienessä Matanzasin provinssikaupungissa arviolta parisataapäinen yleisö odottaa yhdysvaltalaisen Sandglass Theaterin Eric Bassin klassikkoesityksen Autumn Portraits alkamista.
Esitys avaa joka toinen vuosi järjestettävän kansainvälisen nukketeatterifestivaalin Taller Internacional de Títeres de Matanzas, jonka laaja ohjelmisto houkuttaa valtavan määrän yleisöä niin Kuubasta kuin muualta maailmasta.
”Nukketeatteri Kuubassa elää hyvää vaihetta, se on kehittynyt, kasvanut ja saanut lisää näkyvyyttä. Yleisöä on paljon”, sanoo festivaalin taiteellinen johtaja, matanzasilaisen nukketeatterin Teatro de las Estacionesin taiteellinen johtaja Rubén Darío Salazar.
Darío, 51, on yksi kuubalaisen nukketeatterin avantgardeen kuuluvista uudistajista. Myös Matanzasin toinen nukketeatteri, Teatro Papalote, on valtakunnallisesti arvostettu ja palkittu teatteri.
”Täällä ei pelkästään tehdä taidetta, vaan käydään myös akateemista ja tutkimuksellista keskustelua. Olemme saaneet nähdä nukketeatteria muualta maailmasta, mikä on rikastanut omaa estetiikkaamme”, Darío toteaa festivaaliin viitaten.
Estacionesin esityksissä musiikki on tärkeässä osassa, kuten festivaaleilla nähdyssä Daríon ohjaamassa Por el Monte Carulé -esityksessä. Se kertoo kuubalaisesta musiikkilegendasta Ignacio Villasta eli Bola de Nievestä pöytänukkien, näyttelijäntyön ja paperiteatterin keinoin unenomaisten takaumien, tanssin ja musiikin kautta.
”Nukketeatterikentälläkin on puristeja, joiden mielestä nukketeatteria ei pidä sekoittaa muiden taiteiden kanssa. Minä en kuulu heihin. Sekoittunut maailma on rikkaampi. Nukketeatteriin voi yhdistää elokuvaa, kuvataiteita, oopperaa, kirjallisuutta, balettia – ne vain lisäävät sen mystiikkaa ja viehätystä.”
Festivaaleille osallistuu myös yksi suomalaisryhmä, helsinkiläinen mustaa- ja tulinukketeatteria tekevä Maria Baric Company.
Kolmena iltana Matanzasin keskusaukiolla esitetty vaikuttava Ave Fenix -tulinukketeatteriesitys tekee festivaalien yleisöennätyksen arviolta parilla tuhannella katsojalla. Maria Baricin ohjaama esitys toteutetaan yhdessä paikallisen El Mirón -katuteatterin kanssa.
Kuubassa vahvasti visuaalisuuteen nojaava katuteatteri on elinvoimainen ja dynaaminen taiteenlaji, jota myös valtio tukee. El Mirón on yksi maan tunnetuimmista ja kansainvälisimmistä katuteattereista. Siellä työskentelee vakituisesti kymmenen pääosin nuorta näyttelijää ja saman verran muuta henkilökuntaa.
El Mirónin lisäksi maassa toimii nykyään useita muitakin katuteattereita, kuten Gigantería-ryhmä Havannassa ja D´ Morón Teatro Ciego de Ávilassa. El Mirón järjestää joka toinen vuosi kansainvälistä katuteatterifestivaalia Jornal Nacional de Teatro de Calle.
”Kun aloitimme, järjestäytyneitä katuteatteriryhmiä ei ollut. Opiskelin teatteria ajan parhaiden venäläisten opettajien johdolla, mutta katuteatteria opintoihin ei kuulunut”, sanoo El Mirónin taiteellinen johtaja Francisco Rodríquez Cabrera, 59.
Valmistuttuaan Rodríquez perehtyi muun muassa klovneriaan, commedia dell’arteen, naamioteatteriin ja kuubalaiseen kansanteatteriin.
”Meillä on rikas teatteriperinne, jonka juuret ovat karnevaaleissa. Aloimme kehitellä omaa ilmaisuamme, joka ei olisi niin tekstilähtöistä, vaan visuaalista ja musiikillista. Kokeilemme uusia tapoja tehdä taidetta kadulla käyttäen sirkusta, kuvataiteita ja audiovisuaalisuutta.”
Festivaalilla El Mirónilta nähdään esitys La palangana vieja, jonka tyylistä ja ilmaisusta tulee mieleen suomalaisen Maksim Komaron sirkusohjaukset.
El Mirón -katuteatteri hyödyntää omaperäisessä ilmaisussaan sirkustaiteita, musiikkia, tanssia ja nukketeatteria. Roskalavamateriaaleista rakennetussa energisessä La Palangana vieja -esityksessä on syrjäytymisen vastainen sanoma. Kuva: Julio César García
Rakennusjätettä ja muuta roskalavamateriaalia, akrobatiaa, nukke- ja fyysistä teatteria sekä rock-estetiikkaa hyödyntävässä sanattomassa esityksessä vaikutuksen tekevät esiintyjien lavaläsnäolo ja energia. Koskettava on myös Teresita Fernándezin Lo feo -laulun sanoja mukaileva syrjäytymisen vastainen teema: anna rumille asioille hiukan rakkautta niin ne muuttuvat kauniiksi.
”Haluamme viedä teatteria mangopuun alle, sellaisten ihmisten ulottuville, jotka eivät välttämättä menisi teatteriin”, Rodríquez sanoo.
Silja Ylitalo
