Kihtinen professori heittää viimeisen kommentin lähtiessään Vanja-enon isännöimästä kartanosta: ”Sanoista tekoihin.” Ihmiset puhuvat toisensa hajalle tai toistensa ohi. Kukaan ei pysähdy kuuntelemaan ennen kuin on liian myöhäistä.
Suomen Kansallisteatterin Vanja-enoa esittää kipeällä keveydellä Kristo Salminen. Kuva Stefan Bremer.
Paradoksaalista kyllä, Vanja on hiukan aiemmin ryhtynyt toimiin ja miltei ampunut Serebrjakovin hengiltä.
Teot tarkoittavat tässä yhteydessä kuitenkin enemmän kuin yhden elämän pelastamista. Uhattuna on universumimme. Tohtori Astrovin metsäkartat näyttävät ympäristötuhon.
Ja ihminen joka tuhosi oman elinympäristönsä, tuhosi myös itsensä. Meni rikki.
Olemme ihmiskunnan tärkeimpien kysymysten äärellä. Juuri siksi Helsingissä on äkkiä kaksi Anton Tšehovin Eko-Vanjaa: Helsingin Kaupunginteatterin ja Suomen Kansallisteatterin.
Viimeksi näimme vuonna 1984 kaksi rinnakkaista Kirsikkapuistoa: Kaisa Korhosen tulkinnan Lilla Teaternissa, Kansallisteatteriin sen ohjasi karismaattinen Anatoli Efros.
Molemmat Vanjat näyttävät paljaasti prosessin, jossa ihminen, luomakunnan herraksi itseään kutsuva, kadottaa elämänsä hallinnan sekä henkilökohtaisesti että konkreettisten elinolosuhteidensa tuhoajana. Komediaa ei kummassakaan ole nauruksi saakka, itseironiaa kyllä.
Esitykset eivät lainkaan muistuta toisiaan. Rinnakkain ovat pieni ja suuri näyttämö, postmodernisti olosuhteisiinsa hajoavat ihmiskuvat ja tšehoviaanisen kirurginveitsen teräväsärmäisesti silpomat sielut.
Unkarilainen Tamás Ascher vierailee toistamiseen Kaupunginteatterissa Tšehovin läpivalaisijana. Nyt hän ohjaa loistavaa ensembleaan potemassa elämän turhuutta rappiokartanossaan jossain 1900-luvun puolivälin moottoripyörien, matkaradioiden ja jääkaappien maailmassa. Sieltä nykyinen ympäristötuho otti vauhtinsa.
Harmaa ”turgenjevilainen” kartano on luopuneiden ihmisten näyttämö, jolle tuodaan aateliston viimeisiä vaiheita. Toisensa kohtaavat turha tiede, teoria ja pragmaattinen elämä, kaupunki ja maaseutu, kaunis ja kömpelö, nuori ja vanha. Näemme uskon ja itsetuhon rajapinnat.
Kansallisteatterissa Paavo Westerbergin suurelle näyttämölle ohjaama ja Markus Tsokkisen lavastama Vanja-eno on Tšehovin Jaltan ajaton käänteiskuva: valkeasta tulee musta, aurinko sataa ja kauneus kuihtuu mykkyydeksi, kun Krista Kosonen seisoo sadekoneen alla neuroottisten tunteiden tulkkina.
Esko Salminen ja Heikki Nousiainen, kaksi suurta näyttelijää ja kaksi omahyväistä professoria, paiskaavat kättä toisilleen. Suurimman ihmisyyden särön joutuvat kuitenkin tunnistamaan Emmi Parviaisen ja Iida Kuninkaan viattomat Sonjat.
Martti Suosalon ja Eero Ahon Astrovit ovat omista lähtökohdistaan järkyttäviä. Heissä riehuvat tuhoavat tunteet. He ovat kuin haavoitettuja petoja.
Vanjat ovat toistensa ikätovereita. Molemmissa teattereissa Vanjaa näyttelevät sukupolvensa kirkkaimmat tulkit: Kaupunginteatterissa sielunsärönsä paljastaa Santeri Kinnunen ja Kansallisessa synkeän, itsetuntonsa kolhineen Vanjan tulkitsee Kristo Salminen.
Kaupunginteatterin Vanjalle on annettu enemmän tilaa, kadotusta ja hurjuutta. Vanja tuulettaa rakkautensa hylkimistä napakassa pyssysodassa, hulluna ja humalaisena. Kansallisen Vanja antaa itselleen enemmän anteeksi. Näyttämölle sataa, mutta Vanja ei ole sokerista.
Kaupunginteatterin Vanjan kipeät lähikuvat haastavat Kansallisen visuaalisesti näyttävät miljööt. Toisessa pyörivät ihmiset, toisessa näyttämö. En halua kilpailuttaa niitä.
Kirsikka Moring
Suomen Kansallisteatteri: Vanja-eno. Teksti Anton Tšehov. Suomennos paavo Westerberg ja Eva Buchwald. Ohjaus Paavo Westerberg. Lavastus Markus Tsokkinen. Rooleissa Kristo Salminen, Eero Aho, Heikki Nousiainen, Krista Kosonen, Terhi Panula, Emmi Parviainen, Seppo Pääkkönen ja Seela Sella. Ensi-ilta 17.9.2014.
Helsingin Kaupunginteatteri: Vanja-eno. Teksti Anton Tšehov. Suomennos Teemu Kaskinen. Ohjaus Tamás Ascher. Lavastus Zsolt Khell. Rooleissa Santeri Kinnunen, Esko Salminen, Martti Suosalo, Anna-Maija Tuokko, Iida Kuningas, Pekka Huotari, Tiia Louste, Marjut Toivanen ja Matti Olavi Ranin. Ensi-ilta 18.9.2014.
Etusivun kuva: Helsingin Kaupunginteatterissa professori Serebrjakovia tulkitsee Esko Salminen. Kuva Tapio Vanhatalo.
